Mikä ihmeen OYY?

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on kaikkien Oulun yliopisto-opiskelijoiden etu-ja palvelujärjestö. Näin asian voisi yhteen virkkeeseen tiivistää. Mitä OYY sitten käytännössä tekee? Teemme työtä noin 12 500 opiskelijan hyvän elämän eteen. Sitä varten toimistollamme on kahdeksan työntekijää ja joka vuosi vaihtuva 8-henkinen hallitus. Pyrimme siis tällä kokoonpanolla olemaan siellä, missä tapahtuu, olipa paikka sitten yliopisto, kaupunki tai kansallinen taso.

Pääpainopisteemme on edunvalvontatyössä. Omat asiantuntijamme auttavat esimerkiksi hyvinvointiin, toimeentuloon, asumiseen tai opintoihin liittyvissä kysymyksissä. Yksi vaikuttamisen paikka tällä hetkellä on kansallisella tasolla opintotukeen liittyvät kysymykset. Olemme aktiivisesti yhteydessä päättäjiin sen puolesta, että he peruisivat tulevat opintotukileikkaukset. Tuomme samalla ihmisten sekä päättäjien tietoisuuteen, mitä on opiskelijoiden oikea elämä ja mitkä sen kustannukset ovat tällä hetkellä yhteiskunnassa. Selvästi tämä on jäänyt päättäjiltä täysin huomiotta, koska tällaiset leikkaukset ovat heidän mielestään kohtuullisia.

Järjestämme toki erilaisia tapahtumia, kuten esimerkiksi lukuvuoden avajaisjuhla Vulcanalian, joka vetää heti lukuvuoden alkaessa kaikki opiskelijat yhteen juhlimaan. Lisäksi järjestämme keväällä alkoholittoman rastitapahtuman Amazing Oulun, joka pohjautuu tv-formaattiin Amazing Race. Tapahtuman tarkoituksena on tutustua Ouluun ja samalla suorittaa liikunnallisia rasteja leikkimielisesti kilpaillen. Kaikki tapahtumamme ovat tarkoitettu jäsenpalveluina opiskelijoillemme, kuten myös aikaisemmin mainittu edunvalvontatyö. Yksi tärkeimmistä tehtävistämme on myös kouluttaa erinäisiä tahoja. Tästä paras esimerkki on joka tammikuiset aktiiviklubit, joissa koulutamme tuoreita ainejärjestötoimijoita.

Teemme siis hyvin paljon asioita ja suurella tunteella. Aina emme onnistu, mutta otamme opiksi. Tärkeintä meille kuitenkin on opiskelijan hyvä elämä.

Kati Hannila
Hallituksen puheenjohtaja
Oulun yliopiston ylioppilaskunta 

 

Opintotuki
Opiskelijan turvan
Roope saastuttaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *