Monthly Archive: lokakuu 2014

Koulunpenkiltä työelämään – tai toisinpäin

”Elämä vie eteenpäin, on aika jatkaa matkaa.” Näillä sanoilla aloitin jäähyväiskirjeeni pirkanmaalaiselle työnantajaorganisaatiolleni ja sen kolmetuhatpäiselle henkilöstölle puolisentoista vuotta sitten. Mielessäkään ei käynyt, että elämä veisikin taaksepäin. Tai no, ainakin perinteisen aikajana-ajattelun kantilta mietittynä.

Olin edennyt merkonomin pohjakoulutuksella esimiesasemaan. Töitä tein niin kuin isi oli opettanut ja esimerkkiä näyttänyt: itseäni säästelemättä ja antaen työminän edetä valloituksessaan kunnes ei ollut enää muuta jäljellä. Kun sitten tilaisuus eteeni aukesi, lähdin korjaamaan tilannetta muuttamalla Ouluun. Miehen perässä, sanoin. Vaiko sittenkin nöyryyttä opettelemaan? Yhdessä yössä omassa päivittäispiirissäni jopa merkittävästä henkilöstä Ms Nobodyksi kaupunkiin, missä tulin olemaan turistina yli vuoden. Olin liian kallis ja ylipätevä yhteen työhön, ja alikoulutettu toiseen.

Yli puoli vuotta meni syrjäytyessä, päälle kaatuvia seiniä pystyssä pidellen, kunnes se oivallus sitten vihdoin iski: haen kouluun. Ajatus maitojunasta kaikessa helppoudessaan alkoi väistyä ja koulu tuntua ainoalta oikealta vaihtoehdolta, vaikkakin pää täyttyi kysymyksistä. Miten opiskellaan? Pysyykö teoria päässäni? Kestääkö takapuoli istumista? Jaksanko kuunnella tunneilla? Kuinka pärjään itseäni 15 vuotta nuorempien luokkakavereideni kanssa, ja ennen kaikkea, kuinka he kestävät minua?

Onnittelen itseäni hienosta ratkaisusta. Tulevaisuuden työllistymisestä ei kukaan tiedä, mutta arvostan suuresti kokemuksia, ja tämä on minulle ennen kaikkea yksi sellainen. Eli tässä sitä nyt sitten ollaan, opiskelemassa liiketoimintaosaamisen perusteita kahdenkymmenen vuoden työuran perään. Käyhän se näinkin päin!

Perälä Piia, LIK14SND

Opiskelisinko röntgenhoitajaksi?

Opiskelisinko röntgenhoitajaksi? Minkälaista opiskelu on? Mitä röntgenhoitaja tekee? Muun muassa näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan Säteilevää –blogi, joka kertoo sekä opiskelusta Oulun ammattikorkeakoulun radiografian ja sädehoidon tutkinto-ohjelmassa että röntgenhoitajan työstä. Blogi pyrkii tuomaan esiin ja...

EIVÄTKÖ PROJEKTITYÖT EDISTY?

Viikko syksyn 2014 ensimmäistä jaksoa jäljellä. Erinäköisten projektitöiden lähenevät palautuspäivät nostavat verenpainetta. Vaikka projektiryhmien kanssa säännöllisesti kokoonnutaan työstämään milloin mitäkin keissiä, eivät hommat tunnu etenevän. Missä mättää?

Syitä ryhmätehtävien hitaaseen edistymiseen on vähintään yhtä monta kuin ryhmässä jäseniä: laiskuus, jäsenten välinen skisma, ontuva roolitus ryhmän sisällä tai epähedelmällinen työympäristö. Jason Friedillä on teoria liittyen viimeiseen. Fried on amerikkalainen yrittäjä ja yksi Basecamp -nimisen projektinhallintapalvelun kehittäjistä. Vuonna 2013 Basecamp -palvelua käytti 285 000 yritystä ja sen avulla työstettiin vuoden aikana yli kaksi miljoonaa projektia. Hän on omien sanojensa mukaan jututtanut noin kymmenen vuoden ajan eri alojen ihmisiä siitä, missä ja miten he saavat tuloksellista työtä aikaan. Valtaosa vastanneista kertoi saavansa parhaiten konkreettista työtä tehtyä yksin, omalla ajallaan, ei siis toimistossa virka-aikaan.

Työpäivä perinteisessä toimistoympäristössä tarjoaa loputtoman kattauksen ulkoisia häiriötekijöitä: työkaveri haluaa kysyä jotain, pidetään pikapalaveri, työpuhelut ja niin edelleen. Kun ajatusprosessi keskeytyy, se täytyy taas uudelleen rakentaa ja tähän kuluu turhaa aikaa. Fried vertaa ajatteluprosessia unen eri tiloihin. Päästäkseen ajattelussa syvemmälle, täytyy käydä ensin pinta-tason vaiheet läpi. Sisäiset häiriöt, kuten tarve selata Instagrammia tai käydä Facebookissa, eivät Friedin mukaan ole ongelma ajatteluprosessin kannalta, sillä niitä yksilö valitsee tehdä vapaaehtoisesti ja keskeyttää näin itse ajattelunsa hetkellisesti.

Friedin pointit soveltuvat helposti myös liiketalouden opiskelijan maailmaan. Jos haluaa saada koulutyöt tehokkaasti valmiiksi, työstäminen meluisissa ryhmätyötiloissa voi olla ajanhaaskausta. Kallista opiskeluaikaa on turha kuluttaa hampaat irvessä hakkaamalla päätä seinään ilman tulosta.

Tässä eräs ajatus miksi hommat ei luista.

Juho Haapalainen, liiketalouden opiskelija, LIK1SNLM2

Kotkantiellä on nyt yksi yhteinen kirjasto!

Tänä kesänä Kotkantien kirjastot tekivät saman, mitä Saksat syksyllä 1990: ne yhdistyivät.

Uudessa Kotkantien kirjastossa yhdistyvät kulttuurialan ja tekniikan kirjastojen parhaat puolet: kulttuurialan, luonnonvara-alan ja tekniikan kurssikirjat, käsikirjasto, tekniikan standardit, rakennusalan ohjeet ja luonnonvara-alan kartat sekä kulttuurialan musiikin nuotti- ja kirjallisuuskokoelma sekä viestinnän audiovisuaalinen aineisto. Myös kulttuurialan kirjaston suosittu pelihuone on edelleen varattavissa opiskelu- tai viihdekäyttöön.

Kurssikirjat on järjestetty aakkosjärjestykseen tekijän sukunimen tai kirjan nimen mukaan.

Myös lehdet ovat aakkosjärjestyksessä.

Lehtikaappien läheisyydestä löytyy työskentely- ja lukupaikkoja.

Sanomalehdet löytyvät kirjaston etuosasta punaisen sohvan luota.
 
Käsikirjastosta löytyvät kurssikirjojen käsikirjastokappaleet, käsikirjastonuotit ja -cd-levyt sekä rakennusalan ohjeiden käsikirjastokappaleet.

Kirjastossa on 2 musiikinkuuntelupaikkaa, joissa musiikkia voi kuunnella korvakuulokkeilla.
AV-huoneessa musiikinkuuntelu onnistuu myös ilman luureja monikanavaisella äänentoistolaitteistolla.

Kulttuurialan CD-levyt ja tanssin DVD-levyt löytyvät kirjaston pohjoisseinältä.

Standardit, RIL-kirjat ja muut rakennusalan ohjeet sekä luonnonvara-alan aikakauslehtien vanhemmat vuosikerrat löytyvät CD-levyhyllyjä vastapäätä.

Kulttuurialan kirjaston nuotti- ja musiikkikirjakokoelmat siirtyivät sellaisenaan.

AV-kokoelmassa on elokuvia, TV-sarjoja, musiikkidokumentteja sekä konsertti- ja oopperataltiointeja.
 
Kirjastossa on lainaus- ja palautusautomaatti. Lainausautomaatteja on kohta kaksin kappalein.
 
Harjoittelija Hannu testaa AV-huoneen laitteistoja. Hannu otti myös kuvat tätä kirjoitusta varten

Kirjasto palvelee Kotkantiellä entisen tekniikan kirjaston tiloissa:

Ma: 8-18
Ti- to: 8-17
Pe: 8-16
(Perjantaisin klo 8-9 kirjastossa on itsepalvelutunti)

Tervetuloa!

Arkielämän riski- ja kriisiviestintää

Näin opintojen viime metreillä on aina mukava muistella menneitä ja miettiä oppimaansa. Kolme vuotta sitten aloitimme koulun innokkaina oppimaan uusia tietoja ja taitoja, jotka tulisivat valmistamaan meitä tulevaisuudessa odottaviin uusiin haasteisiin. Kolmisen vuotta opiskelua, muutama epätoivon hetki ja sopivasti hauskanpitoa ja ennen kuin huomasimmekaan, loppusuora alkoi häämöttää.

Mutta ennen kuin saatoimme tuulettaa voiton merkiksi ja jäädä odottelemaan tutkintotodistusta, vastassamme oli kuitenkin kouluajan suurin ja pelottavin haaste eli opinnäytetyö. Vastasimme (lähes) pelottomasti haasteeseen ja lopputuloksena syntyi ohjeistus riski- ja kriisiviestintään sosiaalisessa mediassa. Keskityimme työssämme yrityksen mainetta uhkaaviin tilanteisiin. Huomasimme, että monet riski- ja kriisiviestinnän ohjeista ovat helppoja ja yksinkertaisia, mutta sitäkin helpommin unohdettavia. Moni voisi pitää niitä jopa täysin itsestään selvinä asioina, mutta jostain syystä niiden noudattaminen ei aina kuitenkaan onnistu.

Opinnäytetyömme myötä olemme ennen kaikkea oppineet perusasioita siitä, kuinka viestiä riski- ja kriisitilanteissa. Iloksemme kuitenkin huomasimme, että joidenkin oppien käyttöön ei tarvitse odotella kriisiä, vaan niiden avulla voi myös ennaltaehkäistä pienimmätkin arkielämän riskinpoikaset. Näiden periaatteiden omaksuminen siis helpottaa viestintää niin työ- ja kouluelämässä kuin ihmissuhteissakin. Seuraavaksi voisimmekin esitellä muutamia hyväksi havaittuja ohjeita kaikille tuttujen tilanteiden kautta.

”Älä ota mitään henkilökohtaisesti.” Rakentava kritiikki on harvoin henkilökohtainen hyökkäys sinua vastaan eikä siihen tulisi sellaisena suhtautua. Esimerkiksi kouluelämässä esitelmistä saatuja palautteita, jotka eroavat omasta mielipiteestä, ei tulisi ottaa loukkauksena. Palautteeseen ei myöskään kannata vastata aggressiivisella puolustuksella, sillä silloin kehittävälle keskustelulle ei jää tilaa eikä tilanteesta hyödy kukaan. Sama periaate pätee myös esimiehen antamiin kehitysehdotuksiin suhtautuessa. Näissä tilanteissa siis kannattaa hengittää syvään ja miettiä tarkkaan ennen kuin avaa suunsa.

”Yritä nähdä asia toisen osapuolen näkökulmasta.” Monet elämän riski- ja kriisitilanteet saavat alkunsa kahden erilaisen ihmisen välisestä konfliktista. Jos kumpikaan osapuoli ei suostu ajattelemaan asiaa toisen näkökulmasta, voi tuloksena olla suuri kriisi. Esimerkiksi ihmissuhteissa tällaisessa ristiriitatilanteessa on hyvä hypätä toisen saappaisiin ja miettiä miltä hänestä tuntuu. Tämäkin on helppo ohje, mutta kuinkahan moni sitä oikeasti noudattaa?

”Älä syyttele tai tuomitse.” Pakenemalla vastuuta ja syyttelemällä toisia ei voita mitään. Päinvastoin, syyttelyllä voit itse saada lapsellisen maineen muiden silmissä, vaikka rehti tapa olisi itse kantaa vastuu omista toimista. Omien virheiden myöntäminen on toisinaan hankalaa, mutta valitettavasti vastuunotto kuuluu aikuisen ihmisen elämään. ”Minähän en virheitä tee”- asenteella ei pärjää elämässä, sillä kukaan ei ole täydellinen ja kaikki niitä virheitä jossain vaiheessa tekevät. Se vain on osattava myöntää ja kantaa vastuu jokaisella elämän osa-alueella.

Lopuksi voisimme todeta, että oli viestintätilanne mikä tahansa niin kaikkien tulisi muistaa seuraava kultainen sääntö: ”Puhu totta, älä salaile ja myönnä, jos et tiedä.” Helppoa ja yksinkertaista eikö?

Viittä vaille valmiit markkinoinnin tradenomit, Minna Ruonala & Katri Ruokamo, Lik1snlm2

My journey at Oulu Game Lab

At the beginning of August, I was depressed because I had not found a place to do my practical training in. Luckily, a friend of mine told me to apply for Oulu Game Lab, since he knew that I was interested in programming games. I was reluctant at first, thinking that they would never accept me. But then I gathered up some courage and applied.  

On the next day, I was asked to come to an interview in the Business kitchen. The interview went well and they told me that they would tell the applicants later that day if they got accepted or not. I was excited but nervous, because this would decide if I got the practical training spot I wanted, and what I would do for the rest of the year.  

And I got in! I was really happy about it! I started my studies & training at Oulu Game Lab on September 1st. The first day was all about getting to know what OGL was about and also getting to know all the other students and of course the teachers. 

On the 2nd day I got assigned a partner. Our task was to develop an idea for a 3D top-down racing game with influences from Guitar Hero and AudioSurf. We developed our idea for 2 weeks, and after that it was time to show our results.

Our idea turned out to be too mediocre and it did not pass an event called ”Gate 1”, in which Oulu Game Lab coaches evaluate game concept designs and decide which designs pass and which ones don’t. After Gate 1, all teams that didn’t pass got assigned to a team that passed.  I was put into a team called State of Matter, a 2D puzzle platformer in which a blob of water (the player) can switch states between liquid, solid and gas. 

At first I was a bit reluctant to work with this idea, but soon I realised that this was a really clear and simple idea which could actually make it big in the game industry. I got so excited that on the first day of working with the team, I created a simple demo in which the player could move a solid block of ice in a basic plain game level. 

After 2 weeks of working with the State of Matter team, the event called ”Gate 2” is upon us, which means our idea might get abandoned. We are currently working hard so that doesn’t happen.

Lasse Takkunen, student BIT2SN

 

 

Korkeakoulujohtamista kehittämässä

Korkeakoulujohtamista kehittämässä
Korkeakoulujohtamista kehittämässä
Korkeakoulujohtamista kehittämässä

Korkeakoulut ovat samanlaisten taloudellisten haasteiden edessä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Tämän sain havaita viime viikkoisella benchmarking –matkalla Itävallassa. Matka oli osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Korkeakoulujohtamisen ohjelmaa. Ohjelman vetäjänä toimii Metropolia ammattikorkeakoulu. Talouden realiteetit puhuttavat laajasti. Miten ratkaistaan hyvän oppimisen ja niukkenevien resurssien yhtälö?

Itävallassa ministeriö ohjaa toimintaa antamalla kullekin korkeakoululle tietyn määrän opiskelijapaikkoja ja niitä vastaavan rahasumman. Ammattikorkeakoulut voivat valita opiskelijansa ja periä lukukausimaksuja. Yliopistot taas eivät voi ja kaikilla on oikeus opiskella omalla äidinkielellään haluamassaan yliopistossa. Kieltämättä yliopistojen tilanne vaikutti näin suomalaisesta näkökulmasta hiukan kaoottiselta.

Tutustuimme useisiin korkeakouluihin Wienissä ja sen ympäristössä. Yllättävän samatyyppisten haasteiden edessä tuntuivat ammattikorkeakoulut sielläkin painivan. Miten esimerkiksi voitaisiin lisätä tutkimus- ja kehitystoimintaa opetuksen yhteyteen.

Rahapulastaan huolimatta näkemämme korkeakoulukampukset olivat pääosin huippumoderneja oppimiskeskuksia ja henkilökunta asiaansa paneutuneita kehittäjiä. Valmistuneiden opiskelijoiden  työllistymistilanne oli myös erittäin hyvä. Siihen varmasti osaltaan vaikuttaa Itävallan kehittynyt pk-yrityskenttä, jota myös valtio tukee.

