Teollisuudessa tunnetaan käsite ´ekotehokkuus´. Se tarkoittaa, että tavaroiden ja palveluiden tuottamiseen käytetään vähemmän resursseja, ja täten myös päästöjen ja saasteiden määrä vähenee. Miten koulutus ja osaaminen sopeutuvat tähän tehokkuuden aikaan, jota elämme? Aihetta käsiteltiin marraskuun lopulla Vaasassa järjestetyillä Kasvatustieteen päivillä, johon osallistuin. Järjestävänä tahona oli Åbo Akademi, joten varauduin kommunikoimaan myös toisella kotimaisella kielellä, jota Oulussa työskennellessä ei juurikaan tule käytettyä. Pendolino Oulusta lähtee kohtuullisen haastavaan aikaan 05:05, mutta tulipahan taas todettua junamatkailun mukavuus ja helppous sekä mahdollisuus työskennellä matkan aikana syöden samalla aamupalaa ja maisemia katsellen.

Perillä Vaasassa hyppäsin samaan taksiin Helsingin yliopiston porukan kanssa, ja ajoimme kaupungin halki kohti Åbo Akademin näppärästi nimettyä AkadeMill kampusta, joka sijaitsee aikoinaan myllynä toimineessa vanhassa rakennuksessa. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli konferenssin toisen pääpuhujan, Jim Cumminsin (University of Toronto) luento otsikolla ”Border Crossings: Rethinking Educational Effectiveness in an Age of Identity Negotiation” sekä iltapäivällä teemaryhmien työpajat. Luennosta päällimmäisenä jäi mieleen luennolla esitetty väite, että erilaiset standardisoidut testit ja kokeet (kuten PISA) uhkaavat viedä oppimisesta ilon. Cumminsin mukaan viimeaikaiset tehokkuutta korostavat koulutuspoliittiset toimet USAssa ovat lisänneet huomattavasti osaamisen jakautumista, ja vieläpä niin, että siitä kärsivät eniten matalan sosio-ekonomisen taustan omaavat ja ns. rodullistamisen kohteeksi joutuvat oppilaat.

Toisena päivänä puhujana oli professori Moira von Wright (Södertörns högskola). Hänen luentonsa ”The Pedagogical Move from Ends to Beginnings or Why ’Efficiency’ Does Not Lend Itself to Education” mukaan perinteisistä kuuliaisuuden, myöntyväisyyden ja alistuneisuuden ihanteista pitäisi luopua ja sisällyttää kouluun enemmän vapaa-aikaa, sallia virheiden tekeminen sekä huolehtia opettajan, oppilaan ja ympäröivän maailman ts. opittavien ilmiöiden toimivasta keskinäisestä vuorovaikutussuhteesta. Kaikki nämä sopivat kovin huonosti yhteen tehokkuuden ihanteen kanssa.

Itse osallistuin kumpanakin päivänä ”kestävää kehitystä edistävä kasvatus”-teemaryhmän työskentelyyn, jota vetivät Arto O. Salonen Helsingin yliopistosta sekä Irmeli Palmberg Åbo Akademista.  Salonen on kehitellyt aikaisemmassa kirjoituksessani tässä blogissa mainitun kestävän kehityksen kehämallin, josta riittikin keskusteltavaa. Salosen mukaan talouskasvussa ei sinänsä ole mitään pahaa, kunhan se tapahtuu luonnonvarojen kestävän käytön ehdoilla. Tässä hänen ajatuksensa poikkeavat ns. degrowth-liikkeen teeseistä. Teemaryhmän muut esitykset käsittelivät mm. kestävän kehityksen toteutumista uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa, opettajaksi opiskelevien ymmärrystä ekologiasta ja ympäristökysymyksistä kestävän kehityksen opetuksen pohjana sekä kestävän kehityksen käsitteen määrittelyä.

Teemaryhmän esityksistä erityisesti jäi mieleen tutkimustulos, joiden mukaan opettajaopiskelijoiden ekologian perustiedot Suomessa ovat paremmat kuin Ruotsissa, mutta suomalaisten opettajien opetuksessa ekologiaa ja kestävän kehityksen asioita käsitellään silti vähemmän, ja oppilaiden oppimistulokset ovat heikommat kuin Ruotsissa. Tämä vahvistaa sitä jo ennen tunnettua näkemystä, että tiedon määrä ei lisää opettajien halukkuutta käsitellä kestävän kehityksen aihepiiriä opetuksessaan tai muuta heidän asenteitaan ympäristömyönteisimmiksi. Pelkkä asenteen muutos ei myöskään riitä, jos se ei näy toiminnan tasolla. Oppimistulokset eivät ole kovin hyviä, jos käytettävät opetusmenetelmät ovat lähinnä faktatiedon kertomista. On todettu, tunteisiin vetoavat opetusmenetelmät toimivat ympäristökasvatuksessa hyvin, joten taiteen mahdollisuudet tässä(kin) ovat suuret. Ehkäpä meilläkin Oamkissa voitaisiin toteuttaa vaikkapa tanssiesitys, joka käsittelisi esim. ilmastonmuutosta tai konsertti, jonka ohjelma olisi valittu ympäristöteeman ympärille?

Johanna Pihlajamaa, Projektisuunnittelija
Oamk/Luonnonvara-ala, TESS-hanke