Mikä ihmeen SAMOK?

”Mikäköhän se sellainen SAMOK on? Luulin, että liityin OSAKOn jäseneksi. ”

Ai olet huomannut, että opiskelijakortissasi lukee joku SAMOK?

Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry on ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvontajärjestö, joka tekee valtakunnallista vaikuttamista ja tukee opiskelijakuntia heidän paikallisessa vaikuttamistyössään.

SAMOKissa teemme joka päivä töitä sen eteen, että ammattikorkeakouluopiskelijoilla olisi muun muassa riittävä opintotuki, paremmat opiskeluterveydenhuoltopalvelut, maksuton koulutus, mahdollisuus joustaviin opintoihin, hyvä työllistyminen ja laadukkaampaa koulutusta. Tapaamme päättäjiä ja virkamiehiä, ja viemme heille eteenpäin ammattikorkeakoulutuksen ilosanomaa ja tarjoamme heille opiskelijanäkökulmaa päätöstensä tueksi.

Monet varmasti muistavat SAMOKin Koulutuslupaus-kampanjasta viime vuoden eduskuntavaaleissa. Nyt, kun seuraa hallituksen suunnitelmia mittavista koulutusleikkauksista, voisi sanoa, että kampanja epäonnistui. Näin ei kuitenkaan ole, koska vuoden 2015 vaalit muistetaan koulutusvaaleina ja Koulutuslupaus-kampanjaa pyöritellään edelleen mediassa. Jos meillä ei olisi valtakunnallisia opiskelijajärjestöjä, kuka olisi nostanut koulutuksen vaalien keskiöön?

Tälläkin hallituskaudella SAMOKilla riittää töitä, koska hallituksella on kovat paineet tehdä valtavia säästöjä. Opintotuki ja koulutus ovat leikkurin alla, ja korkeakouluille halutaan lisää tuloja ottamalla käyttöön lukukausimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuville opiskelijoille. SAMOKina haluamme varmistaa opiskelijoiden riittävän toimeentulon ja mahdollisuuden laadukkaaseen koulutukseen ja kansainvälistymiseen myös taantuman aikoina. Suomi tarvitsee koulutettua ja kansainvälistä väkeä myös tulevaisuudessa!

Tämähän alkaa kuulostaa siltä, että SAMOK vain puolustaa olemassa olevia oikeuksia ja vastustaa kaikkia muutoksia?

Onneksi näin ei ole, sillä me opiskelijat olemme kuitenkin tulevaisuuden työvoimaa ja olisi todella ikävää, jos olisimme jumissa vanhoissa malleissa ja asenteissa. Viime vuoden puolella SAMOK julkaisi #Digipaperin, jossa tuomme ehdotuksia, miten digitalisaatiota voitaisiin edistää korkeakoulumaailmassa. Haluamme kannustaa valtiota ja korkeakouluja edistyksellisyyteen ja antaa vinkkejä, miten voisimme hyödyntää vielä paremmin digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. SAMOK ei siis halua toimia vaan ei-liikkeenä, vaan myös tuoda keskusteluun uusia ja tuoreita ajatuksia.

No kukas minä sitten olen? Olen Sonja Raitamäki ja toimin tänä vuonna SAMOKin varapuheenjohtajana ja vastaan myös opiskeluterveydenhuoltoon vaikuttamisesta. Opiskelen edelleen Turun ammattikorkeakoulussa kestävää kehitystä, vaikka pidän tänä vuonna välivuotta opinnoista. Toimin OSAKOn kummina, eli kun osakolaisilla on huolia, voi minuun olla yhteydessä.

Opiskelija
jäsenyytesi takaa
toimistokoiran

Sonja Raitamäki

Varapuheenjohtaja

Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry