Hilde Hagerupin Voikukkien laulu kertoo murrosiän kynnyksellä olevasta Gerdistä.

Norjalaisen Gerdin isä on kuollut veneonnettomuudessa. Gerd sekä hänen sisarensa Siv kipuilevat ja surevat molemmat omilla tavoillaan. Siv laulaa kauniisti, väärissä paikoissa ja jatkuvasti. Gerd kulkee vauhdilla, tahattomasti ja tahallisesti ongelmia aiheuttaen. Koko perhe on hukassa isän kadottua ja pitkälti vanhuudenvauhkon isoäidin armoilla. Kirjan tapahtumia kuvataan Gerdin näkökulmasta ja hänen ajatuksiaan ja tunteitaan käsitellään aidon tuntuisesti.  Ne palauttavat elävästi mieleeni oman ajatteluni saman ikäisenä. Gerdin maailmaa koettelee isän kuoleman lisäksi myös kylään muuttava varakas perhe, joka väheksyy Gerdin perhettä. Uusi tyttö ystävystyy Gerdin parhaan kaverin kanssa, ja pian vanhoja kaavoja muuttaa ikään tyypillinen ystävyysdraama, mustasukkaisuus ja kateus. Kirjan lopun tapahtumat ovat varsin säyseitä, mutta ne saavat silti selkäpiin karmimaan.

Kirjan tunnelma on tiivis ja ajaton, tuntuu ettei kesä lopu koskaan. Kun Gerdin kädet tahmaantuvat mehujäästä, voi melkein tuntea omienkin käsien kostuvan. Tarina kulkee sujuvasti ja karun kauniisti. Ajatuksia ja motiiveja käydään läpi häpeilemättömästi, mutta kuitenkin ilman teennäisyyttä.

Tämä on ollut minun lempikirjani siitä asti kun se ilmestyi suomeksi, eli jo kymmenisen vuotta. Jaksan edelleen lukea sen vuosittain, ja joka kerralla tuntuu että saan siitä jotain uutta. Vaikka kirja onkin nuorten kirja, uskon että muutkin vähän vanhemmat voivat pitää kirjasta. Suosittelen kirjaa erityisesti tunteista kiinnostuneille lukijoille. Voikukkien laulu palkittiin ilmestymisvuonnaan 2002 Sonja Hagemann –palkinnolla.

Tiina KIR14S