Daily Archive: syyskuu 6, 2015

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia

Tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin dekkarisarja Osasto Q:sta kertoo vanhojen, selvittämättömien rikostapausten parissa työskentelevästä, apulaispoliisikomisario Carl Morckin johtamasta sekalaisesta ryhmästä.  

 Carl Morck oli aiemmin yksi Kööpenhaminan parhaita poliiseja mutta haavoituttuaan ampumavälikohtauksessa, jossa hänen läheinen kollegansa kuoli ja toinen halvaantui kaulasta alaspäin, Morck siirrettiin jatkuvan pahantuulisuutensa, erakkomaisen ja omapäisen luonteensa vuoksi poliisilaitoksen kellarikerrokseen johtamaan omaa osastoaan.                                                          

Avustajakseen Morck sai omalaatuisen mutta erittäin innokkaan ja ahkeran Hafez el-Assafin, jonka hämärää menneisyyttä valaistaan kirjoissa vähitellen.  Ryhmä täydentyy myöhemmin nuorella, kipakalla sihteeri Rosella, joka pitää osaston miehet tiukassa komennossaan, jopa niin että Morckin pitää välillä muistuttaa olevansa edelleen ryhmän johtaja.. Morckin inhoama Gordon komennetaan myöhemmin ryhmän täydennysmieheksi.

Adler-Olsen on luonut osastolleen henkilögallerian, josta ei voi olla pitämättä. Kirjat kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, koska vaikka jokaisella on oma historiansa, elämä myös kulkee eteenpäin.. Päähenkilöistä tulee tarinoiden edetessä yhä elävämpiä ja lukijalle tärkeämpiä. Apulainen, maahanmuuttaja ”Assad” on kielipuolena ehkä porukan hurmaavin tyyppi, koska hän ”puhu hoono rootsi ja kirjotta veelä honomin”, mutta myös Morck saa ainakin minulta sympatiat puolelleen. Kirjat ovat täydellinen sekoitus piinaavaa jännitystä (kynsiä purren), herkullista huumoria (pakko nauraa ääneen) ja siedettävissä määrin joskus piinaavaakin yhteiskuntakritiikkiä.

Pullopostia on Osasto Q -sarjan kuudesta jo ilmestyneestä osasta kolmas.  Kirjan prologissa kaksi veljestä herää tiukasti sidottuina venevajassa lähellä merta. Kylmäverinen kidnappaaja on jossain mutta palaa varmasti takaisin. Siteistä ei pääse irti, mutta löytyy pullo ja paperia… 

Vuosikausia myöhemmin apulaispoliisikomisario Carl Mørck saa käsiinsä poliisilaitoksella lojuneen pullon, jonka sisällä oleva avunpyyntö on tuskin enää luettavissa. . Ennen kuin Mørck, Assad ja Rose huomaavatkaan, he ovat hermoja raastavan tapahtumasarjan kannoilla. 

Tutkimuksissa päästään 90-luvulla uskonnollisesta yhteisöstä kadonneiden veljesten jäljille, mutta miksei perhe ole koskaan ilmoittanut poikia kadonneiksi? Lapsia on kadonnut muistakin yhteisöistä, aina kaksi kerrallaan ja uusimmat uhrit ovat välittömässä hengenvaarassa. Kuin sivujuonena eräs perheenäiti alkaa penkoa miehensä salaperäistä menneisyyttä, ja huomaa pian, että totuudesta voi joutua maksamaan hengellään.  

Vaikka kirjassa paljastetaan rikollinen jo alkumetreillä, jännitys on suorastaan piinaavaa ja kasvaa koko ajan, kun kierrellään ja kaarrellaan loppuratkaisua ja – huipennusta kohti. Vaikka en yökausia jaksakaan lukea, tämä kirja on luettava loppuun mahdollisimman nopeasti. Kidnappaajan ”luonnevikaa” selitetään, niin että melkein ymmärrän motiivin hänen tekoihinsa, jotka hirveydestään huolimatta tuntuvat ihan oikeassakin elämässä mahdollisilta.

Pullopostia on voittanut useamman kirjallisuuspalkinnon, mm. Lasiavain-palkinnon vuoden 2010 parhaana pohjoismaisena dekkarina.

 

Adler-Olsenin kotisivut 

Adler-Olsen Facebookissa

 

 

Pirjo Viitajylhä, KIR14SN

Lucilla Andrews: Hiljainen laulu

Lucilla Andrews: Hiljainen laulu

(Silent Song 1972, suom. Inkeri Uusitalo 1975)

Anne on lontoolainen sairaanhoitaja, joka menettää häämatkalla Espanjassa liikenneonnettomuudessa miehensä Daven. Onneksi tapahtumapaikalta, pienestä kylästä löytyy englantilainen taidemaalari George, joka auttaa espanjan kieltä taitamatonta, surevaa Annea asioiden järjestelyissä ja kotiinpaluussa. He eivät kuvittelekaan näkevänsä toisiaan enää koskaan. Joulupäivällisillä Skotlannissa Annen silmät kuitenkin yllättäen kohtaavat tutun katseen ja siitä alkaa kiellettyjen tunteiden tukahduttamisen, mustasukkaisuuden ja väärinymmärrysten värittämä tarina, joka nostaa lukijan tunteet pintaan ja saa kyyneltulvan vierimään pitkin poskia.

En ole aikuisiälläni harrastanut kevyiden rakkausromaanien lukemista ja siksi olin iloisesti yllättynyt, kun löysin kirjakaapistani teoksen Hiljainen laulu, jonka sain veljeltäni nuorena tyttönä joululahjaksi. Koska en muistanut juonesta juuri mitään, päätin lukea sen uudelleen. Arvosteluja en kirjasta yrittänytkään etsiä, sillä kriitikot ovat aina suhtautuneet kielteisesti romanttiseen kirjallisuuteen. Mikä on ymmärrettävää, sillä tarinat eivät juurikaan poikkea toisistaan ja kielellisestikin ne ovat perusmateriaalia. Eikä arvosteluja tarvitakaan, sillä tämä kirjallisuuden laji löytää lukijansa muutenkin.

Muistan lukeneeni jostain, että tyypillisimpiä markettien Harlekiini-pokkareiden ostajia ovat 30 – 40 -vuotiaat naiset. Kokemuksesta voin kertoa, että kirjaston rakkausromaaneja lukevat kaikenikäiset naiset murkuista mummoihin. Onpa vuosien varrella tullut vastaan muutama miespuolinenkin lajin harrastaja. 

Romance Writers of America määrittelee kotisivullaan www.rwa.org kaksi romanttisen kirjallisuuden peruselementtiä. Ne ovat keskeinen rakkaustarina sekä tunteellisesti tyydyttävä ja optimistinen loppu. Hiljaisessa laulussa nämä elementit toteutuvat täydellisesti. Aiheeltaan teos on kirjoittajalleen tyypillinen sairaalaromaani, jossa selvitellään sairaanhoitajien ja lääkäreiden rakkaudensolmuja.

Kirjailija Lucilla Matthew Andrews Crichton syntyi 20.11.1919 Suezilla Egyptissä ja kuoli 3.10.2006 Edinburghissa Skotlannissa. Hän oli brittiläinen sairaanhoitaja ja kirjailija, joka julkaisi vuosien 1954 – 96 aikana 35 romanttista sairaalaromaania nimillä Lucilla Andrews, Diana Gordon ja Joanna Marcus. 

Vuonna 1940 Andrews liittyi Punaiseen Ristiin ja työskenteli toisen maailmansodan aikana sairaanhoitajana lontoolaisessa St Thomasin sairaalassa. Hän meni naimisiin tohtori James Crichtonin kanssa vuonna 1947. 1949 heille syntyi tytär Veronica. Pian tämän jälkeen Crichton joutui huumeriippuvuutensa takia sairaalaan ja kuoli vuonna 1954. Samana vuonna julkaistiin Andrewsin esikoisteos The Print Petticoat, joka ilmestyi suomeksi nimellä Tilaa rakkaudelle.

