Monthly Archive: lokakuu 2015

Pakinoita Oulusta

Pakinoita Oulusta

Esko Viirret: Oulua noutamassa. Siltavahdin valitut sivallukset (2004)

Syyskuun 29. päivä 2015 Kalevassa ollut muistokirjoitus sai minut pysähtymään ja lukemaan tarkemmin. Tuntemani kirjastovirkailija Heli Viirret kertoi muistokirjoituksessaan isänsä Eskon elämästä. Heli työskenteli  Helsingissä ensin Lasipalatsin Kirjakaapelissa, sen jälkeen hän on ollut töissä Viikin kirjastossa. Aiemmin Heli työskenteli Rovaniemen Viirinkankaantien kirjastossa, josta hänet muistan 90-luvun alusta. Helin isä Esko Viirret työskenteli satamarakennusmestarina Oulussa vuosina 1962-89. Esko oli hyvin kiinnostunut Oulun paikallishistoriasta ja kirjoitti paljon paikallisiin lehtiin. Oulu-lehdessä alkoi ilmestyä salaperäisen Siltavahti-nimimerkin pakinoita vuodesta 1973 lähtien ja yhteensä niitä julkaistiin vuosien mittaan kaikkiaan yli 700. Vuonna 2004 ilmestyneessä Oulua noutamassa -teoksessaan Esko Viirret paljasti viimein olevansa tämän nimimerkin takana. Kirjassa on 70 itse valittua Siltavahdin kirjoitusta hyvin monenlaisesta aiheesta, muun muassa Sokeri-Jussista, Valkeasta Linnasta, Turkansaaresta, Oulun linnasta ja kauppahallista, Oulun pommituksista, Oulun hiihdosta, Pirunkivestä Hupisaaressa, Kasarmista ja unohdetusta oululaisesta runoilijasta, Kaarlo Kramsusta. Kaikkien pakinoiden pääosassa on Esko Viirteen sivupersoona Auku, joka kertoo paikallisia tarinoitansa haastavaan sävyynsä.

Ote pakinasta nimeltä Kun joulu on:

”…Tiernapojat alkoivat kiertää jo joulukuun alussa. Herrasväelle ja paremmille ihmisille ne vain lauloivat. Mitäpä ne köyhien Kakaravaaralla ja rupuväen Rööterissä tekivät! Rahaa tiernapojat hakivat, Kakaravaaran ja Tuirankin pojat. Sitä on romantisoitu ja kaunisteltu tiernalla kulkua! Ei siinä mitään ylimaallista uhoa eikä juhlamieltä laulajilla ollut. Rahan takia tiernaroikat kiersi, lauloi ja tappelikin. – Ei suinkaan ne tapelleet? Sentään Rauhanruhtinaan jouluvieraat, Itämaan tietäjien, viisaiden miesten matkijat! – Tapella piti! Paras aina sai laulaa ja parhaat saivat rahat; parhaat tappelijat, niinkuin elämässä aina pakkaa olemaan… – Onpa outoa! Edes jouluna ei oltu sovussa ja rauhassa. – Jouluna oli parhaat markkinat! Herrasväki ja parempi sääty oli juhlamielellä jouluna. Raha oli kerrankin löysällä komerstrootillakin. Sitä piti käyttää hyväksi! Sopu oli kaukana! Verissä päin palasi usea tiernaroikka kierrolta; mustelmin, verinaarmuin ja revityin varustein. Äkäisimmät pojat teettivät sepällä miekat potkukelkan jalaksesta. Niillä kun roiteli vastustajan Mänkiltä tiernan rikki ja muilta hajalle paidat ja jiähingit, niin pelistä olivat pois! Siinä ei päremiekalla pärjännyt, kun oli parhailla tiernapojilla sotaherroilta lainatut sapelit tai maasepän tekemät miekat aseina. Miekka, jolla passasi sotia Turkkia ja tattaria vastaan laajensi tiernareviiriäkin Oulusa täällä… Pikkujouluravintolasta kuului etäinen, hiljainen laulu: Jopa joutui jouluaamu kristikunnalle / josta ompi saatu koko maailmalle… 22.12.1999”

Muualta Ouluun muuttaneena mieltäni kiehtovat kovasti kaikki nämä pakinat, joissa saa lukijana samalla paljon tietoa elämästä Oulussa ennen vanhaan. Rovaniemelle menin aikoinaan ensimmäistä kertaa junalla vuonna 85, joten olin sikäläisille sananmukaisesti junantuoma, eli ei-syntyperäinen rovaniemeläinen. Ouluun asetuin asumaan noin vuosi sitten, tarkemmin Toivoniemeen ja opin pian, että viereisillä Toivoniemeen johtavilla Tuiran silloilla juurikin oli työskennellyt siltavahti, joka aikoinaan peri kaikilta kaupunkiin pyrkiviltä, siltaa pitkin tulijoilta, tarkkaan määriteltyä tullimaksua. Jalan pääsit kaupunkiin ilmaiseksi, mutta jos tulit pyörällä, piti siitä jo maksaa jonkin verran siltavahdille tullia, hevospelistä puhumattakaan. Paikallishistoria on mielestäni tärkeää, koska se kasvattaa ymmärtämystä ja auttaa tutustumaan uuteen paikkakuntaan, tapoihin ja sen ihmisiin. Suosittelen tätä pakinakokoelmaa kaikille tullista tulleille ja varsinkin kaikille oululaisille, jotka saavat mukavasti haasteellista luettavaa ja pohdittavaa entisaikain maailman menosta Oulussa.

Eija Aunola
KIR14SN

 

Ote HOPE-opeopiskelijan päiväkirjasta

Henna Kaakkuriniemi on palveluvalmentaja Pohjola Vakuutus Oy:ssä. Työnkuvaan kuuluvat niin järjestelmien käyttöönottovalmennukset kuin asiakaspalveluvalmennuksetkin. Tärkeässä osassa viimeaikaista tekemistä on ollut verkkokurssien rakentaminen. Henna on valmistunut Kemi-Tornion amk:sta tietojenkäsittelyn tradenomiksi 2001. Opiskelut Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa HOPE-ryhmässä...

Japanilainen tapa toimia

Japanilainen Yuko Numata tutustui Oamkin toimintaan ennen syyslomaa. Yukon työpaikkana on yksityinen yliopisto Japanissa, Hokkaido University of Science. Hän työskentelee siellä toimistotyöntekijänä vastaten mm. opiskelijoiden arvosanojen, opintojaksojen ja läsnäolojen kirjaamisesta sekä työllistymisen seurannasta. Yuko oli kiinnostunut Oamkin laadunhallinnasta, kansainvälisistä palveluista sekä opiskelijapalveluista, ja hän vietti viikkonsa tavaten henkilöitä kyseisistä yksiöistä sekä seuraten heidän arkista työskentelyään.

Laatukoordinaattori Marianne Isola tarjoili rautaisannoksen suomalaisten korkeakoulujen laadunhallintaa sekä kertoi Oamkin laadunhallintaan liittyvistä toimintatavoista. Yukon mukaan myös japanilaisten korkeakoulujen laadunhallinnasta pidetään hyvää huolta. Eniten keskustelua keräsi kuitenkin konkreettisista asioista kuten työajoista; Yukon mukaan Japanissa työtä tehdään puoli yhdeksästä seitsemään – hyvinä päivinä. Kiireisinä päivinä työaika voi venyä jopa yhteentoista!


Suunnittelija Sanna Pusula vaihtoi Yukon kanssa ajatuksia opiskelijarekrytoinnista, sen kansallisesta ja kansainvälisestä näkökulmasta. Yliopistojen keskinäinen kilpailu opiskelijoista on vaikuttanut siihen, että yliopistojen ja opiskelijoiden vanhempien välistä yhteistyötä on lisätty. Usein vanhemmilla on sanavalta lastensa opiskelupaikan valinnassa ja tätä silmällä pitäen useat yliopistot ovatkin ottaneet vuosittaiseen kalenteriinsa ns. vanhemmille tarkoitetut avoimet ovet, jolloin heidän on mahdollista tutustua lastensa opinahjoon ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Suomalaisten tavoin japanilaiset ovat usein haluttomia puhumaan englantia ja tämän vuoksi kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita ei Japanissa juurikaan ole. Japanilaiset eivät myöskään ole kovin innokkaita itse lähtemään opiskelemaan ulkomaille ja tästä syystä Japanin hallitus onkin käynnistänyt kampanjan ’Lähde ulkomaille Japani’ millä se yrittää kasvattaa sekä ulkomailla opiskelevien japanilaisten tutkinto-opiskelijoiden että vaihto-opiskelijoiden määrää.

