”Missä mää nukun?”

Viime torstaina olikin merkkipäivä, sillä oli kulunut tasan kuukausi siitä, kun laskeudumme tälle ei-niin-autiolle saarelle. Nyt onkin siis hyvä palata ihan alkuun ja muistella mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä!

Japaniin saavuttaessa meitä oli kentällä vastassa Ogawa-san, Nagoya Zokei Universityn vaihtareista vastuussa oleva koordinaattori. Hänen johdollaan minä ja kolme muuta suomalaista hyppäsimme junaan, ja matka jatkui Kozojiin, pieneen Kasugain kaupunkiin kuuluvaan kaupunginosaan. Tunnelmat junamatkan aikana olivat epätodelliset: ”Mitä ihmettä, täällä on tuollaisia japanilaisia kiekurapuita, miksi noi ajaa tien vasemmalla puolella, OLIKO TOI JUOMA-AUTOMAATTI KESKELLÄ EI MITÄÄN?” Mutta näky, joka ”järkytti” eniten, olivat ne vaaleanpunaisten pilvien peittämät puut, Sakurat.

 
Sakura, eli kirsikankukka, oli juuri lähestymässä täydellistä huippuaan juuri kun saavuimme. Niitä oli kaikkialla ja olin erittäin innoissani kun huomasin suurehkon sakuran kasvavan aivan asuinrakennuksemme vieressä! Nyt Vapun tienoilla kukat ovat jo kaunis muisto, vaikkakin nyt vuoronsa ovat saaneet magnoliapuun kukat ja muut erilaiset kukat.

Asuntoni on hyvin pieni, mutta sitäkin kodikkaampi! Pitkän ja väsyttävän lennon (9,5 h!) jälkeen olin kuitenkin järkytyksen partaalla huomatessani, että asunnosta puuttuu kuitenkin jotain hyvin oleellista:

”..Ogawa-san? Missä mää nukun?”

Paljas lattia kiilsi olemuksellaan sängyn kokonaan puuttuessa, jopa koordinaattori/opastajamme Ogawa oli hieman nolostunut kun hieman puutteellisella englannillaan ryhtyi selittämään ”kun se olisi tulossa tässä vasta ensi viikolla…”. Huokaisin kyllä helpotuksesta, kun hän myös kertoi järjestävänsä minulle futon-patjan vielä samana päivänä ja niin kävikin. Sängyn lisäksi asunnosta puuttuivat kaikki ruoantekovälineet ja netti. Kysyimme, että kai me saamme ruuanlaittovälineet koululta ja koskas me saisimme tänne netin? ”Laittakaa sähköpostia tälle ja tälle tyypille nii he tuovat kapustat ja kattilat.” …Ai siis sähköpostia? Kun ei ole sitä nettiä?

Tapasimme myös muut NZU:n vaihtarit, kaksi hongkongilaista ja yhden saksalaisen opiskelijan.  He olivat saapuneet jo päivää aiemmin ja asuvat viereisessä rakennuksessa. Mietinkin, että minkähän tähden meidät laitettiin ainoina vaihtareina naapuritaloon. Myöhemmin kuulimme myös entisten Oamkin vaihtareiden asuneen tässä samassa talossa, olemmekohan me suomalaiset jotenkin niin omanlaista sakkia että meidät laitetaan aina omaan lokeroon? 😉

Koulua edeltävät viisi päivää olivat omaa aikaa ja saimme rauhassa asettua taloksi ja tutustua ympäristöön. Kuljimmekin porukalla todella ahkerasti eri paikoissa samalla tutustuen paikalliseen superkuluvälineeseen, junaan! En koskaan oppinut reissuillani käyttämään Lontoon metroa, mutta jotenkin uskon jo osaavani käyttää Japanin junaverkostoa. Vapise VR!

Koulu alkoi 5.4 palaverilla, jossa meille ojennettiin vuokrasopimukset ja maksuohjeet vuokran maksuun (joka muuten täytyy maksaa kerralla koko oleskelun ajalta) sekä pääsimme tapaamaan opettajia. Kurssivalikoiman lisäksi kampukselta löytyi vielä yksi iloinen yllätys: WIFI (Kämpille kun nettiä ei vielä tuohon mennessä saatu).

Kurssivalikoima oli laaja eikä meitä ei ole sidottu mihinkään tiettyyn koulutusalaan,vaan saimme valita eri yksiköiden väliltä mitä kursseja halusimme. Esimerkkeinä valitsemani perinteinen japanilainen maalaus, joka on Fine Arts puolelta ja animaatio, joka on Digital Media Design-puolelta. Loppujen lopuksi päädyin täällä opiskelemaan tuota japanilaista maalausta (Japanese painting), animaatiota (jonka opettaja, Sugiura-sensei, on muuten ollut Studio Ghiblillä töissä), keramiikkaa sekä korusuunnittelua.

Kaikki opettajat ovat uskomattoman mukavia ja avuliaita, vaikka he eivät juurikaan puhu englantia. He (ja kaikki japanilaiset yleensä) arvostavat suuresti yritystämme kommunikoida japaniksi ja tekevät kaikkensa että meillä olisi täällä mukava olla. Koko kansa on niin ystävällistä! Luulin aina, että kaikki vaan liioittelevat japanilaisten käytöstapoja ja ystävällisyyttä, mutta se pitää 100 % paikkansa. Vaikka ette puhuisikaan samaa kieltä, yrittää japanilainen silti olla avuksi, vaikka tarve vaatisi hakemaan lisäjoukkoja tulkkaamaan.

Meillä on myös oivana apuna NZU:n entinen opiskelija ja nykyinen koulun työntekijä (kuten assari meillä Oamkissa, sanoisin) ihana Erina-san, joka tulkkaa meille opettajien kysymykset ja on silloin tällöin myös luennoilla apuna. Erina-san puhuu hyvin englantia, joten jos tulet tänne vaihtoon ja kohtaat ongelmia, etsi hänet käsiisi!

Siitä lähtien onkin oikeastaan arki lähtenyt rullaamaan. Koulussa olemme päässseet tekemisen makuun, sain tänne ihan oikean sängyn, mikron (miten voikaan pieni ihminen olla näin onnellinen MIKROSTA) ja ruoanlaittovälineet. Olenkin nyt muutaman viikon harrastanut ruoanlaittoa kämpillä ja tehnyt eväät mukaan. Kouluruoka on kyllä hyvää ja suhteellisen edullista, mutta aika pian riisi/nuudelit ja uppopaistetut ruoat alkavat tehdä tiukkaa.

Tähän blogikirjoitukseen olisi ollut vielä vaikka ja mitä asiaa kerrottavana, kuten kirsikankukkajuhlat Komakivuorella ja teeseremonia koululla, mutta silloin tämä kirjoitus olisi ollut kilometrien mittainen. Näistä aiheista kiinnostuneet voivat kuitenkin käänytyä videoblogini puoleen! Kanavalla, joka löytyy youtubesta hakusanalla Elisa no Shashin, on jo muutama video ja tällä hetkellä työn alla onkin lyhyehkö esittely pienestä asunnostani.  

Nähdään taas!

Elisa Kinnunen
Japanin Nagoyassa vaihdossa oleva Oamkin viestinnän opiskelija 

Mitä ihmettä
Automaatti on läsnä
Kala tuijottaa.