Helsingin-matkan verran syitä hankkia opiskelijakortti

Tämänkertainen blogiteksti käsittelee opiskelijakorttia. Olen opiskelija-aktiivina joutunut silloin tällöin perustelemaan, miksi opiskelijakortti kannattaisi hommata. Mitä hyötyä siitä on? Nyt minulla on viimeinkin mahdollisuus antaa siitä käytännön esimerkki omasta elämästäni, sillä lähdin pois omalta mukavuusalueeltani pääsiäisen aikana. Päätimme yhdessä tyttöystäväni kanssa tehdä reissun Helsinkiin. Lähdimme lauantaina yöjunalla, olimme yhden yön hotellissa ja maanantaina palasimme takaisin kotikonnullemme Ouluun.

Ostin lukuvuoden alussa opiskelijakorttiini vuoden tarran. Se tarkoittaa 27 euron laskua (puoli vuotta on 16 euroa). Lähtekäämme matkan alusta liikkeelle, eli junalipuista. Olimme mukavuudenhaluisia ja päätimme ottaa menomatkalle yöjunasta makuuhytin. Paluumatkan taivalsimme Pendolinolla normaaleilla paikoilla. Ilman opiskelijakorttia tuo meno-paluumatka maksaisi kahdelle henkilölle 246 euroa. HUH sanon minä! Kylmä hiki valuu selkääni pitkin jo pelkästä ajatuksesta. Onneksi meillä kummallakin oli opiskelijakortti ja maksoimme vain 172 euroa. Nopealla insinöörimatikalla säästöä tuli 74 euroa. Kaksi vuoden tarraa opiskelijakorttiin maksoi 54 euroa. Olemme jo voitolla. Kiitos OSAKO, kiitos SAMOK, I’m rich.

Hotellista emme valitettavasti saaneet opiskelija-alennusta vaikka alennusta saimmekin. Mitä muuta siis? Kävimme ensimmäisenä lomapäivänämme luonnontieteellisessä museossa. Sinne maksaa 13 euroa normaalilta kävijältä. Me maksoimme 8 euroa per naama. Yhteensä saimme alennusta 10 euroa. Tämän jälkeen suuntasimme ravintolaan syömään. Kummankin ateriat maksoivat 27,7 euroa, josta lähti opiskelijakorttia vilauttamalla 10% ja loppuhinnaksi jäi 24,93 euroa. Erotus oli 2,77 euroa. Erittäin hyvän lounaan jälkeen suuntasimme Ateneumiin. Pääsymaksu sinne ilman opiskelijakorttia on 15 euroa. Me saimme sen 13 eurolla. Etu oli siis 2 euroa per naama, yhteensä 4 euroa. Kävimme myös päivän aikana ostoksilla valintatalossa, josta saa myös 5% alennusta.  Ostoksemme maksoi siellä 2,18, josta hinta laski 2,07 euroon. Erotus 11 senttiä. Oli muuten hyvänmakuista juustotaskua!

Seuraavana päivänä menimme moikkaamaan karhuja Korkeasaareen. Bussilipuista emme valitettavasti saaneet opiskelija-alennusta, mutta lippuautomaatilta saimme kuitenkin halvemmat liput kuin bussista olisimme saaneet. Itse Korkeasaareen liput maksavat ilman opiskelijakorttia 12 euroa per henkilö. Me maksoimme opiskelijoina 8 euroa eli yhteensä 16 euroa. Erotus oli siis yhteensä 8 euroa. Tämän jälkeen koukkasimmekin kaupan ja ruokailun kautta junaan ja kotia.

Reissumme oli elämys meille, mutta mitä se tarkoitti taloudellisesti? Opiskelijakortin avulla säästimme matkan aikana yhteensä 98,88 euroa kahden henkilön reissusta. Jaetaan tuo selvyyden vuoksi vielä kahdella, jotta saadaan säästetty euromäärä yhdelle henkilölle: 49,44 euroa. Säästimme siis kummatkin lähes kahden lukuvuoden jäsenmaksun pääsiäisreissullamme.

Kehtaako joku vielä kysyä, kannattaako opiskelijakortti hommata? Tätäkään reissua emme tienneet vielä lukuvuoden alussa. Minusta opiskelijakortti on paras sijoitus, jonka opiskelija voi tehdä. Varsinkin, kun tulevat opintotukileikkaukset puuskuttavat niskaan.

Joni Huttula
OSAKOn sosiaalipoliittinen vastaava
OTE ry tiedotus- ja kulttuurivastaavaa

Olipa matka
opiskelijakortti
hommata täytyy

Ps. Pakko vielä myöntää, että me maksoimme oikeasti vähän enemmän junalipuista. Nuo ylläolevat junalippujen hinnat on otettu kirjoitushetkellä VR:n sivuilta noin puolentoista viikon päästä lähteviin juniin. Junat olivat kuitenkin samat kuin meidän reissulla. Esimerkin paluumatkalla oli peruslipusta otettu opiskelija-alennus, eli ei ollut säästölippu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *