Neljän kuukauden eläinkoe

 

 

”Opiskelijakunta OSAKO hakee kulttuurisihteerin sijaista”

Viime syksynä olin toimittaja, joka kamppaili melko ikävän kirjoittajan blokin kanssa. Kyllä ne jutut syntyivät, jotka pitikin tehdä. Mutta vääntäminen oli väkinäistä enkä koskaan ollut tyytyväinen lopputuloksiin. Aloin miettiä, että olisi ehkä aika tehdä pieni irtiotto journalismista. Mutta mitä muuta muka läpeensä paatunut toimittaja osaisi tehdä kuin kirjoittaa lehtijuttuja?

Silloin silmiini sattui tuo ylhäällä oleva varsin geneerinen työpaikkailmoituksen otsikko. Mikäpä olisikaan parempi paikka kokeilla hypätä pois mukavuusalueeltaan kuin tuttu työpaikka. Ja sitä OSAKO tosiaan oli – olinhan aiemmin ollut opiskelijalehti Osakolaisen päätoimittajana kolme vuotta. Irtisanouduin vuosi sitten huhtikuussa, joten läksiäiskahvit olivat vasta ehtineet kylmetä, kun jo rustasin uutta hakemusta.

Yllätyksekseni minut valittiin ja aloitin työni tammikuussa viikon kestävällä ja varsin kattavalla perehdytyksellä. Se tuli tarpeeseen, sillä kulttuurisihteerin vastuulistaa katsellessa käsitys Vallon Tanjasta jonain ihme superihmisenä vahvistui entisestään. Eihän yksi ihminen voi tehdä kaikkea tuota, eihän?

Yksi ihminen ei ehkä voi, mutta ei yhden ihmisen täällä aina tarvitsekaan. Kulttuurisihteeri oli alussa kujalla kuin katukissa, mutta kaikesta pystyi aina kysymään kellarin muulta väeltä. Ja paljon isoimpia järjestelyitä tehtiin myös porukalla yhdessä.

Omia vahvuuksiaan on päässyt käyttämään kiitettävästi. Mutta lisäksi on oman kiinnostuksen mukaan voinut opetella paljon sellaisia asioita, joita ei ole aiemmin tullut harjoiteltua. Olen onnistunut taittamaan julisteita, esitteitä ja laatimaan prosessikaavioita taitto-ohjelmilla, joiden käytöstä näin aiemmin painajaisia. Eihän niistä aina kauniita tullut, mutta enpä toisaalta mikään graafikko olekaan. Lisäksi olen asentanut elämäni ensimmäisen tiskikoneen – Super Marion tunnarin säestämänä tietysti.

Tärkeintä hyvässä työpaikassa on mielestäni se, että sinne voi aamuisin mennä omana itsenään. Tämä puoli on ollut OSAKOssa parasta: täällä ei kuljeta ryppy otsassa. Siinä omana itsenä töihin tulemissa työkavereillani onkin sitten ehkä ollut eniten kestämistä. Tulin ensimmäisenä aamuna myöhässä töihin, kun auton ikkuna putosi 30 asteen pakkasessa. Olen kevään aikana muun muassa myös hiihtänyt töihin, köyttänyt työkavereiden tuoleja kiinni pöytään, pitänyt lettukestejä, esiintynyt OTE:n vappulehdessä, viettänyt täysimittaisen opiskelijavapun ja some-päivitysten nimissä leikkinyt muun muassa junaa ja euroviisujuontajaa.

Kuluneet neljä kuukautta ovat ennen kaikkea vahvistaneet omaa ammatillista identiteettiäni. Olen edelleen ensisijaisesti se paatunut toimittaja, mutta neljä kuukautta OSAKOssa ovat osoittaneet, että muunkinlaisia hommia pystyy medianomin tutkinnolla karttuneella osaamisella tekemään. Toimittajien työtilanteen huomioon ottaen se voi olla jopa ihan hyvä juttu.

Eläimiä (edes Patrician kissaa) ei vahingoitettu kevään aikana.

Daniel Wallenius
OSAKOn (ex-)kulttuurisihteeri
Toimittaja

Legenda elää
Dankku ei lähde koskaan
Hajotkaa siihen