Milla Ollikaisen esikoisdekkari Veripailakat sijoittuu Suomen Lappiin, tarkemmin sanottuna Kolarin kuntaan, erityisesti Ylläksen hiihtokeskukseen ja sen ympäristöön. Hiihtokeskuksessa eletään keskellä kiivainta laskettelusesonkia, kun yhdestä sen gondolihissinvaunusta löytyy ruumis keskellä kirkasta päivää. Kuinka on mahdollista, että ihminen on surmattu raa´alla tavalla satojen turistien ja kymmenien rinnetyöntekijöiden keskellä, ilman että kukaan on nähnyt mitään? Surman selvittely jää paikallisten poliisivoimien vastuulle KRP:n miesten ollessa kiireisiä muualla.

Vanhempi konstaapeli Vuontisjärvi ja komisario Vasara keskustelevat murhapaikalla:

Vuontisjärvi yritti muistaa, milloin oli viimeksi tutkinut henkirikosta. Edellisestä oli Kolarissa lähes kymmenen vuotta, eikä hän silloinkaan ollut osallistunut tutkintaan mitenkään. Vasarasta hän ei ollut aivan varma, mutta juoppopuukotusta kummempaa hän ei saanut tämänkään uralta päähänsä.

”Kymmenentuhatta turistia, hullu tappaja ja kaks iänvanhaa poliisia”, Vasara sanoi. ”Olispa ees iänvanha tappaja ja kaks hullua poliisia.”

”Eikhän tässä hulluiksikin vielä keritä”, Vuontisjärvi vastasi.

Ollikaisen dekkari sisältää hienoa kuvausta Lappilaisesta maisemasta, myös ihmiskuvauksessaan hän on onnistunut mainiosti. Paikallisten ihmisten käyttämä murre elävöittää dialogeja mukavasti ja samalla se keventää synkän aiheen ympärille kietoutuvaa tarinaa.  Kuten hyvässä dekkarissa kuuluukin, myös Veripailakat-kirjassa jännitys säilyy aina teoksen viimeisille sivuille saakka. Mikä on murhan motiivi, tuleeko uhreja lisää, onko joku sittenkin nähnyt jotain ja on myös vaarassa? Veripailakat on kuitenkin myös erilainen dekkari. Tärkeintä siinä ei ehkä ole kuka sen teki, vaan miksi. Teoksessa ei myöskään mässäillä murhan verisillä yksityiskohdilla vaan se sisältää myös huumoria ja oivaltavaa yhteiskuntakritiikkiä. Näin ollen Veripailakat sopii hyvin myös hieman herkemmille dekkarien lukijoille.

Sari Puranen KIR3SN