Koulutussuunnittelija Johanna Huttunen kertoi Yukolle Oamkin opetussuunnitelmien kehittämisestä viime vuosien aikana ja yleensä ottaen ops-prosessista. Prosessin kulusta löytyi yllättävän paljon yhtäläisyyksiä. Sisällöllisiä eroavaisuuksia oli kuitenkin havaittavissa.  Hokkaido University of Science ei tarjoa Yukon mukaan lainkaan verkko-opintoja, vaikka niille olisi ilmiselvästi kysyntää. Yuko totesikin sen olevan kehittämiskohde. Opetuskielenä on ainoastaan Japani. Kesäopintoja ei tarjota lainkaan, sillä opiskelijoilla on vain kuukauden kesäloma. Opintojen kesto on vähintään neljä vuotta. Yukon mukaan heidän yliopistoonsa on vaikea päästä opiskelemaan, mutta opintojen edistymisestä ei ole samanlaisia rahoitukseen vaikuttavia tulospaineita kuin Suomessa. Opiskelijoille tarjotaan opinto-ohjausta, ei kuitenkaan samalla mittakaavalla kuin esim. Oamkissa. Opiskelijat valmistuvat pääsääntöisesti normiajassa.

Marianne, Sanna ja Johanna

Opiksi otettua matkan varrelta

 
 

 

Sain tilaisuuden osallistua lokakuussa 2015 Luonnonvarakeskuksen (Luke) järjestämälle biokaasuopintomatkalle Saksaan ja Itävaltaan. Kummassakin maassa uusiutuvilla energiamuodoilla on jo vankka sijansa. Saksassa fossiilisiin energialähteisiin perustuvaa energiantuotantoa halutaan vähentää ja ydinenergiasta halutaan luopua kokonaan vuoteen 2022 mennessä. Saksassa on ollut energian tuotannossa 17 ydinvoimalaa, joista tällä hetkellä käytössä on kahdeksan.

 

Itävaltaan rakennettiin yksi ydinvoimala, Zwentendorfin voimala, vuosina 1972 – 1977, mutta valmista laitosta ei koskaan otettu käyttöön, koska ydinvoima hylättiin kansanäänestyksessä vuonna 1978.

 

Itävallassa kolmannes sähköstä tuotetaan uusiutuvalla energialla ja maa aikoo kasvattaa osuuden 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tämän vuoden alussa Itävalta myös kielsi ydinsähkön tuonnin.

 

Kummassakin maassa tehdään siis hartiavoimin töitä, jotta uusiutuvilla energialähteillä voidaan tuottaa yhä suurempi osuus energiasta. Niin tehdään Suomessakin. Uusiutuvan energian käytössä Suomi kuuluu EU-maiden kärkijoukkoon yhdessä Ruotsin, Latvian ja Itävallan kanssa. Kulutetusta energiasta uusiutuvilla tuotetaan tällä hetkellä noin kolmannes. Tavoite vuoteen 2020 mennessä on 38 %. Suomessa painopiste on selkeästi puussa ja bioperäisissä kierrätyspolttoaineissa, mutta  käyttämätöntäkin potentiaalia on vielä ja esimerkiksi biokaasun tuotantoa voidaan vielä reilusti lisätä.  

 

Opintomatkan tutustumiskohteina oli viisi biokaasulaitosta, joissa kaikissa käytettiin nurmirehua biokaasureaktoreiden syötteenä joko yksistään tai muiden syötteiden rinnalla. Nurmirehua käytetään syötteenä erityisesti luomutilojen yhteydessä toimivissa biokaasulaitoksissa, koska nurmi kuuluu oleellisesti luomutuotannossa viljelykiertoon ja se tuo peltomaahan seuraavan viljelykasvin tarvitsemat ravinteet. Nämä laitokset sopivat tutustumiskohteiksi meille erityisen hyvin, koska samoja nurmikasveja, apilaa, timoteita, raiheinää ja nurminataa, viljellään yleisesti meilläkin. Saksan yli 7 800 biokaasulaitoksesta suuri osa käyttää syötteenä maissia, mutta meillä maissi ei oikein menesty lyhemmän kasvukauden takia.

