Maria Lang: Kielojen kuningas / Vaarallisia unia

Kesän Maria Lang -filmatisointien innoittamana (ei vähinten Ola Rapacen takia) tartuin takavuosina lahjaksi saamaani yhteisniteeseen Maria Lang: Kielojen kuningas. Vaarallisia unia, Gummerus 1994. Suom. Eero Perkiö. Opukset ovat alkuperäisnimiltään Kung Liljekonvalje av dungen (1957) ja Farliga drömmar (1958). Ensin mainittu on lainannut nimensä Gustav Frödingin runosta Strövtåg i hembygden  ja jälkimmäinen Edith Södergranin vaikuttavasta runosta Farliga drömmar.

Yleensä olen sitä mieltä, että mikäli elokuva pohjautuu kirjaan, niin kirja on se ensisijainen vaihtoehto. Vaan nyt täytyy olla toista mieltä. Elokuvissa oli dynamiikkaa, tunnelmaa, jännitystä, romantiikkaa ja hyvää ajankuvaa, osuvien näyttelijäntöiden lisäksi. Kirjat taas ovat paljolti ne korvike-Christietä. Parikymppisenä luin kirjat ensi kerran, ja pidin niitä ihan ok-ajanvietteenä – ja sitten seuraava! Mieleen ei runojen lisäksi jäänyt paljon mitään.

Maria Lang (oik. Dagmar Lange) kirjoitti teokset 50-luvulla. Maailmankuva on nykynäkökulmasta melko sovinistinen. Naisten paras apu on ulkonäkö, ja sitä kuvaillaan tarkasti, oli se tarpeen tai ei: Kielojen kuninkaan rikkaisiin naimisiin menossa ollut, mutta kuolon korjaamaksi joutuva Anneli, oli ”klassillisen kaunis ja romanttisen kalpea”. Miehet ovat senkin edestä Ah niin! -miehekkäitä. Kyllä ei vanha jaksa. Pahinta on juonenkuljetus, joka ei edes maallikon mielestä ole psykologisesti perusteltua. Lyhyet kappaleet pomppivat tunnelmasta toiseen. Olin hyvin hämmentynyt uuden lukukerran jälkeen.

Filmatisoinnit oli tehty rankalla kädellä soveltaen. Henkilögalleriaan on otettu mukaan Puck Bure, jonka kanssa Christer Wijkillä on lämmin suhde. Elokuvissa on kirjoitettu uusiksi jopa se, kuka teki ja mitä. Mielestäni perustellusti.

Jos alkaisin lukea enemmän Langia, valitsisin ainakin alkukieliset versiot. Kieli pelastaisi edes vähän, eikä tarvitsisi lukea ilmaisua ”juoksevan nauhan ääressä” -kaltaisia suomennoksen kukkasia (löpande band = liukuhihna).
Kenelle suosittelen? Ehkä henkilölle, joka haluaa tutustua länsinaapurin dekkarien kehitykseen. Onhan Lang ollut valtaisan suosittu. Nyky-dekkaristit ovat sitten senkin edestä yhteiskunnallisesti kantaaottavampia. Pitäydyn Henning Mankelliin.

Nina Lammila KIR4KA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.