Kun tammikuussa istahdin lentokoneeseen ja katselin lumen peittämää Helsinkiä, mielessäni pyöri vain seikkailu. Olin aloittanut matkan kohti Isoa-Britanniaa, maata, josta tulisi opiskelupaikkani seuraavan viiden kuukauden ajaksi. Opiskelijavaihtoon lähtiessä kulttuurieroista puhutaan paljon, mutta kaikessa lähtöintoilussa en ehtinyt miettiä asiaa sen kummemmin. Muistan kuitenkin yrittäneeni lukea mahdollisimman paljon maan tapakulttuurista, jotta välttyisin noloilta tilanteilta. Juuri ennen lähtöä jännitin sitä, oppisinko koskaan antamaan tippiä oikein tai muistaisinko pyytää kauniisti sanaa “please” käyttäen. 

Alkuvaiheessa vaihtoa kulttuurieroja oli helppoa huomata ja merkitä muistiin. Kiinnitin huomiota siihen, miten britit voivatkaan olla niin sanoinkuvailemattoman ystävällisiä. Kaupassa käyminen on eräänlainen peli, jossa sinun täytyy pyytää anteeksi koko ajan kaikilta muilta asiakkailta, koska väistämättä olet heidän tiellään tai he ovat tielläsi. Jopa soluasuntomme keittiön palo-oveen kiinnitetty lappu onnistuu kertomaan ystävällisin sanankääntein, että mikäli tuon kyseisen oven pönkkää auki ja opiskelija-asuntolan henkilökunta yllättää sinut siitä, voit saada 80 punnan sakot ja rikkeen toistuessa kutsun käräjille. Briteissä ystävällisyys ehdoton hyve ja istuu todella syvällä kulttuurissa.

Toiseen kulttuuriin sopeutuminen on vähän kuin uudelleensyntyminen. Yhtäkkiä huomaa joutuvansa opettelemaan yksinkertaisimmat asiat uudestaan. On yllättävää, miten monta kertaa huomaa pohtivansa, että tietääkö todella, mitä toinen ihminen tarkoittaa, kun hän sanoo noin. Olen huomannut, että tietyissä asioissa brittiläinen kulttuuri on hyvin samankaltainen kuin suomalainen. Sekä britit että suomalaiset eivät halua olla vaivaksi kenellekään. Koska vaihdossa tapaa myös todella paljon muita vaihto-opiskelijoita, on erilaisten kulttuurien kohtaaminen saanut pohtimaan omaa kulttuuriaan paljon syvemmin. Hassua kyllä, myös moni stereotypia vahvistuu. Monikulttuurisessa kaveripiirissä on hauskaa vitsailla, että suomalainen viisi minuuttia on aivan eri asia kuin espanjalainen viisi minuuttia, italialaisesta puhumattakaan.

Nyt, kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin, minua huvittaa huomata, miten brittiläiseen kulttuuriin solahtaminen on muuttanut toimintatapojani. Jätän tippiä vaivatta ravintolassa ja kyselen kohteliailla korulauseilla sen kummemmin ajattelematta. Small talk kuuluu arkipäivään. Huvittavinta on se, että vaikka kulttuurieroista voi lukea kirjoista ja niitä voi pyöritellä päässään, niihin sopeutuminen tapahtuu vain kokemuksen kautta. Vaihdossa oppii asioita, joita ei voi arvottaa opintopisteillä eikä välttämättä edes lisätä CV:hen, mutta ne voivat olla elämässä yksiä kaikista tärkeimpiä oppeja.

Salla Laurila
kirjoittaja on Birminghamissa opiskelijavaihdossa oleva Oamkin viestinnän opiskelija

Osaan sanoa
Kahdeksalla kielellä
“Terve” ja “Kippis!”