”Jos saataisiin edes verkkotentit” – AMK-päivillä koettua ja kuultua

Olen toiminut vuoden 2015 alusta alkaen OAMK Oy:n hallituksessa henkilöstöstä valittuna jäsenenä. Jotta oma osaamiseni olisi hallituksen jäsenenä mahdollisimman ajantasaista koko amk-kenttää koskien, olen osallistunut useisiin seminaareihin ja koulutuksiin. Viimeksi osallistuin AMK-päiville, jotka pidettiin 17.-19.5.2016 laivaseminaarina.

Tänä vuonna AMK-päivät kokosi yhteen yli 400 henkilöstön jäsentä ja opiskelijaa. Otsikkona oli ”AMK goes digi”. Odotukset seminaariin lähtiessä olivat korkealla ja mielessä pyöri useita kysymyksiä. Millaisena muut amkit näkevät digitalisaation mahdollisuudet? Olemmeko me OAMKissa kehityksen kärjessä vai jääneet jo jälkijunaan? Mitä näkemyksiä opiskelijoilla on asiasta?

Juontajana toimineen HUMAKin rehtorin Tapio Huttulan mukaan ”Tulevaisuus on se paikka, jossa amkien ajattelun täytyy olla”. Varsinkin hallitustyöskentelyssä tämä on avainasia. Hallituksen tehtävä on tehdä linjauksia ja valintoja, jotka mahdollistavat pärjäämisen tulevaisuudessa. Millainen meidän toimintaympäristömme on Oulun seudulla 2030-luvulla? Mitä alueellamme silloin tapahtuu? Miten me OAMKissa voimme tukea alueemme kehitystä? Digitaalisuudesta haetaan nyt tulevaisuuden valttikorttia koko Suomessa.

Keskustelu AMK-päivillä aaltoili opiskelijan some-työkaluista tietotyön automatisointiin. Päivien mielenkiintoisimman puheenvuoron piti Tukholman yliopiston apulaisprofessori Matti Tedre. Hän kertoi pitävänsä verkkokursseja, joille osallistuu jopa 800 opiskelijaa. Suurinta osaa ”omista” opiskelijoistaan hän ei tapaa koskaan kasvotusten. Hän työskentelee täysin etänä ja hänellä on kollegoita ympäri maailmaa, joiden kanssa hän tekee läheistä yhteistyötä. Mukaansa tempaavalla esitystyylillä Tedre kertoi, että hänellä ei ole vastausta siihen, miten kurssit pitäisi verkossa toteuttaa. ”En minä tiedä, millainen on hyvä verkkokurssi. En ole koskaan törmännyt verkkokurssiin, josta minulle olisi tullut wau-efekti”, Tedre nauratti yleisöään.

Amk-opiskelijoista olen ylpeä, heillä on erittäin hyviä ideoita ja perusteltuja näkemyksiä. Paneelikeskustelussa opiskelijoita pyydettiin kommentoimaan väitettä, jonka mukaan yhteisöllisyyden syntyminen ja kokeminen jää verkossa vajaaksi. Opiskelijat olivat asiasta jyrkästi eri mieltä. Heille verkko on yhtä luonteva tapa olla yhteydessä toisiin kuin ns. live-elämäkin. Ehkä me keski-ikäiset olemme omien ennakkoluulojemme vankeja tässä asiassa?

”Jos saataisiin edes verkkotentit” – AMK-päivillä koettua ja kuultua

Opiskelijat tenttasivat Akavan Sture Fjäderin ja STTK:n Antti Palolan some-taitoja. Laivan yökerho oli haasteellinen paikka seurata keskustelua. 

Seminaareissa on tärkeää verkostoituminen, ajatusten vaihtaminen ja benchmarking. Keskustelujen aikana minulle tuli tunne, että digitaalisuuden suhteen olemme ”samassa veneessä”: kaikki tekevät kokeiluja, osa kokeiluista onnistuu ja osa painuu epäonnistuneina unholaan. Selkeä suunta on vielä hakusessa. Yksi pisimmällä olevista tuntuisi olevan HUMAK, joka on ottamassa käyttöön digikampusta vuonna 2018.  

Mitä tästä seminaarista jäi mieleen? Ehkä seminaarissa olisi voinut olla muitakin aihealueita kuin digitaalisuus. Nyt tuntui, että aihetta pyöriteltiin monesta eri kulmasta, mutta käsittely jäi usein pintapuoliseksi selonteoksi. Konkreettisin esitys tuli opiskelijapaneelista: it-palvelut voitaisiin tuoda kampuksen pimeistä nurkkahuoneista keskelle pääaulaa – näin opiskelijat voisivat ohi kulkiessaan kysyä neuvoja vaikkapa tulostukseen. Ja lopuksi palaan otsikon lauseeseen ”Jos saataisiin edes verkkotentit” – näin kainon toiveen esitti eräs opiskelija kysyttäessä, miten digitaalisuuden pitäisi näkyä opinnoissa. Onneksi meillä OAMKissa on jo käytössä Exam-tenttiakvaario! 

Eija Rajakangas

OAMK Oy:n hallituksen jäsen

Tutkintovastaava (liiketalous), lehtori