Mauri Paasilinna: Sotamorsian (2004)

 

Sotamorsian on Mauri Paasilinnan neliosaisen Rovaniemi-sarjan ensimmäinen teos. Teokset ilmestyivät peräkkäisinä vuosina 2004-07 ja ne käsittelevät nuoren ylioppilaan Eila Leppäsen tarinaa jatkosodan pyörteissä. Kirjan alussa eletään kevättä 1941 ja pienen Rovaniemen elämänmeno mullistuu täysin, kun Suur-Saksan sotilaita alkaa tepastella paikkakunnalla. Eila on juuri saanut töitä kellosepänliikkeestä ja haaveilee vakaasta tulevaisuudesta yhdessä kihlattunsa Veikko Valkaman kanssa. Veikko on kuitenkin vain maatalon poika, joka on jättänyt koulut kesken ja ajelee ammatikseen kuorma-autoa ja jota Eilan vanhemmat katsovat hieman kieroon. Kun Veikko joutuu lähtemään takaisin sotimaan, hänen ja Eilan suhteensa alkaa rakoilla. Pelkästään sodassa olisi kestämistä riittämiin, mutta mukaan astuu myös komea saksalaiskapteeni Hans Schreiber ja Eilan elämä ei ole enää entisensä. Samaan aikaan kun Veikkoa raastavat rintaman tuottamat tuskat, Eilan mieltä painaa epävarmuus omasta ja heidän yhteisestä tulevaisuudestaan. Veikko olisi turvallinen ja vakaa valinta, mutta sydän vie häntä jatkuvasti Hansin suuntaan.

Pidin kirjasta paljon enemmän kuin odotin. Ajattelin kirjan kertovan romanttisen tarinan sodan pyörteissä elävästä naisesta ja näin ollen olevan suunnattu naislukijoille. Tarina pääsi kuitenkin yllättämään minut täysin ja olin vaikuttunut kuinka hyvin Paasilinna kuvaa tavallisten ihmisten elämää vaikeassa tilanteessa. Myös Rovaniemen kuvaus on mukaansa tempaavaa ja kun hän kuvaa myös rintaman tapahtumia aidontuntuisesti, voinkin suositella kirjaa kaikille 1940-luvun elämästä ja jatkosodasta kiinnostuneille. Tarina jakaa runsaasti huomiota myös Veikolle, joten pelkästä ihmissuhteiden kuvauksesta ei siis ole kyse.

Suosittelen lukemaan koko Rovaniemi-sarjan, jos Sotamorsian kiinnostaa vähänkään. Tarina pääsee vauhtiin oikeastaan vasta seuraavassa osassa, Korpivaelluksessa, ja juonenkäänteitä on ripoteltu mukavasti matkan varrelle, joten nälkä kasvaa niin sanotusti syödessä.

 

Tomi
KIR14SN 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *