J. P. Koskinen on julkaissut kirjailijauransa aikana useita historiallisia romaaneja. Vuoden 2013 Finlandia-ehdokkaaksi yltäneessä Ystäväni Rasputin -romaanissa hän kuvaa Romanov-keisarisuvun viimeisiä vaiheita ja Venäjällä vallankumouksen aattona vallinneita poliittisia ja yhteiskunnallisia jännitteitä. Grigori Jefimovitš Rasputinia (1869—1916) on pidetty yhtenä Venäjän historian arvoituksellisimmista henkilöistä. Miten näkijänä ja parantajana mainetta saanut siperialaissyntyinen maalaismies onnistui saavuttamaan niin suuren vaikutusvallan Venäjän viimeisen keisarin hovissa? Syyn tähän on nähty olevan pitkälti siinä, että keisarinna Aleksandra uskoi Rasputinin kykenevän parantamaan kruununperijä Aleksein verenvuototaudin. Mitä suuremmaksi Rasputinin poliittinen valta kasvoi, sitä enemmän hän sai vastaansa vihamiehiä. Lopulta tämä koituikin hänen tuhokseen.

Romaanin minäkertojana toimii kuvitteellinen henkilö, nuori Vasili Brutšev, joka päätyy äitinsä kuoleman jälkeen Rasputinin oppipojaksi. Rasputinin mukana Vasili pääsee tutustumaan tsaariperheeseen ja ihastuu lähes ensisilmäyksellä perheen nuorimpaan tyttäreen, suurruhtinatar Anastasiaan. Vasili saa nähdä Rasputinin pyhän ja pimeän puolen, uskonnolliset hurmoshetket kirkossa, rukousten mahdin, toteen käyvät ennustukset, hillittömän juopottelun ja juhlimisen sekä rahan, lahjojen ja naisten virran. Rasputin kannatti hlystilaisen oppilahkon oppia, jonka mukaan Jumalan armon saattoi kokea vain rypemällä ensin kunnolla synnissä. Rasputin pyrkii pitämään Venäjän pois sodasta, sillä hänen ennustuksissaan sota tietää tuhoa keisariperheelle. Vasili horjuu Rasputinin suhteen uskon ja epäilyksen välillä, ja lopulta hänen todelliseksi päämääräkseen tulee Anastasian pelastaminen.  Vasili kiinnostuu myös bolševismista, mutta ei voi hyväksyä jumalankieltämistä. Romaanin lopussa Rasputinin meno yltyy yhä hurjemmaksi ja hillittömämmäksi – Venäjä on sodassa, ja Rasputin tietää tuhon olevan väistämättömästi edessä. Vaikka aikakauden historian tunteva lukija osaa odottaa romaanin lopun tapahtumia, Koskinen on kuitenkin onnistunut ujuttamaan loppuun myös yllätyksen.

Rasputinin ristiriitaisen ja arvoituksellisen hahmon kuvaus on romaanin parasta antia. Rasputin on samalla kertaa sekä karismaattinen hahmo, jonka luokse ihmiset rientävät avun- ja rukouspyyntöineen, että maaninen rietastelija, joka turmeltuu omasta vallastaan. Keisarille ja keisarinnalle hän osoittaa suorastaan lapsenomaista uskollisuutta, mutta on toisaalta hyvin selvänäköinen kummankin luonteen suhteen. Rasputin ei itse tajua, millaista vahinkoa hän aiheuttaa keisariperheelle muun muassa antamalla uteliaille lehtimiehille varomattomia haastatteluja. Romaani toimii hyvin myös Vasilin kasvutarinana. Koskinen onnistuu elävöittämään sivuhenkilöinä vilahtavia hahmoja, joihin kuuluvat Anastasia, keisarinna Aleksandra, keisari Nikolai, kruununperijä Aleksei, bolševismia kannattava lehdenmyyjä Ivan Jermakov ja hovineiti Anna Vyrubova, joka on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle. Itse olisin toivonut Koskisen taustoittavan enemmän syitä siihen, miksi Vasilista tuli lopulta bolševikki – hyppäys vuoden 1916 Vasilista vuoden 1918 Vasiliin tuntui mielestäni liian yllättävältä. 

Merja Muilu, KIR4KA