 

Vierailemistamme kohteista kolmessa hyödynnettiin useampaa uusiutuvan energian lähdettä. Vierailimme mm. itävaltalaisella tilalla, jossa tuotettiin biokaasusta sähköä ja lämpöä, öljykasveista jalostettiin biodieseliä traktorin tarpeisiin ja eläinten valkuaisrehuksi, hyödynnettiin aurinkokeräinten lämpöä ja tuotettiin oma sekä 12 naapuritalon lämpö hakkeella. Ei varmaan erikseen tarvitsisi mainita, että tila on energiaomavarainen ja yksi sen tukijaloista on energiantuotanto.

 

Tutustumiskohteissa pyrittiin tuottamaan energiaa myyntiin tai pyrittiin mahdollisimman suureen energiaomavaraisuuteen. Saksassa ja Itävallassa käytössä on ollut uusiutuvien energialähteiden syöttötariffi jo viime vuosituhannella, jotta uusiutuvan energian tuotantoa saatiin liikkeelle. Alkuvuosien sopimuksissa syöttötariffit ovat olleet huomattavasti suurempia kuin nyt solmittavissa sopimuksissa, mutta myös investoinnit olivat suuremmat. Nyt investointien hinta uusiutuvalla tekniikalla on merkittävästi laskenut. Pallo on saatu liikkeelle ja uusiutuvan energian tuottaminen alkaa olla kannattavaa näissä maissa jo ilman tariffiakin. Vierailimme mm. tilalla, joka investoi aurinkopaneeleihin vuonna 2004, teki sopimuksen 20 vuodeksi ja saa syöttötariffina tuottamastaan sähköstä 46 snt/kWh. 

 

Uusiutuvan energian tuotanto on muutamassa vuodessa tullut ihmisen arkipäivään ja hyvä niin. Mahdollisuus tuottaa itse käyttämänsä energia puhtaasti on kenellä tahansa ja se tuntuu aika makealta ajatukselta.

 

Ritva Imppola, projektikoordinaattori, Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Luonnonvara-alan osasto

 

Kuva 1. Franz ja Maria Berneckerin tilan biokaasulaitokseen tutustumassa Itävallassa.

 

Kuva 2. Lieteallas naapurina ei tiheässäkään asutuksessa ole kynnyskysymys. Kuva Itävallasta.

 
 

 

 

 

 

E-kirjoista, e-lehdistä ja ilmaisista lounaista

E-kirjoista, e-lehdistä ja ilmaisista lounaista
E-kirjoista, e-lehdistä ja ilmaisista lounaista

On taas se aika vuodesta, kun uudistamme e-kirja- ja e-lehtipakettien tilauksia. Suuri osa e-aineistohankinnoista on keskitetty korkeakoulukirjastoissa Kansalliskirjaston FinElib-konsortiolle, joka neuvottelee sopimukset koko korkeakoulukirjastokentän puolesta.

Avoimuus tiedeyhteisössä mahdollistaisi uudenlaisia tieteellisiä löytöjä ja oivalluksia, mutta hidasteena seisovat tällä hetkellä esimerkiksi kaupalliset tiedekustantajat (Ebsco, ProQuest ym.), jotka kilpailun puuttuessa käärivät huomattavat liikevoitot koulutusorganisaatioiden kustannuksella. Tutkimustyön edellytyksiin kohdistetut hallitusohjelman rahoitusleikkaukset vaikuttavat neuvotteluasetelmaan, mikä voi johtaa siihen, ettei sopimuksia saada syntymään kansallisesti hyväksyttävin ehdoin. Jos sopimusta ei synny, voi tutkimuksen kannalta tärkeiden tietoaineistojen saatavuus hankaloitua.

Viime vuonna esimerkiksi Oulun ammattikorkeakoulu maksoi e-aineistoistaan yhteensä 145 000 euroa ja ensi vuoden alustava arvio on peräti 35 000 euroa enemmän. Valtakunnan tasolla e-aineistopakettien kokonaiskustannus on kymmeniä miljoonia.

