Natiiviröntgentutkimuksia harjoittelemassa

Tammikuussa ja helmikuussa tutkinto-ohjelman simulaatiotila on ollut ahkerassa käytössä. Syksyllä 2014 aloittanut röntgenhoitajaopiskelijaryhmä aloitti syksyllä natiiviröntgentutkimusten teoriaopinnot, ja niihin liittyvät harjoitukset alkoivat tammikuussa.

Natiiviröntgentutkimukset ovat pääasiassa luuston ja keuhkojen alueelle tehtäviä ja ilman varjoainetta toteutettavia röntgentutkimuksia, joissa potilaista otetaan tavallisimmin kaksi eri suunnan röntgenkuvaa samalta alueelta. Käymme ensin tutkimukset läpi esimerkkikuvien avulla, ja sen jälkeen opiskelijat siirtyvät harjoittelemaan niitä simulaatiotilaan.

Osa tutkimuksista harjoitellaan kuvaten esimerkkiröntgenkuvia fantomnukesta ja arvioiden kuvia pienryhmissä tapahtuvissa kuvameetingeissä. Lisäksi kaikki tutkimukset käydään läpi pari- tai pienryhmätyöskentelynä opiskelutoveria oikeisiin kuvausasentoihin asetellen. Näin opitaan vaikkapa tunnustelemaan anatomisia maamerkkejä ja potilaan ohjaukseen keskeisesti liittyviä asioita. Käymme läpi myös säteilysuojien käyttöä, kertaamme laitetekniikkaa, ja mietimme soveltavia ratkaisuja niihin tilanteisiin, joissa esimerkiksi potilaan kunto aiheuttaa haasteita röntgentutkimuksen toteutukseen.

Hieman ennen pääsiäistä syksyllä 2014 aloittanut ryhmä siirtyy ensimmäisille pidemmille harjoittelujaksoille terveydenhuollon eri tason yksiköihin. He suorittavat kolmen viikon hoitotyön harjoittelun vuodeosastoilla tai vastaavilla harjoitellen muun muassa potilaiden perus- ja lääkehoitoa sekä eri kuntoisten potilaiden ohjausta ja hoitamista. Tämän lisäksi suoritetaan seitsemän viikon mittainen harjoittelu röntgenyksiköissä.

Harjoittelupaikat sijaisevat ympäri maata. Yksi opiskelija haluaa Inariin, toinen Helsinkiin ja muut sijoittuvat sille välille. Harjoittelun odotus on selvästi jo aistittavissa, muutama viikko vielä!

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *