Mia Vänskä: Valkoinen aura (Atena 2014)

Iina on aloittamassa opiskelut sairaanhoitajakoulussa ja muuttaa opiskelija-asuntolaan. Nuori nainen tuskin malttaa odottaa uuden luvun aloittamista elämässään muutettuaan pois kotoaan. Uuden alun tuomaa innostusta hillitsee kuitenkin erimielisyydet poikaystävän kanssa, mutta tyttö päättää olla välittämättä niistä. Pian myös kummalliset aistimukset jonkin läsnäolosta alkavat vaivata Iinaa ja jokin tuntuu vetävän häntä tyhjillään olevan 7. kerroksen asunnon puoleen.

Iina alkaa nähdä painajaisia, jotka käyvät vähitellen ahdistavammiksi ja todemman tuntuisiksi. Niiden syyksi hän arvelee vain koulun aiheuttamaa stressiä. Jonkin läsnäolo alkaa tuntua uhkaavalta ja yhä vain selvemmin. Kun jonkin hahmo ilmestyy Iinalle odottamattomissa paikoissa ja hän löytää itsensä kävelemässä unissaan, Iina alkaa aavistella jotain pahaa olevan tapahtumaisillaan. Iinan pahat aavistukset saavat uutta pontta, kun hän saa tietää, että asuntolassa on tapahtunut murha vuosia aiemmin…

Valkoinen aura on tuoreen kauhukirjailijan, Mia Vänskän kolmas romaani. Kirja käsittelee menetyksen tuskaa, joka saa ihmiset tekemään jotain ennalta-arvaamatonta – jotain mikä ei ole tästä maailmasta. Kevyen oloisesti alkava juoni pääsee pian vauhtiin ja muuttuu sitä piinaavammaksi mitä pidemmälle se etenee. Juoni pitää tiukasti pihdeissään alusta asti ja vauhdikkaissa juonenkäänteissä lukijan on mahdotonta jättää lukemista kesken – loppuhuipennuksesta puhumattakaan. Voimakkaasti läsnäoleva näkymätön jokin luo jatkuvaa kauhun tuntua ja painostavaa ilmapiiriä kirjan sivulta toiselle.

Suosittelen kauhun ystäville ja takaan, että suomalaiskirjailijan tarjoama kauhu ei kalpene ulkomaalaisten lajitoveriensa rinnalla.

Sanna (KIR3SN)