Me akateemiset amikset

Välillä ärsyttää tämä akateemikkojen diktatuuri jota Suomeksi kutsutaan. Poliitikot, virkamiehet ja asiantuntijat ovat yleensä yliopiston käynyttä kansanluokkaa. Sitä heiltä vaaditaan. Valtio ja kunnat asettavat vähimmäisvaatimuksiksi alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon, jotta pätevimmät ainakin paperilla saadaan julkiseen palvelukseen. Tällainen sinänsä on ymmärrettävää, mutta se herättää kysymyksen: Edustaako tämä akateeminen eliitti (huh, kuinka kulunut ilmaus) oikeasti Suomen kansaa, josta suurin osa ei ole käynyt korkeakoulua? Akateemikot sanelevat Suomen säännöt.

Mutta mehän olemme ammattikorkeakoululaisia, eli akateemikkoja! Paitsi, että olemme sitä vain omissa mielissämme. Hyvänä esimerkkinä joulukuussa eduskuntaan tuleva varhaiskasvatuslaki, jossa sosionomit eivät enää kelpaa lastentarhaopettajiksi, mutta varhaiskasvatuksen kandit kelpaavat. Tämä rikkoo korkeakoulutuksen yhdenvertaisuuslakia, mutta joku yliopistokeskeinen viranomainen sen varmasti osaa kätevästi kiertää kuten ennenkin. Olemme samassa rivissä amisten kanssa.  Heistäkään eivät enää kaikki lähihoitajat kelpaa lastentarhatädeiksi lakiesityksen mukaan. Vain lasten ja nuorten opintoihin suuntautuvat kelpaavat. Mutta eivät tietenkään nuortenohjaajat. Huoh. Älköön siis kukaan hakeko opiskelemaan vanhus- tai vammaisalan lähihoitajaksi. Niillä tutkinnoilla voi työmarkkinoilla kohta pyyhkiä takapuolensa, sillä lasten ja nuorten lähihoitaja kelpaa joka alalle.

Näin kätevästi suomalaisen työvoiman liikkumista työmarkkinoilla vaikeutetaan. Paitsi maisterien, koska he kelpaavat joka tuuttiin. Me emme kelpaa, sillä sellaisia me ammarit olemme. Me akateemiset amikset. Viestinnän alalla Suomen kielen maisterit ajavat toimituksissa ohi medianomien mennen tullen. Päivääkään ei tarvitse viestintää lukea pestäkseen neljän vuoden tutkinnon. Näin vain, koska maisterit pitelevät pelipaikkojaan muita maistereita varten. Eräässä poliittisessa työryhmässä kerran valistin, että ammattikorkeakoulun nimi on englanniksi käytännöntieteiden yliopisto. Minut keskeytettiin tuhahduksella: ”Just! Renkaiden vaihto on käytännöntieteitä” ja muut hymähtelivät huvittuneina ympärillä. Kylläpä näpäyttivät minua ovelasti nämä maisterit. Saapa nähdä siirtyykö mediakin lääkäreiden arvostelusta sairaanhoitajien kimppuun reseptioikeuden myötä.

Ylioppilasaktiivit vastustavat henkeen ja vereen ehdotusta ammattikorkeakoulumaistereista. Ei meitä ammareita haluta jakamaan samoja työpaikkoja. Eritoten siksi, että Maisteri (AMK) olisi työnantajalle varmempi valinta kuin yliopistomaisteri. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamiseen vaaditaan vuosien työkokemus ja tutkinto tehdään yhteistyössä työpaikan kanssa. Nämä suorittajat ovat kovempia ammattilaisia työmarkkinoilla kuin teoreettisesti lukuja yliopistossa pyöritelleet. Pitkässä juoksussa meidän pitäisi pärjätä. Ainakin pitäisi. Muussakin kuin renkaiden vaihdossa.

 

Tutkinnostani

Ilman arvostustakin

Tunnen ylpeyttä



Miikka-Aukusti Heiskanen, OSAKOn hallituksen sosiaalipoliittinen edunvalvoja