Daily Archive: 15 joulukuun, 2014

Vihreän joen rannalla

                                                                          Jäälinoja                                                                                                                                   © Birger Ylisaukko-oja

Tiesitkö, että alle millimetrin mittaisella Daphnia-vesikirpulla on huomattava merkitys järvien ekosysteemin ja ravintoketjujen toimivuudessa? Daphnia-vesikirput voivat suodattaa koko järven vesimäärän n. 3-4 päivän välein. Ne ovat siis erittäin tehokkaita levänsyöjiä. Jos järven kalakanta on rehevöitymisen myötä liian suuri, kalat syövät eläinplanktonin (johon Daphniakin kuuluu) ja järven veden laatu heikkenee. Järven ravintoketjua kunnostamalla ja hoitamalla voidaan parantaa veden laatua, kalakannan rakennetta ja vesilintujen olosuhteita. Tämän ja paljon muuta mielenkiintoista vesistöjen kunnostamiseen liittyvää opin marraskuun lopulla järjestetyssä VYYHTI-hankkeen loppuseminaarissa.

Seminaarin toisen päivän aiheet käsittelivät järvien kunnostusta ja paikallisten ihmisten yhteistyötä vesistöjen kunnostuksessa. Useimmiten aloite vesistöjen kunnostukseen lähtee ihmisiltä, jotka asuvat tai mökkeilevät vesistöjen välittömässä läheisyydessä. Tämän päivän suuren mittaluokan ympäristöongelmien edessä voi joskus tuntea voimattomuutta. Ihmisten on helpompi etsiä ratkaisuja ongelmiin, joilla on yhteys heidän jokapäiväiseen elämäänsä ja elinympäristöönsä. Esimerkiksi Kiimingin ja Jäälin alueella toimii aktiivinen vesienhoitoyhdistys, joka on julkaissut Vesienhoidon käsikirjan, jota muut vastaavat yhdistykset voivat hyödyntää suunnitellessaan oman alueensa vesistöjen kunnostushankkeita. Tällaiset paikalliset toimet voivat olla mahdollisuus vaikuttaa suurempaankin yhteiskunnalliseen muutokseen.

Puhtaat luonnonvesistöt ja puhdas juomavesi ovat suomalaisille tärkeä arvo. Arvostus näkyy myös esimerkiksi siten, että veden läheisyys voi nostaa kiinteistön arvoa merkittävästi. Maanmittauslaitoksen mukaan alle 50 m päässä vesistöstä sijaitsevat tontit ovat hinnaltaan kaksin, jopa kolminkertaisia verrattuna kauempana rannasta sijaitseviin tontteihin. Järvet sekä joet ovat myös kautta aikojen inspiroineet muusikkoja ja kuvataiteilijoita. Makea vesi on eräs Suomen tärkeimmistä luonnonvaroista, jonka merkitys tulevaisuudessa tulee vain kasvamaan. Usein ei tulla ajatelleeksi, että vesistöjen kunnostuksella voidaan vähentää myös järvien ilmakehään vapauttaman hiilidioksidin määrää. Ilmastonmuutoksen torjumisen lisäksi voidaan saavuttaa hyötyjä, jotka näkyvät konkreettisemmin asukkaiden arjessa. Ihmisten elämänlaatu paranee virkistyskalastusmahdollisuuksien, uimarantojen viihtyisyyden ja puhtauden sekä kauniimpien maisemien muodossa.

Tutkimusten mukaan ihmiset arvostavat asuinalueidensa lähellä olevia vesialueita ja ovat usein myös valmiita osallistumaan vesistöjen kunnostukseen, joko talkoilla tai lahjoittamalla rahaa kunnostushankkeeseen. Hiilidioksidipäästöjen vähenemistä ei välttämättä tunnisteta vesistöjen kunnostuksen tavoitteena tai seurauksena, mutta sen mainitsemisesta voisi olla hyötyä esimerkiksi projektirahoituksen hakemisessa. Usein toiminnan aloittaminen vaatii jonkin verran ulkopuolisten asiantuntijoiden apua, jotta saadaan tehokkaita tuloksia aikaan. VYYHTI-hankkeessa mukana olleet kunnostuskohteet ovat saaneet apua mm. rahoitushakemusten ja kunnostussuunnitelmien tekemiseen.

