Pakkanen, Outi: Helle, Otava, 2015

 

 

Liekö kesän 2014 helle ollut syynä siihen, että Outi Pakkasen tämän kertainen Anna Laine –dekkari ei oikeastaan ollut dekkari. Ainakin siinä oli hyvin vähän kyseisen genren piirteitä. Enimmäkseen kirjassa keskityttiin ihmissuhteisiin ja niiden monimuotoisuuteen. Asuntonsa vesivahingon myötä Anna on joutunut sijaisasuntoon ja kohtaa uusissa ympyröissä miehen, joka vetää puoleensa. Kaikki eivät hyväksy Annan ja huomattavasti nuoremman Jyrin suhdetta, joka kirjan lopussa oikeastaan vasta pääsee alkuun. Pakkaselle ominaiseen tapaan ruoka on hyvin näkyvästi esillä ja kirjan lopussa on useita kiinnostavia ohjeita ruuista, joita kirjassa valmistettiin. Pakkaselta on ilmestynyt yli 20 dekkaria, joista 15 kuuluu Anna Laine -sarjaan.

Kirja oli yhtä hyvä, kuin aiemmatkin, mutta jotenkin jäin kaipaamaan aiempaa tiheää jännityksen tuntua. Tässä kirjassa tunnelma oli muuttunut enemmänkin rakkausromaanin suuntaan. Ihan hempeää luritusta kirja ei sentään ollut, vaan kirjassa käsiteltiin varsin suurin kirjaimin myös ajankohtaisia aiheita, kuten sateenkaariperheitä, vanhenemista, avioerojen kipeyttä ym. Varsinainen dekkariosuus kestää muutaman sivun verran, vaikka pitkään näyttää, että hattuhyllyn aiheuttamat mustelmat ovat kirjan ainoa kolhut.

Aino Simoska, KIR4KA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *