Meillä oli kollegani Ninan kanssa eilen ilo päästä vaihteeksi olemaan itse oppilaina. Suuntasimme iltapäiväksi Radisson Blu –hotellille Kauppakamarin koulutukseen, joka käsitteli kirjanpitolakiin tulossa olevia muutoksia.  Oli muuten mielenkiintoinen ja hyödyllinen koulutus! Matkalla sinne tuli mieleeni sellainen sanonta, että opettajat ovat pahimpia oppilaita. Mutta mahtaakohan asia olla noin?  Päätin tehdä asiasta tieteellisen tutkimuksen käyttäen tutkimusmenetelmänä osallistuvaa havainnointia.

Seuraavassa siis muutama asia, jonka opettaja saattaa kokea häiritsevänä tai ärsyttävänä – sekä havainto omasta käyttäytymisestäni kyseisen asian suhteen.

TAKARIVIIN PAKKAUTUMINEN

Kuvaus:          

Opiskelijat ryntäävät sankoin joukoin täyttämään takapulpetit. Sitten voikin valittaa siitä, että ei näe kunnolla valkokankaalle heijastettuja pikkuruisia numeroita.

Havainto:         

Manguin Ninalle, että pakko päästä mahdollisimman eteen istumaan, kun jäi silmälasit kotiin, enkä näe ilman niitä takarivistä mitään. Menimme siis toiseksi etummaisessa rivissä olevaan pöytään. Hyvin näkyi.

KÄNNYKÄN RÄPLÄYS LUENNON AIKANA

Kuvaus:            

Monet opiskelijat räpläävät luennon aikana innolla kännyköitään – ja parhaassa tapauksessa esittelevät löydöksiään vieruskavereilleen. (Juu, kyllä sen huomaa, vaikka ei ole edes niitä silmälaseja päässä.)

Havainto:         

Kahden tunnin luennon aikana ehdin mm. päivittää Facebookiin kuvan lounaastamme, pelata pari kierrosta QuizTaistoa ja katsella iltapäivälehtien otsikoita. Toivottavasti kouluttajaa ei häirinnyt – kun vielä siellä toiseksi etummaisessa rivissä rellestin.

NUKKUMINEN LUENNON AIKANA

Kuvaus:            

Aina silloin tällöin näkee, että opiskelijan silmät painuvat hiljalleen umpeen opettajan tasaisen ja lempeän äänen tuudittamana. No, ei siinä muuten mitään, mutta kun joutuu sydän kurkussa pelkäämään, että kyseinen nuori ihminen pianaikaa tipahtaa lattialle ja siinähän voi käydä vaikka kuinka huonosti!

Havainto:         

Yleensä minulle on käynyt koulutuksissa niin, että lounaan jälkeen silmät alkavat luppasemaan ihan väkisin. Joudun hakemaan jääkylmää vettä juotavaksi ja nipistelemään itseäni että en nolosti nukahda siinä luennoijan silmien alla. Mutta jostain syystä tällä kertaa tätä ongelmaa ei ollut. Lieneekö syynä ollut tämä osallistuva havainnointi – taikka sitten edellisessä kohdassa mainittu kännykän räpläys.

Montaa muutakin asiaa olisi voinut tarkkailla, mutta tarkastelujakson lyhyyden takia tulokset eivät ehkä olisi olleet edustavia. Tässä siis jää aihetta jatkotutkimuksiin.  Mutta tämän viimeisen päälle tieteellisen tutkimuksen päätteeksi voinemme todeta, että emme me opettajat sen pahempia – tai sen puoleen parempia – oppilaita ole kuin ketkään muutkaan!

Ulla Reinikainen, lehtori, Taloushallinto