TESS-tutkimushankkeessa tekemämme selvitystyön myötä olemme tämän syksyn aikana tutustuneet useisiin Suomessa toimiviin ruohonjuuritason aloitteisiin, joilla pyritään mm. parantamaan oman lähiympäristön tilaa ja vaikuttamaan sitä kautta alueen ihmisten elämänlaatuun. Sustainable communities-sivustolle on paikannettu useita toimijoita kuudesta EU maasta ja lisää on tulossa. Toimet jotka tähtäävät elinympäristön parantamiseen voivat tuottaa hyötyjä myös ilmastolle. Ympäristövaikutusten lisäksi vesistöjen kunnostuksella ja muulla yhteisöllisellä toiminnalla on myös positiivisia sosiaalisia vaikutuksia

Olisiko tässä tarpeeksi syitä lähteä ottamaan selvää oman asuinalueen tai vaikkapa mökkipaikkakunnan ruohonjuuritason toiminnasta?

Johanna Pihlajamaa

Projektisuunnittelija, TESS-hanke

Tekniikan ja Luonnonvara-alan yksikkö

15. luukku: Ennen ei kaikki suinkaan ollut paremmin

Kirjeitä henkilöille (Hymy 12/70)

Markku Särelä

Herra pastori, aluksi harras toivomus: kunpa painovirhepaholainen, joka aina kulkee ympäri kiljuskellen ja katsoo kenen nimen taas vääntelisi, ei muuttaisi Teitä Särkeläksi, Te olette siis Särelä, Särelä itte.

Olen mitä monilaatuisimmista julkaisuista lukenut hartauskirjoituksianne, tutkiskellut niitä huolellisesti Pyhän Hengen armoa avuksi huutaen ne oikein ymmärtääkseni ja niinpä järkeni on valaistu. Te olette oikeassa: enää ei kuulu liikettä kirkkotieltä, saatana on saamassa ylivallan maailmassa ja lopun ajat koittaneet, ihmiskunta on ajautunut tuskaan, hätään, ahdistukseen ja kurjuuteen.

Mainitsen tässä vain ihan muutamia esimerkkejä, jotka todistavat, miten oikeassa Te ja muut hengenmiehet olette ja mihin onnettomaan tilaan Perkeleen vääntämä kehityksen pyörä on meidät pyörittänyt vaikka kirkko, jolle kunnia ja ylistys, on parhaansa mukaan koettanut viskoa kapuloita vankkurinratasten pinnoihin.

Kysynpä vain, minne on kokonaan kadonnut esimerkiksi ravitseva, murea pettuleipä, jota hurskaat esivanhempamme pakersivat? Nytten on pakko ahmia valkoista vehnä-silkoa ja mahat eivät enää ollenkaan mahtua liiviehin. Oi noita Herralta siunattuja hyviä vuosia 1695 – 97, jolloin yksi kolmasosa kansastamme kuoli tiepuoliin nälän ja pakkasen kouriin.

Noina ah menneinä paratiisillisina aikoina, jolloin Herran siunaus vielä lepäsi kansamme yllä, ahersivat työläisetkin kiitollisin mielin 12 – 16 tuntia kaikkina arkipäivinä ja sunnuntaisin istuivat nöyrinä ja hartaina jalkapuussa kirkon porstuassa.

Entä mitä tehdään tänä pirun villitsemänä aikana: 5 – päiväinenkin työviikko on muka liiaksi pitkä, haaveillaan 4 – päiväisestä, Ja mikä on järkyttävä seuraus siitä, että raataminen ei enää ole sille kuuluvassa pyhässä arvossaan? Kansalla on liiaksi vapaa-aikaa, jonka se käyttää kevytmielisesti ”kuntourheiluun”, käypi tansseissa, katselee televisiota jota totisesti totisesti ei voi muuksi kuin helvetin lokaviemäriksi nimittää, koreilee vaatteilla (minäkin teetätin korkeakorkoiset valkoiset saappaat ja vastaavanmalliset mutta punaisesta lakeerinahasta ovat teetätettävinä, mitä seikkaa en nyt, herätykseen tultuani, kyllin osaa katua).