Päivi Vesala, yksikönjohtaja

Koko kirjoitus »

Ajatuksia maaseuturahastosta, sen ympäristövaikutuksista ja vaikuttavuudesta

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa laadittaessa asetettiin ohjelmakaudelle 2007-2013 kolme painopistealuetta:

  1. Maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa

  2. Yritysten kilpailukykyä, uutta yrittäjyyttä ja yrittäjien verkostoitumista suosiva ja kehittävä toiminta maaseudun elinkeinojen monipuolistamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi

  3. Paikallisen omaehtoisen toiminnan vahvistaminen maaseudun elinvoiman ja elämänlaadun lisäämiseksi

Ohjelma-asiakirjassa on lisäksi maininta, että kaikkia painopistealoja koskee erityisesti ympäristönsuojelu läpileikkaavana periaatteena. Ympäristövaikutusten osalta erityisesti ympäristötuelle ja sen vaikuttavuudelle asetettiinkin suuria odotuksia; myös vesienhoidon suunnittelussa maatalouden vesiensuojelun toimenpiteet ovat perustuneet hyvin pitkälle ympäristötukijärjestelmän toimenpiteisiin. Rahoitettujen hankkeiden ympäristövaikutukset tuli arvioida sekä hakemus- että loppuraportointivaiheessa, samantyyppisesti kuin aiemmallakin rahoituskaudella.

 Allekirjoittaneelle on kertynyt kokemusta EU-rahoitteisista hankkeista 14 vuoden ajalta. Tähän aikajaksoon mahtuu kaksi EU-ohjelmakautta ja useita eri rahastoista rahoitettuja hankkeita, joita on tullut tarkasteltua pääasiassa hankkeen toteuttajan roolissa, mutta aiemmin myös rahoittajan sekä satunnaisesti tarkastajan näkökulmasta. Kukin EU-ohjelmakausi ohjelmineen on oman aikakautensa tuotos, pyrkien peilaamaan tulevaisuuden tarpeita ja kehityssuuntia. Vuoden 2006 tienoilla ei puhuttu vielä niin paljon ja painokkaasti esimerkiksi lähiruuasta, verkostoitumisesta, paikallisten tahojen aktivoimisesta ja valtion resurssien rajallisuudesta kuin nykyistä ohjelmakautta 2014-2020 valmisteltaessa. Myös taloustilanne oli sekä Suomessa että laajemmin Euroopassa ja muualla maailmassa ohjelmakautta 2007-2013 suunniteltaessa pääsääntöisesti positiivinen, toisin kuin tällä hetkellä. Tätä taustaa vasten ei ole yllättävää, että ohjelmakauden 2007-2013 tavoitteissa on selkeästi painotettu ympäristövaikutuksia ja niiden hallintaa, muun muassa ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Työllisyysvaikutusten ja yritysten toimintaedellytysten parantamisella ei ole tuolloin ollut yhtä suurta merkitystä kuin tällä hetkellä.

 Miten sitten aikoinaan ympäristövaikutuksille asetetut tavoitteet ja odotukset ovat toteutuneet? Maatalouden ympäristötuen vaikuttavuutta on tutkittu muun muassa MYTVAS-tutkimuksessa, jonka tulosten mukaan ympäristötuki on olemassaolonsa aikana, eli 1990-luvun lopulta 2010 –luvulle, pienentänyt maaperän typpi- ja fosforitaseita  merkittävästi. Lisäksi Irene Huuskosen mukaan ohjelmakaudella 2007-2013 viljelijöille tarjotut ympäristötuen toimenpiteet ovat vastanneet hyvin viljelijöillä olleita tarpeita. Hyvä esimerkki tästä on lietelannan sijoittaminen maaperään, jonka huikea suosio on ollut todella yllättävää. On siis täysin mahdollista, että tukijärjestelmän kautta onnistutaan tietyillä, ns. hyvin onnistuneilla toimenpiteillä, vaikuttamaan esimerkiksi vesistökuormitusta pienentävästi. Mutta toisaalta tukiehtojen jäykkyys, tuen määrä suhteessa toimenpiteen vaatimaan työaikaan sekä sanktioiden pelko ovat toisessa vaakakupissa ja niiden painoarvon noustessa viljelijät herkästi jättävät tietyt toimenpiteet valitsematta.

