Gillian Flynn: Kiltti tyttö (WSOY, 2013)

>> Kuka sinä olet? Mitä me olemme tehneet toisillemme?>>

Luin Gillian Flynnin Kiltin tytön ennen elokuvaversion ilmestymistä. Kuulin kirjasta ensimmäistä kertaa jonkin aikakauslehden jutusta, jossa vinkattiin kirjoja kesälomalukemiseksi. Jutussa mainittiin, että kannattaa lukea kirja ennen elokuvaa, ja totta se olikin. Kirja oli, niinkuin yleensäkin, huimasti elokuvaversiotaan parempi.

Kiltti tyttö on jännitysromaani. Kirja pitää otteessaan ihan viimeiseen asti ja tarjoaa trillerimäisen lukukokemuksen. Luin kirjan ahmimalla melkein kerta istumalta ja pidin kirjailijan tyylistä kovasti. Kirjassa kuullaan asiat kahden henkilön versiona, sekä miehen että naisen näkökulmasta.

Kirjan juonesta lyhyesti sitä liikaa paljastamatta voi kertoa, että kirja kertoo 5-vuotishääpäivänään kadonneen Amyn ja tämän aviomiehen parisuhteesta. Pariskunta näytti ulospäin täydellisen onnelliselta, mutta onko kaikki sittenkään niin hyvin? Viime aikoina Amy on kertonut ystävilleen alkaneensa pelätä arvaamattomasti käyttäytyvää miestään.

Kaunis Amy Dunne katoaa, mies, Nick Dunne suhtautuu siihen epäilyttävän tyynesti. Mitä on tapahtunut? Missä on Amy? Onko mikään miltä se vaikuttaa?

Boney kumartui tarkastelemaan Amya. >>Vaimosi on tosi nätti.>>
>>Niin on, kaunis nainen>>, sanoin ja vatsaani väänsi.

>>Monesko hääpäivä?>> Boney kysyi. >>Viides.>>

Nytkyin jalalta toiselle ja halusin tehdä jotain. En halunnut rupatella vaimoni ihanuudesta, vaan halusin että poliisit painuisivat etsimään saatanan vaimoni.

Kiltti tyttö on kirjailija Gillian Flynnin kolmas kirja. Kirjailijan teokset ovat ilmestyneet Suomessa nuorimmasta vanhimpaan. Kiltti tyttö (Gone Girl, 2012) julkaistiin suomeksi 30.05.2013, suomennos Terhi Kuusisto. Helsinki: WSOY, vuotta myöhemmin Suomessa ilmestyi kirjailijan toiseksi vanhin teos Paha paikka (Dark Places, 2009). Suom. Sirkka Aulanko. Helsinki: WSOY, 05.06.2014 ja tuorein suomennos on Teräviä esineitä (Sharp Objects, 2006). Suom. Maria Lyytinen. Helsinki: WSOY, 26.05.2015.

Kirjoista kahdesta on tehty myös elokuvaversiot. Gone Girl elokuvan ensi-ilta oli Suomessa 3. lokakuuta 2014, elokuvasovituksen ohjasi David Fincher. Gillian Flynn teki itse elokuvan käsikirjoituksen ja sai siitä parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -ehdokkuuden. Flynnin keskimmäiseen kirjoista perustuva elokuva Dark Places sai Yhdysvalloissa ensi-iltansa elokuussa 2015 ja Suomen ensi-ilta on 4.11.2015.

Susanna Joensuu, KIR4KA

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.