Korkeakoulukirjastojen pitää pystyä muuttumaan digitaalisempaan suuntaan monimuoto-opetuksen lisääntyessä. Ilmaisia lounaita ei kuitenkaan ole, ja sähköiset materiaalit maksavat siinä missä painetut aineistot. Muitakin ongelmia löytyy, sillä esimerkiksi tällä hetkellä niin epämuodikkaita fyysisiä kurssikirjahyllyjä on mahdotonta muuttaa virtuaalisiksi niin kauan kuin kustantajat rajoittavat yhtäaikaisten käyttäjien määrää.

On sanomattakin selvää, että pääsy kansainvälisiin tieteellisiin e-julkaisutietokantoihin on ensiarvoisen tärkeää korkeakouluissa, ja luovumme hyviksi havaituista aineistoista vain pitkin hampain. Ilouutisena kerrottakoon, että ensi vuoden osalta näyttää vahvasti siltä, että saamme taas käyttöömme Elsevierin tiedejulkaisupaketin, jota ilman on jouduttu kärvistelemään jo parikin lukuvuotta.

E-kirjojen tapauksessa kuitenkin niin kauan kuin käyttäjät suosivat analogista vaihtoehtoa digitaalisen yli, on jokainen kirjastosta löytyvä fyysinen hyllymetri perusteltu.

Anu Elsilä
informaatikko
Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto 

Koko kirjoitus »

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi (Atena 2014)

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi (Atena 2014)

En muista mistä bongasin tämän kirjan, mutta sen kansikuva on pyörinyt mielessäni aina silloin, kun olen kamppaillut pursuavien vaatekaappien kanssa, pohtinut pääni puhki, mitä päällepantavaa minulla on tai kun olen hypistellyt vaatekaupoissa uusia vaatteita ja uhrannut kallista aikaani sovituskopeissa. Sitten kun se taas tuli nenäni eteen jossain netin syövereissä, päätin että nyt on aika lukea tämä kirja ja tutkia mitä Hyvän mielen vaatekaappi sisältää.

Kirjan on kirjoittanut Taideteollisessa korkeakoulussa vaatesuunnittelua opiskellut Rinna Saramäki. Kirja on jaettu kahteen osaan; Pahan mielen vaatekaappiin, jossa on pureuduttu vaatebisnekseen globaalilla ja tuotannollisella tasolla ja Kohti hyvän mielen vaatekaappia, jossa rakennetaan askel askeleelta oma toimiva hyvän mielen vaatekaappi. Pohjana on laaja tutkimusaineisto vaateteollisuuden asiantuntijoiden haastatteluineen ja esimerkkinä Rinnan oma kokemus hyvän vaatekaapin kokoamisesta.

”Jos haluaa ostaa vähän mutta laadukasta, niin paljonko on vähän ja mistä tuntee laadukkaan? Kuinka välttyä vaatekaappia täyttäviltä impulssiostoksilta? Miten selkeytetään oma tyyli? Mitä puuvillantuotannosta pitää tietää, kun ostaa T-paidan? Voiko olla yhtä aikaa ekotiedostava ja muotiharrastaja? Pärjääkö 33 vaatteella kolme kuukautta?”

Mm. näihin kysymyksiin kirja antaa vastauksia. Se on monipuolinen tietopaketti, joka on visualisoitu hauskasti erilaisin kuvin ja taulukoin. Kirjan lopusta voi jopa napata ostoksien tueksi hyvien ostoksien oppaan. Nämä kaikki antavat inspiraatiota omaan vaatekaappiprojektiin; kuinka minä voisin toimia paremmin kuin nyt ja saada hyvän mielen harkitsemalla vaateostoksiani. Tästä kirjasta voi poimia hyviä tärppejä vielä myöhemminkin.