 Käytännössä viljelijöiden kanssa ajatuksia vaihtaessa tulee usein esille se, että tukijärjestelmän monimutkaisuus ja byrokratian suuri määrä vaikuttaa merkittävästi viljelijän intoon ottaa käyttöön jotain tiettyä toimenpidettä. Toisaalta joissain tapauksissa viljelijä saattaa toteuttaa lähes täydellisesti tukiehtojen mukaista toimenpidettä tilallaan, mutta ei halua hakea sille tukea paperityön välttämiseksi. Tällaisten viljelijöiden olemassaolo sekä toimenpiteiden toteuttaminen ei näin ollen näy millään tavoin virallisissa, usein numeerisissa seurannoissa tai tutkimuksissa. Reijo Keräsen laatiman maaseuturahaston ohjelman arvioinnissa esille tuoma seurannan ja indikaattoritietojen puutteellisuus vaikuttavuuden osalta on tältäkin osin todellista; asetettujen tavoitteiden toteutumisen ja ohjelman vaikuttavuuden seurantaan tulisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota.

 Mitä erilaisten EU-rahoitteisten hankkeiden ympäristövaikutuksiin tulee, olen ehkä hieman jäävi toteamaan yhtään mitään. Koska olen työskennellyt vesiensuojeluun liittyvissä hankkeissa, ovat ne mielestäni ilmiselvästi olleet ympäristövaikutuksiltaan positiivisia. Ohjelmatasolla mielestäni on rahoitettu pääasiassa hyviä ympäristöhankkeita. Mutta mikäli laajennetaan katsantokantaa kaikkiin maaseutuohjelmasta rahoitettuihin hankkeisiin ja niiden ympäristövaikutuksiin, kysymys onkin huomattavasti vaikeampi. Jokaisten hankkeen tulee tehdä arvio ympäristövaikutuksista hankkeen hakuvaiheessa. Arviointiin käytettävä lomake on kohtuullisen hyvä, mutta mittaako se todellisuudessa jokaisen hankkeen ympäristövaikutuksia? Vaikutuksethan voivat olla paitsi suoria myös välillisiä. Millaiset ovat esimerkiksi yritystoimintaan suunnattujen hankkeiden ympäristövaikutukset ja kuka niitä seuraa?

 Usein olen pohtinut myös sitä, miten tällä hetkellä valtakunnallisesti usein nojaudutaan kehittämistyössä voimakkaasti EU rahoitusohjelmiin. Onko se lopulta järkevää vai ei? Olisiko mitään mahdollisuuksia kehittää tiettyjä asioita ja aloja myös kansallisin varoin? Tosiasia toki on se, että EU jäsenmaksujen kompensoimiseksi EU rahoitusohjelmien kautta saatavien varojen täysimittainen hyödyntäminen kannattaa ja on järkevää. Mutta toisaalta kaventaako se meidän ajattelutapaamme, rajaako se liiaksi kehittämistoimia tietyntyyppisiksi, kangistummeko tiettyihin kaavoihin hanketoiminnassa? Kansallisilla varoilla tehdyllä kehittämistoiminnalla voisi olla enemmän vapauksia, enemmän mahdollisuuksia toimia poikkitieteellisesti tms. ilman Brysselistä tulevia rahoituksen käyttöön liittyviä rajoituksia. Lisäksi tietyntyyppinen byrokratia ja siihen liittyvä osaaminen suuntaa EU rahoitusohjelmista haettavissa olevien varojen käytön hyvin pitkälle niille tahoille ja organisaatioille, jotka ovat kyseisiä rahoituksia hyödyntäneet aiemminkin. Näin yhteiskunnassamme vahvat vahvistuvat ja heikot heikentyvät edelleen. Olisiko kansallista tahtotilaa tukea myös heikompia?

 Riina Rahkila, agrologi (YAMK)-opiskelija