Andrews oli brittiläisen Romantic Novelists’ Associationin perustajajäsen ja tästä elinikäisestä työstä hänet palkittiinkin vähän ennen kuolemaansa. Vuonna 1977 ilmestyi hänen omaelämäkertansa No Time for Romance, jota ei tietääkseni ole suomennettu. Väitetään, että kirjailija Ian McEwan on plagioinut tuota teosta kirjassaan Atonement, joka on suomennettu nimellä Sovitus. McEwan on vakuuttanut syyttömyyttään.

Lähteet
http://www.independent.co.uk/news/obituaries/lucilla-andrews-421771.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Lucilla_Andre

Kaija Asukas KIR4KA

Strayed, Cheryl: Villi vaellus

 

Cherylin elämässä on tapahtunut paljon vaikeita asioita. Äidin kuolema keuhkosyöpään vain 45-vuotiaana suistaa Cherylin raiteiltaan hän menettää otteen oman elämänsä hallintaan. Avioliitto hajoaa, huumeet ja irralliset seksisuhteet tulevat kuvaa. Mieltä vaivaavat kuitenkin äiti, joka väkivaltaisesta avioliitosta ja köyhyydestä huolimatta jaksoi uskoa elämään ja kannatella perhettä sekä muistot lapsuuden kodista.  Ajatus muutoksesta alkaa kyteä mielessä.

Nähtyään mainoksen vaellusreitistä, joka kulkee Meksikon rajalta Kanadan rajalle ­Pacific Crest Trailin eli PCT vaellusreitti.  Linnuntietä tuon reitin pituus on 1600 km mutta polkuja pitkin matkaa kertyy enemmän.

Kirjassa kuvataan Cherylin sinnikästä etenemistä ilman aikaisempaa vaelluskokemusta. Hajoavat vaelluskengät, jeesusteipin monikäyttöisyys, irtoavat varpaankynnet, valtava painava rinkka, jota myöhemmin toiset vaeltajat kutsuvat Hirmu nimellä, hiertää lantion ja olkapäät verille.  Ainoa asia joka valmistaa seuraavaan vaelluspäivään oli edellinen vaelluspäivä.

Yksinäisyydessä vaeltaessaan hän kuitenkin selvittää omaa elämäänsä.  Seuraavalla etapille tilatut tavarat, ruoka, vaatteet sekä toisten vaeltajien kohtaaminen sekä kokemusten vertaaminen antavat voimia jatkaa eteenpäin. Viimein tavoite on saavutettu, Jumalten silta on edessä.  Cheryl on vaeltanut 1770 km ja hän on selvinnyt  kolmesta kuukaudesta, 100:sta vaelluspäivästä.  Uusi elämä voi alkaa.

Kirja on matkakertomus. Matkan – vaelluksen aikana kirjailija kuvaa Cherylin tarinaa kahdessa tasossa, muistoissa kerrataan elettyä elämää ja nykyisyydessä. Kertomus on omaelämänkerrallinen tarina joka kehottaa ihmisiä luottamaan toisiin ihmisiin ja itseensä.

Cheryl  Strayed, Villi vaellus ( Wild.  From lost to found on the Pacific Crest Trail) Like 2013

Paula Konttaniemi

KIR4KA

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Alumnit järjestivät Virpiniemessä seikkailupäivän lauantaina 15.8. Ilma oli todella kaunis ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Etukäteen ilmoittautuneita oli paljon, mutta paikanpäälle ei ilmestynyt kuin murto-osa ilmoittautuneista. Tämä ei kuitenkaan menoa hidastanut, vaan lähdimme aluksi koko porukalla mäkihyppytorniin köydellä laskeutumista varten. Torniin kiipesi neljä rohkeinta, joista lopulta kaksi huimapäisintä uskalsivat tulla köyttä pitkin 30 metrisestä tornista alas. Ohjaajamme sanoi hienosti, että rohkeutta on myös sanoa ei.

