Anna äänesi kuulua

Alkuviikko on kulunut Laatukiertue -ständeilyn merkeissä. Maanantaina olimme Kotkantiellä, tiistaina Sosiaali- ja terveysalan yksikössä ja keskiviikkona Liiketalouden yksikössä. Jaoimme mandariineja, jotka olivatkin klementiinejä, haalarimerkkejä ja kahvia (Liiketaloudessa kuumaa mehua). Tärkein tehtävämme oli kuitenkin tiedottaa ja muistuttaa opiskelijoita meneillään olevasta opiskelijakyselystä.

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakysely on auki 9.-20.2. Kyselyn teemana on tällä kertaa koulutus. Sillä kerätään palautetta ohjauksesta, opetuksesta, opiskelusta, arvioinnista, oman osaamisesi kehittymisestä sekä tyytyväisyydestä opintojen kokonaisuuteen. Opiskelijakysely antaa opiskelijoille tilaisuuden päästä vaikuttamaan omaan koulutukseensa ja saada äänensä kuuluviin. Kyselyn tuloksia käsitellään tutkinto-ohjelmatiimeissä ja opiskelijoille järjestettävässä palautetilaisuudessa. Tuloksia käytetään koulutuksen kehittämiseen sekä ammattikorkeakoulun toiminnan parantamiseen.

Miksi palautteen antaminen on niin tärkeää? Miksi turhautumista ei voi vain purkaa kahvipöydässä ja olettaa, että joku tekee asialle jotain? Miksi juuri minun mielipiteelläni on väliä? Jos palaute ei löydä tietään oikeaan osoitteeseen, esimerkiksi tutkintovastaavalle, oletetaan hyvin helposti, että kaikki on hyvin eikä mitään tarvitse muuttaa. Siksi onkin tärkeää, että opiskelijat käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja kertovat, mikä omassa koulutuksessa toimii ja mikä ei. Palautteen ei tietenkään tarvitse olla aina negatiivistä. Joskus on syytä myös kehua opetusta, sillä ihmisiä opettajatkin vain ovat.

Palautetta voi, ja pitää, antaa myös opiskelijakyselyiden välissä. Sosiaali- ja terveysalan yksikössä on viime aikoina ollut huolta lukujärjestyksistä. Palaute välitettiin ammattikorkeakoulun johdolle sekä yksikönjohtajalle. Lukujärjestysten tekoon saatiinkin lisää resursseja, ja opiskelijoille tiedotettiin lukujärjestyksiä koskevasta aikataulusta sekä Oivassa että sähköpostilla. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten suuri merkitys opiskelijoiden antamalla palautteella on. Anna siis äänesi kuulua!

Kehu tai moiti
avaa suusi, vaikuta
muuta maailmaasi

Sanna Väisänen
OSAKOn hallituksen jäsen, koulutuspoliittiset asiat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *