Taikurin sisarenpoika (The Magician’s Nephew) kuuluu kuudentena osana C. S. Lewisin Narnia-sarjaan, joka on yksi englantilaisen lastenkirjallisuuden klassikoista. Taikurin sisarenpoika ilmestyi vuonna 1955 Pauline Baynesin kuvittamana. Vaikka teos ilmestyi sarjassaan kuudentena (osia on kaikkiaan seitsemän), on se tarinansa puolesta kronologisesti ensimmäinen. Kirjailija myös itse toivoi, että lukija aloittaisi Narnian tarinoiden lukemisen juuri Taikurin sisarenpojasta.

Taikurin sisarenpoika sijoittuu 1900-luvun alun Lontooseen, jossa kaksi lasta, Digory ja Polly joutuvat Digoryn taikuri-sedän tutkimuksen seurauksena ”metsään maailmojen välille”. Tuosta metsästä käsin heillä on mahdollisuus päästä mihin tahansa maailmaan. He pääsevät myös todistamaan uuden maailman – Narnian luomista ja tutustuvat Aslan-leijonaan, Narnian luojaan.

Jos Narnia kiinnostaa, voin Lewisin tavoin suositella Taikurin sisarenpoikaa ensimmäiseksi luettavaksi kirjaksi sarjasta, sillä siitä selviävät monet asiat, jotka jäisivät epäselviksi, jos lukemisen aloittaa Velhosta ja leijonasta (ensimmäiseksi kirjoitettu osa). Taikurin sisarenpojasta lukija saa selville, miten Narnia syntyi, miten ja miksi paha saapui sinne, miksi vaatekaapin kautta päästään Narniaan Velhossa ja leijonassa sekä miksi Narniassa keskellä metsää seisoo lyhtypylväs.

Taikurin sisarenpojassa, kuten muissakin Narnia-sarjan osissa, voi nähdä allegorisia viittauksia Raamattuun ja sen kertomuksiin. Mielestäni Narnian luominen muistuttaa Genesistä, Raamatun luomiskertomusta ja Aslan, Narnian luoja, Kristusta. Riippuu kuitenkin lukijasta näkeekö näitä yhtymäkohtia vai ei. Kuitenkin voin suositella kirjaa kaikille maailmankatsomuksesta riippumatta, sillä nämä kristilliset sisällöt (jos niitä edes huomaa) eivät ole mielestäni missään kohdin häiritseviä.

Vaikka Taikurin sisarenpoika on pääasiassa suunnattu lapsille, on se fantasiaa, josta aikuinenkin voi nauttia. Itse pidän Lewisin selkeästä kerronnasta ja ihanasta tarinasta, jossa huumori ja vakavuus kulkevat käsi kädessä. Myös henkilöhahmot ovat mielestäni onnistuneita. Pauline Baynesin kaunis kuvitus kruunaa koko teoksen.

-Tytti Heikkinen, kir3sn