On jälleen tullut aika julkaista opintojakson ”Millaista on hyvä opetus ammattikorkeakoulussa” tuotantoa keväältä 2016. Tutkimme kurssin aikana opettajaopiskelijoiden kanssa korkeakoulujen arviointineuvoston palkitsemien ammattikorkeakouluopetuksen laatuyksiköiden opetus- ja opiskelukäytänteitä. Ohessa Johanneksen ja Raisan luovaa pohdintaa aiheesta.

Johannes Nikula

Anton istuu koulun kahvilassa pohtimassa tulevaa kevättä. Pitäisi saada insinööriopinnot pakettiin ja löytää jostakin töitä. Aikaisempina kesinä työnhaku omalta alalta ei ole tuottanut tulosta. Lähimmäksi omaa alaa taisi osua viime kesä, jolloin Anton pääsi pariksi kuukaudeksi ajamaan trukkia läheisen tehtaan varastolle. Minnehän sitä tekisi insinöörityön? Kesken mietiskelyn Anton havahtuu tönäisyyn ”lähdetään tunnille” ohikulkeva luokkakaveri muistuttaa ja lisää vielä ”ei kehtaa myöhästyä uudelta kurssilta”.

Anton hörppää loput kahvit kupista ja kiiruhtaa astianpalautuslinjaston kautta luokkalaisten perään. Uusi kurssi tosiaan, mikähän sen aihe oli? Aihetta muistellessaan Anton saapuu kolmen opiskeluvuoden aikana varsin tutuksi tulleeseen tietokoneluokkaan ja istahtaa vapaalle paikalle eturiviin. Laukku näppäimistön päälle ja pieni takin raotus, mutta pipo saa jäädä päähän. Sitten Anton huomaa videotykin seinälle heijastaman kuvion. Kuviossa kerrotaan opintojakson ydinsisältö ja osaamistavoitteet. Taas yksi täytekurssi, Anton ajattelee. Mitenhän tämänkin pääsisi helpoiten läpi?

Viimeisten luokkalaisten mukana paikalle saapuu nuori mies kauluspaitaan ja pikkutakkiin pukeutuneena. ”Hyvää päivää ja tervetuloa opiskelemaan!” mies tervehtii asetellessaan takkia naulakkoon. Mies kertoo, että hänen nimensä on Joel ja kiertää sen jälkeen kättelemässä jokaisen luokkalaisen erikseen. Anton ottaa pipon päästä ja nousee kättelemään häntä. Kaveri vaikuttaa innostuneelta ja jotenkin epätyypilliseltä opettajalta. Syykin selviää pian, kun Joel kertoo työskentelevänsä päivätyössä insinööritoimistossa.

”Mitä haluatte oppia tällä opintojaksolla?” Joel kysyy. Hetken hiljaisuuden jälkeen Antonin vieressä istuva Niko toteaa ”jotain, josta on oikeasti hyötyä”. Joel istuutuu Antonia lähellä olevan pöydän kulmalle ja esittää uuden kysymyksen ”millaisiin ammatteihin aiotte hakea töihin, kun valmistutte täältä?” Tällä kertaa Anton avaa suunsa ensimmäisenä ja heittää Joelille haasteen ”ei näillä papereilla töihin pääse, onhan tuo jo nähty”. Antonin kommenttia seuraa muita samansuuntaisia puheita ”tämä meidän luokka on tällainen keräilyerä, ei meistä kukaan ole ollut kiinnostunut”, ”ei täällä kolmen ja puolen vuoden aikana ole oppinut muuta, kuin istumaan luennoilla”, ”opettajat ovat kyllä olleet aivan pihalla, joillakin kursseilla on vain tutkittu eri laitevalmistajien nettisivuja”, ”yhdellä kurssilla opettaja väänsi asiat rautalangasta, jos ei ymmärretty. Se oli hyvä kurssi…”

Anton seuraa, kuinka Joel kuuntelee luokkalaisten purkausta rauhassa. ”Kiitos ajatuksistanne”, Joel sanoo viimein ja katkaisee kommenttien vyöryn. Kohta Joel kulkee muutaman askeleen keskemmälle luokkaa ja ehdottaa ääneen ”tehdään tästä kurssista erilainen. Lupaan, että jokainen meistä osaa tämän kurssin jälkeen tehdä pienen suunnittelutyön itsenäisesti”. Muutamat päät nyökyttelevät ja porukka vaikuttaa innostuvan Joelin puheista. Anton ei ole vielä vakuuttunut ja purnaa Joelille ”ei me osata käyttää suunnittelutyökaluja. Kukaan ei ole täällä koulussa opettanut oikeasti suunnittelemaan”. Joel katsoo Antonia silmiin, mutta kohdistaa sanansa koko luokalle ”nyt sitten opetellaan nekin asiat. Autan jokaista saavuttamaan tämän opintojakson osaamistavoitteet. Nämä ovat tärkeitä asioita, joita ilman on vaikea pärjätä työelämässä. Haluattehan te jokainen päästä oman alan töihin?”

Ensimmäisen oppitunnin jälkeen Joel miettii mielessään, että opiskelijat taisivat puhua asioista aivan tosissaan. Muutama luokan opiskelijoista kertoi olevansa jo töissä ja näiden opiskelijoiden kanssa sovittiinkin vaihtoehtoisesta tavasta suorittaa opintojakso osoittamalla omaa osaamistaan. Lopuilla luokan opiskelijoista vaikutti olevan aito hätä ja epätietoisuus omasta tulevaisuudestaan. Viimeisen vuoden insinööriopiskelijoina heillä ei ollut tiedossa, minkä alan ammattilaisiksi he haluavat tai millaisiin työtehtäviin voisivat valmistuttuaan alkaa hakemaan. Joel on asiasta opiskelijoiden kanssa harvinaisen samaa mieltä. Kuka haluaisi ottaa töihin insinöörin, joka ei usko itse omaan osaamiseensa.