 

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 1. Menossa huipulle

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 2. Huipulla ollaan

Aluksi suorittaja puki päällensä valjaat sekä kypärän ja tämän jälkeen ohjaaja aloitti ohjeistamaan turvallisen ja oikeanlaisen laskeutumistavan.  

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 3. Sanna ohjaajan opissa

Tämän jälkeen oli edessä tämän rastin ehkä pahin kohta, suorittajan tuli kiivetä kaiteen yli ja päästää kädet irti. Käsien irti päästämisen jälkeen suorittaja lähti laskeutumaan vaakatasoon niin pitkälle, että pää oli tason alapuolella, jalat reunaa vasten.

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 4. Sanna menossa alas  

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015
Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 5. Suvi lähdössä alas

Tämä siksi, että pää ei kolahtaisi tasoon, kun suorittaja päästää jalatkin irti ja jää köyden varaan roikkumaan. Kun sitten oli vihdoin pelkän köyden varassa, oli aika katsella maisemia ja hengähtää. Muutama metri laskeutumista meni hieman kädet täristen ja hieman peläten, mutta kun sitten oppi kunnolla luottamaan varusteisiin, niin loppumatka olikin pelkkää nautintoa ja ylpeyttä omasta rohkeudesta. Laskeutuminen itsessään oli todella helppoa. Toisella kädellä hallittiin koko ajan köyttä ja omaa vauhtia. Matkalla pystyi jarruttelemaan ja katselemaan maisemia tai sitten antaa lisää vauhtia itselleen.   

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 6. Sitten mentiin

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 7. Melkein maassa

Laskeutumisen jälkeen suuntasimme porukalla elämysradalle. Vaihtoehtoina olisi ollut jakaantua kahteen ryhmään ja mennä rasteja eri ryhmissä läpi. Päätimme kuitenkin pienen osallistujamäärän takia pysyä yhdessä ryhmässä. Ensimmäisenä elämysradalla oli edessä hyppy trapetsilla. Eli ensin täytyi kiivetä tolppaa pitkin ylös ja nousta puisen lautasen päälle seisomaan. Tämän lautasen päältä oli sitten tarkoitus hypätä trapetsiin roikkumaan. Suorittajalla oli valjaat ja kypärä päällä ja ohjaaja varmisti turvallista suorittamista köyden avulla. Kaikki osallistujat, lukuun ottamatta nuorimpia, olivat kyllin rohkeita kokeilemaan rastia. Osa onnistui hyppäämään trapetsiin, kun taas osa kiipesi tolppaan ja lopetti siihen. Hienoja suorituksia kaikki.

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015
Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 8. Mallisuoritus

Trapetsin jälkeen suuntasimme pylväsportaille eli vanhan hirviön hampaille. Ideana tässä oli kiivetä tasaisesti nousevia tolppia pitkin ja päästyään viimeiselle tolpalle suorittajan tulisi hypätä alas. Tässäkin rastilla suorittajalla oli valjaat ja kypärä päällä ja ohjaaja varmisti turvallisen laskeutumisen köyden avulla. Kaikki eivät tätä rastia suorittaneet johtuen osittain ajan loppumisestakin. Ne jotka rastin suorittivat, suoriutuivat hienosti ja aplodien saattelemana hyppäsivät viimeisen tolpan päältä alas.

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 9. Valmiina hyppäämään

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 10. Kiipeilyä

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 11. Hyppy tuntemattomaan

Jännittävän päivän jälkeen suuntasimme vielä porukalla laavulle, johon alumnit olivat järjestäneet evästä. Tarjolla oli makkaraa, voileipiä, kahvia, teetä ja pillimehua. Ruokailun yhteydessä oli mukava tutustua toisiimme ja kerrata päivän tapahtumia. Päivä oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut ja kaikilla oli varmastikin hauskaa. Varmasti jokaisella oli kotiin vietävänä uusia kokemuksia ja ylpeys omasta suorituksestaan.  

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Virpiniemen seikkailupäivä la 15.8.2015

Kuva 12. Eväitä ja makkaranpaistoa.

 Teksti ja kuvat: Suvi Holopainen