 

Hyvän mielen vaatekaappi facebookissa:

https://www.facebook.com/hyvanmielenvaatekaappi

Rinna Saramäki haastattelussa Kierrätystehdas-tapahtumassa Kaapelitehtaalla 2014

https://www.youtube.com/watch?v=S6FEB49SAuw

 

Anna, KIR4KA

Gillian Flynn: Kiltti tyttö (WSOY, 2013)

>> Kuka sinä olet? Mitä me olemme tehneet toisillemme?>>

Luin Gillian Flynnin Kiltin tytön ennen elokuvaversion ilmestymistä. Kuulin kirjasta ensimmäistä kertaa jonkin aikakauslehden jutusta, jossa vinkattiin kirjoja kesälomalukemiseksi. Jutussa mainittiin, että kannattaa lukea kirja ennen elokuvaa, ja totta se olikin. Kirja oli, niinkuin yleensäkin, huimasti elokuvaversiotaan parempi.

Kiltti tyttö on jännitysromaani. Kirja pitää otteessaan ihan viimeiseen asti ja tarjoaa trillerimäisen lukukokemuksen. Luin kirjan ahmimalla melkein kerta istumalta ja pidin kirjailijan tyylistä kovasti. Kirjassa kuullaan asiat kahden henkilön versiona, sekä miehen että naisen näkökulmasta.

Kirjan juonesta lyhyesti sitä liikaa paljastamatta voi kertoa, että kirja kertoo 5-vuotishääpäivänään kadonneen Amyn ja tämän aviomiehen parisuhteesta. Pariskunta näytti ulospäin täydellisen onnelliselta, mutta onko kaikki sittenkään niin hyvin? Viime aikoina Amy on kertonut ystävilleen alkaneensa pelätä arvaamattomasti käyttäytyvää miestään.

Kaunis Amy Dunne katoaa, mies, Nick Dunne suhtautuu siihen epäilyttävän tyynesti. Mitä on tapahtunut? Missä on Amy? Onko mikään miltä se vaikuttaa?

Boney kumartui tarkastelemaan Amya. >>Vaimosi on tosi nätti.>>
>>Niin on, kaunis nainen>>, sanoin ja vatsaani väänsi.

>>Monesko hääpäivä?>> Boney kysyi. >>Viides.>>

Nytkyin jalalta toiselle ja halusin tehdä jotain. En halunnut rupatella vaimoni ihanuudesta, vaan halusin että poliisit painuisivat etsimään saatanan vaimoni.

Kiltti tyttö on kirjailija Gillian Flynnin kolmas kirja. Kirjailijan teokset ovat ilmestyneet Suomessa nuorimmasta vanhimpaan. Kiltti tyttö (Gone Girl, 2012) julkaistiin suomeksi 30.05.2013, suomennos Terhi Kuusisto. Helsinki: WSOY, vuotta myöhemmin Suomessa ilmestyi kirjailijan toiseksi vanhin teos Paha paikka (Dark Places, 2009). Suom. Sirkka Aulanko. Helsinki: WSOY, 05.06.2014 ja tuorein suomennos on Teräviä esineitä (Sharp Objects, 2006). Suom. Maria Lyytinen. Helsinki: WSOY, 26.05.2015.

Kirjoista kahdesta on tehty myös elokuvaversiot. Gone Girl elokuvan ensi-ilta oli Suomessa 3. lokakuuta 2014, elokuvasovituksen ohjasi David Fincher. Gillian Flynn teki itse elokuvan käsikirjoituksen ja sai siitä parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -ehdokkuuden. Flynnin keskimmäiseen kirjoista perustuva elokuva Dark Places sai Yhdysvalloissa ensi-iltansa elokuussa 2015 ja Suomen ensi-ilta on 4.11.2015.

Susanna Joensuu, KIR4KA

 

Midterms

Päivät sen kun lyhenevät. On ainakin kotoinen olo. Ystäväni Charleen oli reissussa puolitoista viikkoa, joten olin talovahtina ja kissanhoitajana. Kivaa vaihtelua elämiseen: talo ja huussi keskellä metsää, ei ihmisiä ympärillä. 15-vuotiaan kissan kehräys luo...

Bisneksestä vihreää – vihreästä bisnestä

Ympäristö- ja energia-alan innovaatiokeskittymä CEE (Centre for Environment and Energy) perustettiin osaksi Oulun innovaatioallianssia (OIA) vuonna 2011. CEE:n toimiala täsmentyy keskittymän innovaatioagendassa, jonka mukaan pääpainoalat ovat biotalous, sivutuotteiden ja jätteiden hyötykäyttö ja synnyn ennaltaehkäisy sekä energiatehokkuus ja vähähiilisyys. Lisäksi nämä painoalat on sidottu arktiseen viitekehykseen, mistä syntyy CEE:n toiminnan neljäs fokus.

Siis: kestävää kehitystä, maailmasta parempi paikka. Tai ei ainakaan nykyistä huonompi.

Oma ekskursioni ympäristö- ja energia-alalle alkoi syksyllä 2012. Pääsin Business Kitchenin toimintojen kautta mukaan erittäin mielenkiintoisiin cleantech-alan start up – yritysten kehittämisoperaatioihin. Ja kyllä, olen tietoinen edelliseen virkkeen terminologian vierasperäisyydestä, mutta minkäs teet. Yritysten kautta huomaamattani luiskahdin yhä syvemmälle cleantech-alan syövereiksi ja onnekseni tuolta syövereistä ei ainakaan tähän mennessä ole paljastunut mitään pahuuden ydintä, pikemminkin päinvastoin.

Viimeisen vajaan kahden vuoden aikana olen siis ujuttanut itseni osaksi CEE:n toimintaa yhä tiiviimmin ja elokuun alusta lukien olen käyttänyt työajastani keskittymän erilaisissa tehtävissä. Esittelen tässä blogissa kaksi havaintoani, jotka ovat ainakin omia ajatuksiani herätelleet, osittain jopa mukavasti ravistelleet.

Ensimmäinen havaintoni liittyy toiminnan fokusointiin. CEE on määrittänyt oman toimialansa ja toimintatapansa yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa. Tämä saattaa vaikuttaa vaatimattomalta näin toteamuksena, mutta arvoisa lukija voi katsastella ympärilleen ja pohtia kuinka moni organisaatio on kattanut pöytänsä sen mukaan, mitä satapäinen yhteistyökumppani- tai asiakasjoukko on ehdottanut. Tällä, oletettavasti aika työläällä, metodilla on saatu aikaan vakaa selkänoja toiminnalle. Ja se kyllä näkyy ja kuuluu (suosittelen tutustumaan CEE:n kotisivustoon www.cee.fi). Hienointa tässä rohkeassa menettelyssä on ollut se, että kukaan tai mikään ei käsittääkseni ole pakottanut toimimaan näin. Meitä kyllä valistetaan monelta taholta ottamaan asiakkaat mukaan tuotteiden ja palveluiden suunnitteluun mahdollisimman varhain ja mahdollisimman suurella painokertoimella. Aika harva organisaatio näin kuitenkaan toimii – eipä taida nämä valistajat itsekään olla erityisen kunnostautuneita asiakkaiden tai sidosryhmien osallistamisessa.

CEE siis keskittyy niihin asioihin ja toimii sillä tavalla kuin on tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa määritelty. Aika hyvä pohja aidolle yhteistyölle, eikö vain?

Toinen havaintoni liittyy tämän kirjoituksen otsikkoon, joka muuten on CEE:n slogan. En varmaankaan ole ainoa infopommituksen kohde, jolle on hiljalleen muodostunut käsitys ympäristönäkökulmien tärkeydestä ja siitä että aika paljon on asioiden muututtava, jotta perinteisestä Oulun Tervahiihdosta ei hiljalleen tule Oulujoen Tervavesihiihtoa. Kun tämä tietoisuus on vahvistunut, on ajatuksiin rakentunut kuva kestävän kehityksen edellyttämistä toimista. Kohtuullistaminen, luopuminen, tyytyminen ja uhrautuminen. Jotta ympäristö ja ihmiskunta pelastuvat, on meidän skaalattava alas elämänmuotoamme – valot kiinni, sisälämmöt alas ja polkupyörät alle. Näin kai se menee. Ja syvä huokaus.

Hetkinen.

Ennen kuin pimeys laskeutuu viilenneisiin pohjoisiin koteihin, kannattaisi vielä penkoa CEE:n näkökulmaa. Voisiko olla niin, että tekemällä energiatehokkuudesta, puhtaudesta ja resurssiviisaudesta kannattavaa liiketoimintaa voisimme edistää kestävää kehitystä ja torjua pahimmat uhkakuvat. Saataisiin pitää edes valot päällä. Valoisassa kylmyydenkin sietää vähän paremmin.