Autolla kotiin ajellessaan Joel mietiskelee apeana opiskelijoiden tilannetta. Miten opiskelijoiden kohtaaminen voi ammattikorkeakoulussa olla tällaisella tasolla, eikö kukaan kanna vastuuta opiskelijaryhmästä? Samalla Joel päättää mielessään, että tämän opintojakson aikana opiskelijat tulevat oppimaan taitoja, jotka auttavat heitä työllistymään ja kasvamaan oman alansa asiantuntijoiksi. Hän voi ammattipedagogina ja oman ammattialansa asiantuntijana näyttää esimerkkiä ja todella auttaa opiskelijoita.

Ps. Parhaat tarinat ovat aitoja ja usein totta.

Raisa Aine

Pysähdyin miettimään, mikä pohjimmiltaan on ammattikorkeakoulujen rooli. Kuka loppujen lopuksi on ammattikorkeakoulun asiakas? Ammattikorkeakoulun tehtävä on kasvattaa ja kouluttaa opiskelijoita ammattiin, ja eikö jokaisen opettajan tulisi toimia kuin johdattaen opiskelijoita omalle ammattialalleen.

Kuinka lohduton ajatus on se, miten monet opiskelijat käyvät oppitunneilla vain opintopisteiden vuoksi. Tai vaikka he käyvät oppitunneilla oppimisen vuoksi, oppimista ei tapahdukaan toivotulla tavalla. Miten voi olla mahdollista, että opiskelijoista syntyy niin sanottuja keräilyeriä ja miksi opiskelijat valmistuvat työttömiksi tai ainakin työelämäosaaminen on surullisen heikkoa. Kenen tehtävä on valvoa ja olla opiskelijan apuna? Onko nyt niin, että kukaan ei halua ottaa vastuuta eikä tiedä, mikä on opettajan tehtävä vai eivätkö opettajat vaan jaksa välittää? Mikä ylipäänsä tekee opettajasta pätevän – muodollinen koulutus, pitkä kokemus, työkokemus, persoona?

Edellä kuvattu esimerkki on surullinen. Voisi kuvitella, että opettamisen tapoja ja tyylejä on monia, toiset välittävät, toiset eivät. Yleistäminen voi tässä kohtaa olla vaarallista, mutta moni opettaja saattaa tunnistaa tilanteen. Jotakin tälle asialle kuitenkin täytyisi tehdä.

Jotta asiaan on mahdollista pureutua tarkemmin, tulee miettiä, mikä on ammattikorkeakoulun opetuksen erityisluonne.  Missä on vika, jos osa opiskelijoista ei halua oppia vaan ainoastaan kerätä opintopisteitä? Onko opetus liian teoreettista ammatilliseen koulutukseen ja miksi opetusta järjestetään, jos osaamista ei haluta varmistaa? Tai miten opettaja voi opettaa ammatillisia aineita, jos hänellä ei ole omaa käytännön kokemuspohjaa, tai keinoja yhdistää käytäntö opetukseen? Pahoin pelkään myös, että moni ammattikorkeakoulun opetuksen yksikkö ei niinkään mieti yksittäistä opiskelijaa vaan tulosta. Yksiköiden pitää tehdä tulosta ja raportoida siitä. Tutkinto koostuu palasista ja valmiista tutkinnosta oppilaitokselle maksetaan.  Riittääkö, että oppilaitoksen tulos näyttää raporteissa hyvältä, vai pitäisikö onnistumisten näkyä myös muuten, esimerkiksi opiskelijoiden työllistymisenä?

Osa ammattikorkeakoulujen laatuyksiköistä Suomessa huomioi opiskelijan roolin oppimisprosesseissa ja suunnittelussa hyvin. Opetusmenetelmien uudistustyö on usein hyvällä mallilla, mutta miten varmistetaan uusien opetusmenetelmien siirtyminen käytännön opetustyöhön? Professori Kirsti Lonka sanoi yhdellä luennollaan, että tämä uusien käytänteiden läpivienti on yhtä helppoa kuin hautuumaan siirtäminen. Lyhyen opetusharjoittelun jälkeen uskon tämän myös itse. Monelta uupuu halu aktivoida ja muuttaa opettamisen tapoja. Yllättävän monelta opettajalta puuttuu käytännön kokemusta tai se on vanhentunutta. Opettajille pitäisi mahdollistaa säännöllisin väliajoin mahdollisuus päästä päivittämään työelämän kokemuksensa.

Opiskelijat ovat oleellisin osa oppimisprosessia ja opettajan on hyvä myöntää itselleen, että joskus opiskelija voi kertoa paremman tarinan kokemuksestaan kuin opettaja itse. Opettajien kannattaa hyödyntää opiskelijoiden osaamista ja ennen kaikkea heidän tulee tietää, mitä opiskelijat tarvitsevat eväiksi työelämään.

Toivottavasti me tulevaisuuden opettajat osaamme ottaa huomioon työelämän tarpeet, tuemme jokaista opiskelijaa ja mahdollistamme tehokkaan ja hyvän oppimisen. Ennen kaikkea haluamme huomioida jokaisen oppijan yksilönä ja annamme heille työkalut, joiden avulla työelämäyhteydet rakentuvat. Teoria ja käytäntö on mahdollista yhdistää opetuksessa, kun opettaja osaa olla riittävän käytännönläheinen.