Monthly Archive: tammikuu 2016

Bernard Cornwell – Viimeinen kuningaskunta (2008)

 

Viimeinen kuningaskunta on historiallinen romaani, joka kertoo orvoksi jäänestä Uhtred-pojasta 800-luvun Englannissa. Kirjassa Uhtred menettää sekä veljensä että isänsä sodassa tanskalaisia vastaan ja poika itse päätyy tanskalaisten huostaan, jotka päättävät kasvattaa tämän. Uhtredin kasvu mieheksi ei ole helppoa ja välillä hän on milloin englantilaisten kristittyjen puolella, milloin taas tanskalaisten pakanoiden puolella. Uhtred, vaikka onkin alkujaan englantilainen kristitty, pitää itseään tanskalaisena pakanana, joka haluaa vain sotia. Kirjan edetessä tanskalaisten viikinkien tavoitteena on valloittaa viimeinen kuningaskunta Wessex, jonka hallitsijana on Alfred Suuri ja jossa Uhtredin on viimeistän valittava puolensa.

Kirja sopii hyvin sellaiselle joka on kiinnostunut Euroopan historiasta, valloitussodista sekä viikingeistä. Kirjassa esitellään monia enemmän ja vähemmän historiallisia henkilöitä kuten Ragnar Lotbrok poikineen sekä englannin kuningas Alfred Suuri. Toisaalta kirjassa käy ilmi että 800-luvulla Englanti koostui useammasta kuningaskunnasta, jotka olivat keskenään sodassa ja josta viikingit hyötyivät loppupeleissä eniten.

Pidin kirjan päähenkilöstä Uhtredista, joka ei antanut kristinuskon vaivata tämän järjenkäyttöään. Uhtredin kasvatti-isä Ragnar on iloluonteinen henkilö ja hyvä isä lapsilleen vaikka en luottanut paljon tämän pelottavin poikiin Ubbaan ja Ivarin. Kuningas Alfred puolestaan vaikutti vaimonsa ja pappiensa tossun alle mahavaivaiselta kitisijältä, joka kuitenkin oli älykäs ja viekas mies. Kirjaa lukiessaan minulle tuli selväksi että Uhtred oli loppujen lopuksi yksinäinen soturi, jota käytettiin pelinappulana englantilaisten ja tanskalaisten välisessä sodassa.

Kirja on The Saxon Stories-sarjan ensimmäinen osa, josta on myös tehty tv-sarja.

-Santhi-

KIR14SN

Lionel Shriver: Poikani Kevin (Avain 2003)

 


Lionel Shriverin Poikani Kevin (kääntänyt Sari Karhulahti) on ehdottomasti yksi minuun eniten vaikuttaneista kirjoista. Nappasin kirjan ohimennen kirjaston hyllystä muutama vuosi sitten. Tämä on myös yksi niistä muutamista kirjoista, jotka ovat lamaannuttaneet minut kauhusta ja äärimmäisestä väkivallasta.

Kirjassa matkustamista rakastava Eva saa ensimmäisen lapsensa miehensä Franklinin kanssa. Eva ei välttämättä olisi halunnut tulla äidiksi, mutta Franklin osittain painostaa häntä. Kevin syntyy, mutta Eva ei kykene muodostamaan poikaan normaalia, rakastavaa äiti-lapsi-suhdetta. Kotiäidin rooli on helvettiä Evalle, mutta Franklin ei tunnu uskovan tätä. Kevin itkee päivät, mutta isän tultua kotiin hän on kuin unelmalapsi.

Kevinille syntyy pikkusisko Celia. Celiaan Eva saa luotua rakastavan suhteen, mutta Kevin tekee usein salakavalasti pahaa tytölle. Kevin on hyvin laskelmoiva ja ilkeä lapsi, mutta Franklin ei tunnu huomaavan sitä. Lopulta Kevin tekee teini-iässään teon, joka on vaikea antaa anteeksi.

  ”Tiedän vain tämän. Huhtikuun 11. päivänä vuonna 1983 minulle syntyi poika enkä tuntenut mitään. Totuuteen mahtuu aina enemmän kuin me tajuamme, ja niin siihen mahtui silloinkin. Koska lapseni vääntelehti rinnoillani ja kavahti niitä inhon vallassa, minä torjuin vuorostani hänet. Silloin se oli mielestäni oikein ja kohtuullista, vaikka hän oli paljon pienempi kuin minä. Sen hetken jälkeen olemme taistelleet keskenämme niin sitkeästi ja raivokkaasti, että se on minusta lähestulkoon ihailtavaa.”

Kirja rakentuu Evan Franklinille jälkeenpäin kirjoittamista kirjeistä, mikä luo kerrontaan hyvin henkilökohtaisen otteen. Vaikka aluksi ei lukijasta siltä vaikutakaan, on tarinan Eva uskollisin, rakastavin, sitkein ja anteeksiantavin äiti.

Kirjasta on myös tehty Lynne Ramsayn ohjaama elokuva vuonna 2011. Evaa esittää Tilda Swinton ja teini-ikäistä Keviniä Ezra Miller.


Henriikka, KIR14SN

Puheenjohtajan jorinoita, osa 1

Päätös: Valitaan Toni Hyvönen hallituksen puheenjohtajaksi

Tuollainen tekstinpätkä löytyy edustajiston järjestäytymiskokouksen pöytäkirjasta, ja näin tammikuun lopussa ja puheenjohtajakauteni alussa voin sanoa, että siitä lähti käyntiin minun keski-ikää lähenevän elämäni mielenkiintoisin vuosi.

Vaikka olenkin ollut jossain määrin aktiivinen järjestötoiminnassa, ei OSAKOn hallitukseen hakeminen käynyt edes mielessä ennen viime syksyä. Lukuisten ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen kautta tajusin, että OSAKOkin on mahdollisuus ja minulla olisi oikeasti mahdollisuus tulla valituksi hallitukseen. Hiukan ennen edustajistovaaleja sain päähäni idean hakea samalla puheenjohtajaksi, koska miksi ei? Noin tunti vaalien tuloksen julkistamisen jälkeen kofeiinin ja nikotiinin vaikutuksen alaisena tullut päähänpisto alkoi elää omaa elämäänsä. Yhtäkkiä muutkin ihmiset alkoivat ottaa minun puheenjohtajuuteni esille ja poliittisen suhmuroinnin seurauksena aloin jopa itse uskomaan, että minut ehkä mahdollisesti valitaan puheenjohtajan tontille.

Tämähän kaikki tapahtuisi vain siinä tapauksessa, että oikeasti saisin kirjoitettua sen hakemuksen. Kaikki jotka minut tuntevat tietävät, että olen erittäin huono kirjoittamaan. Suu kyllä käy välillä liikaakin, mutta kun ne samat ajatukset pitäisi saada kirjoitettua ylös, loppuu meikäläisen ammattitaito melko ripeästi. Tätäkin juttua kirjoitan julkaisupäivän aamuna.

Edustajiston järjestäytymiskokous oli kutsuttu koolle joulukuun 10. päiväksi eli minulla oli vajaa kuukausi aikaa kirjoittaa hakemus. Sain myös kuulla asiasta moneltakin ihmiseltä. Päivä ennen kokousta kolme ihmistä tuli kysymään minulta, että enkö haekaan, kun hakemusta ei ole tullut. Nämä olivat vielä sellaisia ihmisiä joiden ei olisi edes pitänyt tietää, että aion hakea. Oikeastaan hakemusta ei olisi pakko edes kirjoittaa, koska ehdolle asetutaan vasta kokouksessa. Sain kuitenkin lopulta kirjoitettua hakemuksen ja lähetin sen aamukuudelta kokouspäivänä. Hakemus toimitettiin edustajistolle puolisen tuntia ennen kokousta. Jäin ainakin mieleen.

Tarina jatkuu sitten seuraavalla kerralla, kun on minun vuoroni kirjoittaa blogia. Uhkailin jo, että teen videoblogin, koska en vaan osaa kirjoittaa, mutta ei minun naamaani kukaan jaksa vapaaehtoisesti katella 🙂

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Toni Hyvönen
OSAKOn hallituksen puheenjohtaja

Loppuun vielä pakollinen haiku:
Katot matalia
Esteettömyys ongelma
Mun päähän sattuu

Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle – kouluttajana Kosovossa

Yliopettajamme kirjoitti Pohjoisen ääni -blogiin (16.12.2015 / Kaleva.fi) kirjoituksen työmatkastaan Kosovoon, julkaisemme kirjoituksen myös täällä. Röntgenhoitajat osallistuvat myös Suomessa oikeuslääketieteellisiin kuvantamistutkimuksiin. Anja Henner tutkii säteilyn käytön kirjaamislomaketta c-kaarilaitteen pääkäyttäjän kanssa DFM:ssa (Department of Forensic...

Kun työt häiritsevät opiskelua – eli tradenomiksi 18 vuodessa

Aloitin opintoni OAMK:n kaupan ja hallinnon yksikössä tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa 12.1.1998. Luit ihan oikein, viime vuosituhannella. Nyt alkuvuodesta 2016 valmistun samaisesta yksiköstä tradenomiksi, joskaan en enää ole kärryillä yksikön virallisesta nimestä tai siitä mikä koulutusohjelmani nimi on. Kun minä olin nuori opiskelija, ei ollut suuntautumisvaihtoehtoja tietojenkäsittelyn sisällä. Sähköt sentään oli silloinkin, kuten myös Internet, mutta ei sentään kännykässä (ainakaan mun silloisessa Nokia 1610:ssa). No mutta samapa se sille, minä kerron oman tarinani ja syyt sille miksi opiskelut vähän venähtivät. 

Suoritin opiskeluun liittyvän työharjoitteluni QPR Softwaren HelpDeskissä, jossa opastin asiakkaita yhtiön valmistamien ohjelmistojen asennuksissa ja käytössä. Ajankohtaisesta CV:stäni voi päätellä että tämä tapahtui vuosituhannen vaihteen tienoilla. Työharjoittelun innoittamana jäin taloon vielä osa-aikaiseksi työntekijäksi, kunnes vielä toviksi palasin koulun penkille. Kävi kuitenkin niin, että jo muutaman kuukauden jälkeen minulle vinkattiin avoimesta HelpDesk-paikasta merkittävässä matkapuhelimia (tuolloin) valmistavassa yhtiössä. Nokia otti tuohon aikaan töihin ”kaikki jotka olivat joskus nähneet tietokoneen”, silloin elettiin hyviä aikoja. Menin töihin vain kesäksi, mutta kuinkas kävikään kun syksy koitti…

Kolmisen vuotta myöhemmin palkanmaksajaksi vaihtui ulkoistamisen myötä amerikkalainen IBM. Työpöydän paikka ei merkittävästi vaihtunut. Viisi vuotta myöhemmin (työtehtävät olivat tässä vaiheessa jo vaihtuneet mieluisimmiksi) palkanmaksajaksi vaihtui intialainen HCL Technologies, eikä työpöytä vieläkään vaihtunut. Reilut kaksi vuotta vierähti, kunnes tälle kymmenen vuoden mittaiseksi venähtäneelle Peltola-visiitille tuli loppu. HCL lakkautti toiminnot Oulussa ja kilometritehdas kutsui.

Vasta tässä vaiheessa kävi ensimmäistä kertaa mielessä vuonna 2005 keskeytyneet tradenomi-opinnot. Toisaalta plakkarissa oli jo sen verran työkokemusta, että mahtaisiko koulun papereille enää olla tarvetta töitä hakiessa? No, ainakaan valtion tai kuntien leipiin ei taida edelleenkään päästä ilman papereita. Elettiin kesää 2011. Seuraavina neljänä vuotena tein muutaman pätkätyöpätkän ja nostinpa päivärahoja kassaltakin. Keväällä 2015 kattoon syljeskely kuitenkin jo kyllästytti siinä määrin että hain ja sain vanhaan opinahjooni erillistä opiskeluoikeutta.

Hain opiskeluoiketta suoraan sanottuna kahdesta syystä: 

  1. Mitä jos se paperi todellakin ratkaisee mahdollisen töihinpääsyn jonakin päivänä? Osoittaahan loppuun suoritetut opinnot ainakin sen että olen jotain saanut aikaseksikin.

  2. Kotona oleminen joutilaana on tylsää. Se voi aluksi tuntua ihan kivalta, mutta uskokaa vanhaa miestä (44v), kyllä siihen kyllästyy. 

Elokuussa 2015 kävin koululla valitsemassa itselleni mieluisia kursseja suoritettavaksi syksyn aikana. Tradenomin tutkinnostani puuttui enää 18 opintopistettä ja päättötyökin oli esitetty puolitoista vuosikymmentä sitten. Osan syksyn kursseista valitsin sillä perusteella että ne kiinnostivat. Osa valikoitui sillä perusteella että olin työtehtävissäni jo tutustunut aiheisiin ja loput periaatteella ”silmät kiinni ja vasemmalla kädellä läpi ilman suorituspaineita”. Suoritettavaa kertyi yhteensä 21 opintopistettä.

Tätä kirjoittaessa eletään tammikuun puoliväliä 2016. Kaikki kurssit on hyväksytysti suoritettu, suoritusmerkinnät on järjestelmissä ja tutkintotodistushakemus on jätetty.

Virallinen valmistumispäiväni on 28.1.2016 ja jo seuraavana päivänä olenkin vanhojen tradenomi-opiskelijakavereiden kanssa juhlistamassa valmistumistani, joten koulusta saa kyllä pysyviäkin kaverisuhteita, kun ei pidä sitä päätä koko opiskeluaikaa kirjojen parissa… 

Mainittakoon vielä lopuksi että päivälleen 18 vuotta opintojen aloittamisesta sain viimeisen hyväksytyn kurssimerkinnän. Täysi-ikäinen tutkinto siis! Nyt tarvisi enää keksiä mitä haluan tehdä isona…

Jarkko Karhunen, Rovaniemen lahja Oululle

Oulussa koulussa taas!

Ensimmäinen viikko on takana Ouluun paluun jälkeen! Suunnitelmat kevään opintoihin on tehty uusiksi ja työtä näyttää riittävän! Kurssitarjonta viime syksynä opintonsa aloittaneille on hiukan erilainen kuin omalla ryhmällä, joten nyt vaihdon jälkeen pientä säätöä...

Esittelyssä: RadSim-simulaatioympäristö

Hyvää alkanutta vuotta kaikille Säteilevää-blogin lukijoille! Näin vuoden alkuun muutama sananen simulaatioympäristöstämme, joka on nimetty Oamkin Simlab-ympäristössä RadSim:ksi. Kuvat on otettu viime vuoden loppupuolella ja aukeavat suuremmaksi klikkaamalla. Radsim tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia simuloida, testata...

”WELCOME to Nagoya!”

 

Vihdoin ja viimein Japanin koulu varmisti vaihtoni joulukuun alussa, ja hurjan tuuletuksen jälkeen ajatus siirtyikin valmisteluihin! Olin odottanut pakkaamisen aloittamista kuin kuuta nousevaa ja samalla minuutilla lähtövarmistuksesta heitinkin etukäteen joululahjana saadut 15 paria sukkia (kiitos äiti!) matkalaukkuun. Kenkien ja sukkien metsästäminen Japanista käsin kun voi olla hieman haasteellista isojalkaiselle länsimaalaiselle… Toivottavasti pakkausintoni on yhtä hurjaa vielä lähdön lähestyessä, koska matkalaukkuun pitäisi maagisesti mahtua vähintään puolet elämästä!

Juuri nyt odottelen, että pääsen opiskelijaviisumin kimppuun. Lähetin Japaniin käsiteltäväksi hyväksymiskirjeen mukana tulleet Certificate of Eligibility -paperit (3 sivua!), ja kun ne on käsitelty Japanissa, ne lähetetään takaisin tänne Suomeen, jotta voin erikseen vielä hakea viisumia, sitten viedä kaikki Helsinkiin, jossa viisumi myönnetään, jotta pääsen Japaniin. Onneksi KV-toimiston väki oli apuna paperisodassa!

Vaikka olenkin luonnonlahjakkuus jännittämisessä, ei minua pahemmin vielä jännitä. Olen myös siinä onnellisessa tilanteessa, että yksin ei tarvitse jännittää; lisäkseni Japaniin lähtijöitä on kolme muutakin ja olemme alkaneet suunnitella matkaa ja hoitaneet asioita yhdessä. Kovasti jo odotellaan, että päästään ostamaan lentolippuja!

Vaikka tekemistä on vielä, missään vaiheessa ei ole tuntunut siltä, että tekisipä mieli jättää homma kesken. Päinvastoin; koko ajan odotan lähtöä enemmän ja enemmän! Pelkästään tämä vaihe on jo avannut mieltäni maailmalle, mielenkiinnolla odotan kun pääsen sinne oikeasti!

– Elisa

Elisa Kinnunen on Oamkin viestinnän opiskelija ja OSAKOn Going Abroad -apurahan saaja. Elisan vaihtoa Japanissa seurataan kevään aikana tässä blogissa sekä Facebookissa ja Instagramissa #osakolainenmaailmalla.

Hakuaika opiskelijavaihtoon alkaa 15.1. ja päättyy 28.2.2016. Lue lisää eri mahdollisuuksista.


Kokemuksia e-APE verkko-opiskelusta opiskelijan silmin

Petra Komulainen on 36-vuotias opiskelija Kokkolasta. Hän opiskelee e-APE3/2015 ryhmässä, jonka tuutori on Tiiu Tenno. Petra itse toimii e-APE opinnoissaan ryhmäkoordinaattorina.  Petra uskoo elinikäiseen oppimiseen. Häneltä löytyy toimistopalveluiden ja tietohallinnon opistotason merkonomin tutkinto sekä...

Mitä te oikeen teette siellä Trapestilla?

Trapesti, se on se ovi siellä kellarikerroksessa. Ja kai siellä jotain tehdään – joskus. Trapesti kärsii enemmän ja vähemmän siitä, etteivät kanssaopiskelijat tiedä, mikä se on tai mitä siellä tehdään. Tässä postauksessa avaan näitä seikkoja.  

Trapesti on osakeyritys, joka on perustettu vuonna 2002. Tarjoamme markkinoinnin, taloushallinnon ja web-puolen palveluja asiakkaille, jotka ovat ihan oikeita yrityksiä. Trapestin työntekijät ovat Teuvo Pakkalan kadun kampuksen opiskelijoita, ja heitä on kerrallaan Trapestilla noin 15. Trapestilla olemisesta kerrytetään opintopisteitä ja arvokasta työkokemusta oman alan töistä, sekä saadaan oikeita kontakteja työelämään.

Mielestäni Trapestilla ”työskenteleminen” on mukavaa vaihtelua tavallisen koulun penkillä istumisen ohella. Tiimimme on vahva ja yhtenäinen, ja viihdymme tehtävissämme. Olen oppinut paljon uusia asioita omassa pestissäni viestintävastaavana, sekä oppinut ymmärtämään, millaista on toimia oikeassa työyhteisössä.

Ahertamisen ja pakertamisen lisäksi pidämme yhteisiä illanviettoja, kuten pikkujouluja. Toimistolle voi aina tulla vaihtamaan kuulumisia ja viettämään aikaa yhdessä. Se juuri onkin mahtavinta Trapestissa, että opintopisteiden lisäksi saat kourallisen uusia ystäviä ja oppiminen on oikeasti hauskaa!

Mitä te oikeen teette siellä Trapestilla?

Haluatko sinä suorittaa opintojasi omalla tyylillä?

Trapestin kirjavasta joukosta löytyy monenlaista roolia, joista jokainen tarvitsee tekijän. Oletko markkinointihenkinen ja sosiaalinen? Pidätkö nettisivujen väsäämisestä? Onko sinussa luontaista kipinää johtamiseen tai ihmisten hyvinvointiin? Onko some sittenkin sinun juttusi? Mikä ikinä vahvuutesi onkin, Trapesti tarvitsee juuri sinunlaistasi ihmistä, joka on valmis tarttumaan toimeen ja oppimaan tekemällä!

Käy tutustumassa sivuillamme lisää eri pesteihin ja ole kuulolla kevään rekryissä.

www.trapesti.fi

 

Hyvää kevätlukukautta! 

Ellamari Koutonen, Viestintävastaava, Trapesti Oy