Vakavasti ottaen, kannattavan liiketoiminnan ja ympäristö- ja energianäkökulmien välille ei kovin helposti synny linkitystä. Tavallisesti nämä asiat nähdään jotenkin toistensa vastakohtina – vihkiytyneet asiantuntijat toki näkevät asian toisin. CEE:n linjaus viestittää, että nopein ja tehokkain tapa saada hyödylliset muutokset aikaiseksi on tehdä niistä liiketoimintaa – tukemalla ympäristö- ja energiainnovaatioiden kaupallistamista saadaan aikaan muutos ilman että sitä edes oikein huomataankaan. Ja muutoksen saa aikaan se sama markkinajärjestelmä, joka on totuttu näkemään syytetyn penkillä, kun haetaan syntipukkia vaikkapa ilmastomuutokselle. Ainakin tämä taloustieteilijä on edelleen jokseenkin innostunut CEE:n lähestymistavasta. Jos joku muukin innostui, niin ottakaa yhteyttä!

Oulun innovaatioallianssia ja sen toimintamallia ollaan parhaillaan päivittämässä ja on luultavaa, että nykyiseen toimintamalliin on tulossa muutoksia. Tällä kokemuksella on vaikea kuvitella, että CEE:n tekemälle työlle ei nähtäisi tilausta tulevaisuudessa – kysymys on kai lähinnä siitä, että voitaisiinko tuotantoaloja ottaa laajemminkin mukaan kehittämistyöhön, jossa etsitään liiketaloudellisesti houkuttelevia ratkaisuja, jotka samalla ovat ympäristön kannalta kestäviä.

Sami Niemelä
Oamkin liiketalouden yliopettaja
CEE:n liiketoiminta-asiantuntija

InnoStartti 2015

Keskiviikkona 7. lokakuuta järjestettiin Teuvo Pakkalan kadun kampuksella vuosittainen InnoStartti-tapahtuma. Kyseessä on syksyisin kaikille ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille suunnattu innovointitapahtuma, jossa opiskelijoilla on päivä aikaa kehittää toimeksiantajien antamia haasteita.  Ensimmäisen kerran InnoStartti järjestettiin vuonna 2010. Idea tapahtumasta on peräisin opiskelijayritys Trapestin tekemästä vierailusta ProAkatemiaan Tampereelle, kun koettiin tarpeelliseksi saada opiskelijat rikkomaan koulutusalakohtaisia rajoja. Myös kansainväliset opiskelijat osallistuvat tapahtumaan. 

Tänä vuonna InnoStartin toimeksiantajina olivat Antell-Kahvilat, Arina, Njetworking ja KuusAika-projekti. Antell lähti tapahtumaan mukaan kahden toimeksiannon voimin. Ensimmäisessä toimeksiannossa opiskelijoiden tehtävänä oli suunnitella uuden joulukuussa Toppilaan avattavan kahvilan avajaiskampanja ja toisessa toimeksiannossa opiskelijat pääsivät suunnittelemaan unelmiensa kahvilan. Arviointikriteereinä toimivat hyödynnettävyys liiketoiminnassa, kilpailuetu, innovatiivisuus ja asiakaslähtöisyys.

InnoStartti 2015

Molempia Antellin toimeksiantoja suunnitteli kaksitoista noin 5-6 hengen ryhmää. Ryhmät esittelivät ideansa semifinaalissa, jossa opiskelijat äänestivät neljä parasta suunnitelmaa finaaliin. Toimeksiantajasta, opettajasta ja opiskelijajäsenestä muodostuva tuomaristo valitsi finaalitöiden joukosta voittajan. Voittajaryhmän jäsenet palkittiin Alvar Aallon lasimaljalla sekä Antellin lahjakortilla. InnoStartti-tapahtuman päätti opiskelijabileet, joiden tapahtumapaikkana oli tänä vuonna 1bar.

InnoStartti 2015
InnoStartti 2015
InnoStartti 2015

Jenni Lehtomaa, LIK2SNLM1