1. luukku: kirjaston joulukalenteri on täällä taas!

Kirjaston blogissa lasketaan jo neljättä vuotta putkeen päiviä jouluun. Tällä kertaa luvassa on aineistovinkkien lisäksi kirjastotonttujen seikkailuja eri toimipisteissä. Tästä se lähtee!


Kotkantien kirjaston DVD-hyllyä selatessa tuntuu kuin olisi ”joulu ainainen”. Tarjolla on monenlaista katsottavaa lapsuuden klassikoista viimeisiin uutuuksiin. Kestolainaussuosikeiksi ovat osoittautuneet Albert Barillen ”Olipa kerran”… -sarjan boksit, erityisesti Olipa kerran ihminen, josta varmaan useimmat muistavat sarjan tunnusmusiikin (J.S. Bach: Toccata ja fuuga d-molli) sekä vanha tuttu Ihmemies MacGyver, jonka taitavat temput kiehtovat jo ties monennettako sukupolvea.

Elokuvista eniten lainattu lienee Amelie, jonka vetovoima säilyy vuodesta toiseen. Sitä on tähän mennessä lainattu jo 176 kertaa!

Meiltä usein kysytään millä perusteella hankimme elokuvia. Suurin rajoittava tekijä on se, että voimme hankkia vain sellaista aineistoa millä on lainausoikeus. Oletettavasti esimerkiksi Alfred Hitchcock ei osannut aikoinaan kuvitella sellaista mahdollisuutta, että hänen ohjaamansa elokuvat tulisivat kirjastolainauksen piiriin. Sen vuoksi kokoelmassa on enimmäkseen uutta elokuvaa, joiden oikeuksien hankkiminen on yksinkertaisempaa, toki jatkuvasti enemmän tulee tarjolle myös vanhoja klassikoita.

AV-kokoelmassamme on myös oopperoita, baletteja, dokumentteja ja tv-sarjoja, jokaiselle jotakin. Lainausoikeus on Oamkin henkilökunnalla ja opiskelijoilla, toimitamme aineistoa lainattavaksi myös muihin kirjastoihimme.

Kuvassa näkyvät jouluelokuvat voit lainata vaikka heti ja pitkiä pyhiä varten löytyy varmasti paljon muutakin mielenkiintoista. Tervetuloa tutustumaan!