Käsite ”kestävä kehitys” on kirosana korvillemme. Se on tylsä, mitäänsanomaton ja kalsea. Jos se jossain lukee, se karkottaa lukijan oitis mielekkäämmille lukuapajille. Jos sen joku sanoo, reaktiona on yleensä huokaus. Mitä ihmettä se kestävä kehitys edes tarkoittaa? Ystävämme Wikipedia.org -sivusto määrittelee käsitteen näin: ”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella. Yksi tärkeimmistä huomioon otettavista tekijöistä on luonnonvarojen riittävyys.” Siinä se tuli. Asia ei ole tylsä, mitäänsanomaton ja kalsea, vaan äärimmäisen tärkeä. Se koskettaa meitä jokaista, jokainen päivä. Tämähän on meidän yhteinen maailmamme.

Kohtaan toistuvasti välinpitämättömyyttä tätä yhteistä maailmaamme kohtaan. Tekisi välillä mieleni huutaa, että ”eikö teitä kiinnosta, jos hukutte roskaan? Eikö teitä kiinnosta, onko juomavetenne puhdasta? Eikö teitä kiinnosta, jos lapsenne ei enää saa elää edes jollain tasolla puhtaassa maailmassa? Eikö teitä kiinnosta, mitä myrkkyjä ja kemikaaleja saatte ruuastanne?” En voi kieltää, etteikö käsite ”kestävä kehitys” olisi minunkin mielestäni hankala, mutta se tarkoittaa tärkeitä asioita. En voi myöskään sanoa olevani itse täydellinen maailmanparantaja. (En mm. lajittele biojätteitäni, koska taloyhtiössämme ei ole kierrätysastioita. Aivan, seliseli. Lupaan yrittää vaikuttaa asiaan.)

Opiskelen Oulun ammattikorkeakoulussa luonnonvara-alaa, koska olen kiinnostunut ja huolestunut siitä, mitä maapallollemme tulee tapahtumaan. Maailma on ylikansoitettu, ja jätettä tuotetaan valtavat määrät. Pelkään, että hukumme roskaan. En siksi ymmärrä nykyistä trendiä suosia pieniä tyylikkäitä välipalapakkauksia ja pikaruokaravintoloita. Miksi ihmiset ostavat 20ml pikkuruisiin muovipulloihin pakattuja lisäainekoodipommeja, joilla luvataan hyvä vastustuskyky, täydellinen ulkonäkö ja hyvä mieli? Vaikken tietäisikään, ettei L. casei defensis -nimelle rekisteröityä bakteeria ole olemassa, silti mieleeni ei koskaan tulisi ostaa ”jogurttia” 20ml muovipulloissa. Voi sitä pakkausmateriaalin ja muovin määrää.

Olen lisäksi yrittänyt löytää selitystä sille, miksi yhteen pikaruoka-ateriaan täytyy käyttää karkeasti laskettuna kilo pakkausmateriaalia. Vaikka ateria nautittaisiin paikan päällä, burgeri on kääritty paperiin, ranskalaiset ovat kartongin tai paperin sisässä ja juomat, pirtelöt ja jälkiruoat ovat pahvisissa mukeissa, joiden päällä on muoviset kannet ja kansista töröttää muoviset pillit. Mausteet ovat pienissä paperipakkauksissa. Kun ateria viedään kotiin, tämä muovi-paperisatsi on pakattu paperikassiin kolmenkymmenen paperiliinan kera. Jos vaihtoehtona on kotiruokalounas, miksi vieressä toimiva pikaruokaravintola houkuttelee? Oletetaan, että ruoka maksaa kummassakin paikassa saman verran, eikä sanalla ”pika” ole merkitystä, koska kotona on oletettavasti vähemmän (tai ei lainkaan) jonoa. Ilmeisesti on coolia käydä paikoissa, joissa tarjoillaan coolia ruokaa coolien papereiden ja muovien seasta. Coolia on myös pikaherkun ottaminen mukaan ravintolasta, ja roskien heittäminen johonkin. No, maahan. Voihan sen heittää maahan, kai sen joku kerää. Ja vaikkei keräisikään, niin mitä väliä. Hipit vouhottaa.

Minusta tämä ei ole coolia.

On totta, etteivät trendikkäiden pikkuvälipalojen ja pikaruoan ihannointi yksistään tuhoa maailmaa. Mutta on myös totta, että usein seuraamme trendejä ja mainontaa kuin lampaat. Kestävä kehitys ja siitä puhuminen ei ole trendikästä. Mitä pitää tapahtua ennen kuin siitä tulee ”coolia”? Ja mitä meidän Oulun ammattikorkeakoulussa opiskelevien sitten pitäisi tehdä? Minä olen sitä mieltä, että lakataan pelkäämästä kestävän kehityksen käsitettä. Se ei ole mörkö, vaan ihan oikeasti tärkeää.

”Out of the blue and into the black
They give you this, but you pay for that
And once you’re gone, you can never come back
When you’re out of the blue and into the black.”

Neil Young – My my, hey hey

Aino Ilkka
Oulun ammattikorkeakoulu
2. vuoden luonnonvara-alan opiskelija