Ruotimuorit, jotka entisinä hurskaina aikoina makailivat lämpöisillä uunin pankoilla syöden kerran päivässä mainiota huttua puupurtiloista, saavat nyt, saatanan villittyä maan, kansaneläkkeitä ja kaikki ne, jotka eivät enää kykene itse itseään hoitamaan, raahataan ovelasti vanhainkodeiksi nimitettyihin ilotaloihin: siellä soi helvetillisen riehakas rytmimusiikki etten sanoisi yötä päivää radion kovaäänisistä eikä iäisyyteen valmistumiselle juuri aikaa anneta.

Viime vuosisadalla roihusivat kirkon kunniaksi toki edes noitaroviot, joihin viskattiin raajarikkoja lapsia ja velhonaisia. Ne muistuttivat katselemaan kokoontuneelle rahvaalle, mikä on oleva loitsimisen ja muun synnin palkka. Minne nekin ovat nyttemmin joutuneet?

Ja alkeiskoulussa lasten päihin taotaan tänä meidän aikanamme, ei vain sellaista pirusta itsestään olevaa harhaoppia että maapallo muka olisi pyöreä, vaan peräti anatomiaakin.

Minne tahansa katsookin, kaikkialla näemme syvää taantumusta ja täydellistä piittaamattomuutta kirkon sanomasta. En tiedä mitä enää sanoa siitäkään, että kaikkein jumalattomimmat tekevät taloihinsa ukkosenjohdattimiakin vastoin kirkon nimenomaista määräystä. Lääkärit, nämä paholaisen agentit, suorittavat irstaasti nauraen kirurgisia leikkauksia, nukuttavat ihmisiä, antavat verensiirtoja, rokotuksia, kaikkea tätä vain pitkittääkseen ihmisten elämää vaikka kirkko on selkeästi sanonut: ihmisen päivien luku on vain Herran tiedossa.

Sanalla sanoen, rakas pastori Särelä, ihmiskunta on suistunut tielle, joka johtaa kadotukseen. Herramme on siitä antanut kyllin selviä varoitusmerkkejä: kansa kuljeksii purppurassa, vetäisee voita läskin päälle, soittaa trox-fottia ja runpaa ja mitä kaikkia enää ovatkaan nimiltään nämä jumputukset, joita esittävät haitari ja runpu. Yksin aviovuoteissakin ilakoidaan niin että vihaksi pistää: miehet katselevat kuolaten vaimojensa häpyosia, vaimojen puolestaan niitä auliisti näytellessäkin.

Piskuinen on se joukko, joka vielä kirkkoa totuudessa palvelee. Jos vilpittömyyteen pitäydymme, oikeastaan vain papistomme jaksaa enää elää kirjaimellisesti Raamatun oppien mukaisesti: pyyteettä se suorittaa kutsumustyötään ja lähes palkatta se varoittaa lammaslaumaansa ajan merkeistä. Ajatelkaamme vain Tampereen piispaakin. Hänenkin verotettava tulonsa vuodelta 1968 vaivaiset 68 170 markkaa. Kunpa osaisimme edes tässä noudattaa Jumalanmiesten esimerkkiä: älä kerää itsellesi aarteita maan päälle.

Yhdymme joulurukoukseen.

Edellinen kirjoitus on toimittaja Veikko Ennalan (1922-1991) tyylinäyte. Kirjeen nimeltä mainittua henkilöparkaa ja ylipäätään fundamentalismia vedetään totaalisesti alta lipan. Kuitenkin tähän raivokkaan ilkeään joulupakettiin kätkeytyy mitä kaunein jouluyllätys: koskettava hyvinvointivaltion ja oikeudenmukaisuuden ylistys. Kirjoitus on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan alkuajoilta.

Lisää tämän lievästi sanottuna omalaatuisen toimittajan tajunnanräjäyttävää journalismia löytyy koottuna yksien kansien väliin.

PS. Tox-fotti, runpa ja runpu on tarkoituksella kirjoitettu väärin ja selitys moiseen kirjoitusasuun löytyy Ennalan kirjoituksista.

Veikko Ennala; toimittanut Tommi Liimatta: Lasteni isä on veljeni ja muita lehtikirjoituksia, WSOY, 2007, ISBN 978-951-0-33306-8  on lainattavissa Oamkin kirjastosta sekä tilattavissa Leevin yhteislainapalvelun kautta Kuopion Varastokirjastosta. https://oamk.finna.fi/Record/leevi.132790