Pakinoita Oulusta

Pakinoita Oulusta

Esko Viirret: Oulua noutamassa. Siltavahdin valitut sivallukset (2004)

Syyskuun 29. päivä 2015 Kalevassa ollut muistokirjoitus sai minut pysähtymään ja lukemaan tarkemmin. Tuntemani kirjastovirkailija Heli Viirret kertoi muistokirjoituksessaan isänsä Eskon elämästä. Heli työskenteli  Helsingissä ensin Lasipalatsin Kirjakaapelissa, sen jälkeen hän on ollut töissä Viikin kirjastossa. Aiemmin Heli työskenteli Rovaniemen Viirinkankaantien kirjastossa, josta hänet muistan 90-luvun alusta. Helin isä Esko Viirret työskenteli satamarakennusmestarina Oulussa vuosina 1962-89. Esko oli hyvin kiinnostunut Oulun paikallishistoriasta ja kirjoitti paljon paikallisiin lehtiin. Oulu-lehdessä alkoi ilmestyä salaperäisen Siltavahti-nimimerkin pakinoita vuodesta 1973 lähtien ja yhteensä niitä julkaistiin vuosien mittaan kaikkiaan yli 700. Vuonna 2004 ilmestyneessä Oulua noutamassa -teoksessaan Esko Viirret paljasti viimein olevansa tämän nimimerkin takana. Kirjassa on 70 itse valittua Siltavahdin kirjoitusta hyvin monenlaisesta aiheesta, muun muassa Sokeri-Jussista, Valkeasta Linnasta, Turkansaaresta, Oulun linnasta ja kauppahallista, Oulun pommituksista, Oulun hiihdosta, Pirunkivestä Hupisaaressa, Kasarmista ja unohdetusta oululaisesta runoilijasta, Kaarlo Kramsusta. Kaikkien pakinoiden pääosassa on Esko Viirteen sivupersoona Auku, joka kertoo paikallisia tarinoitansa haastavaan sävyynsä.

Ote pakinasta nimeltä Kun joulu on:

”…Tiernapojat alkoivat kiertää jo joulukuun alussa. Herrasväelle ja paremmille ihmisille ne vain lauloivat. Mitäpä ne köyhien Kakaravaaralla ja rupuväen Rööterissä tekivät! Rahaa tiernapojat hakivat, Kakaravaaran ja Tuirankin pojat. Sitä on romantisoitu ja kaunisteltu tiernalla kulkua! Ei siinä mitään ylimaallista uhoa eikä juhlamieltä laulajilla ollut. Rahan takia tiernaroikat kiersi, lauloi ja tappelikin. – Ei suinkaan ne tapelleet? Sentään Rauhanruhtinaan jouluvieraat, Itämaan tietäjien, viisaiden miesten matkijat! – Tapella piti! Paras aina sai laulaa ja parhaat saivat rahat; parhaat tappelijat, niinkuin elämässä aina pakkaa olemaan… – Onpa outoa! Edes jouluna ei oltu sovussa ja rauhassa. – Jouluna oli parhaat markkinat! Herrasväki ja parempi sääty oli juhlamielellä jouluna. Raha oli kerrankin löysällä komerstrootillakin. Sitä piti käyttää hyväksi! Sopu oli kaukana! Verissä päin palasi usea tiernaroikka kierrolta; mustelmin, verinaarmuin ja revityin varustein. Äkäisimmät pojat teettivät sepällä miekat potkukelkan jalaksesta. Niillä kun roiteli vastustajan Mänkiltä tiernan rikki ja muilta hajalle paidat ja jiähingit, niin pelistä olivat pois! Siinä ei päremiekalla pärjännyt, kun oli parhailla tiernapojilla sotaherroilta lainatut sapelit tai maasepän tekemät miekat aseina. Miekka, jolla passasi sotia Turkkia ja tattaria vastaan laajensi tiernareviiriäkin Oulusa täällä… Pikkujouluravintolasta kuului etäinen, hiljainen laulu: Jopa joutui jouluaamu kristikunnalle / josta ompi saatu koko maailmalle… 22.12.1999”

Muualta Ouluun muuttaneena mieltäni kiehtovat kovasti kaikki nämä pakinat, joissa saa lukijana samalla paljon tietoa elämästä Oulussa ennen vanhaan. Rovaniemelle menin aikoinaan ensimmäistä kertaa junalla vuonna 85, joten olin sikäläisille sananmukaisesti junantuoma, eli ei-syntyperäinen rovaniemeläinen. Ouluun asetuin asumaan noin vuosi sitten, tarkemmin Toivoniemeen ja opin pian, että viereisillä Toivoniemeen johtavilla Tuiran silloilla juurikin oli työskennellyt siltavahti, joka aikoinaan peri kaikilta kaupunkiin pyrkiviltä, siltaa pitkin tulijoilta, tarkkaan määriteltyä tullimaksua. Jalan pääsit kaupunkiin ilmaiseksi, mutta jos tulit pyörällä, piti siitä jo maksaa jonkin verran siltavahdille tullia, hevospelistä puhumattakaan. Paikallishistoria on mielestäni tärkeää, koska se kasvattaa ymmärtämystä ja auttaa tutustumaan uuteen paikkakuntaan, tapoihin ja sen ihmisiin. Suosittelen tätä pakinakokoelmaa kaikille tullista tulleille ja varsinkin kaikille oululaisille, jotka saavat mukavasti haasteellista luettavaa ja pohdittavaa entisaikain maailman menosta Oulussa.

Eija Aunola
KIR14SN

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.