Mietteitä merten takaa

Puoliväli jo häämöttää täällä Uudessa-Seelannissa – aika menee aivan hirvittävän nopeasti! Maa tuntuu vain päivä päivältä taianomaisemmalta ja kiinnostavammalta. Täällä merimaisemissa elellessä on saanut tutustua Tyynen valtameren mielenkiintoiseen elämään, ja tutkimistahan on riittänyt. Olemme käyneet melomassa, kalastamassa, veneilemässä ja tutustuneet ”marine farmeihin”, eli vihersimpukkaviljelmiin. Uusi-Seelanti on ainoa maailmankolkka, jossa tavataan vihersimpukkaa luontaisesti, ja tämä Marlborough Soundsin alue on oikea vihersimpukkamekka: täällä tuotetaan kaikki maailman vihersimpukat. Olemme saaneet siis syödä vihersimpukoita sielumme kyllyydestä, ja pakko kyllä sanoa, että on se vaan ihanaa ruokaa: puhdasta, terveellistä ja kaikin tavoin eettistä. Vesi täällä on niin käsittämättömän kirkasta ja sinistä, kajakeista pystyy tutkimaan tyynellä säällä merielämää pohjaan saakka, vaikka vettä olisi parikin metriä. Olemme nähneet mm. merisiilejä, monenlaisia kotiloita ja simpukoita, meritähtiä, meduusoja, rauskuja, erilaisia kaloja (jopa hain) sekä hylkeitä. Delfiinit ovat yleisiä alueella, ja olemmekin päässeet tutustumaan niihin ihan lähietäisyydeltä. Viimeksi, kun olimme melomassa kajakeilla, delfiinilauma tuli meitä kohti. Paukutimme kädellä kajakin pohjaa, ja delfiinit tulivat uteliaina pyörimään ympärillemme. Ne sukeltelivat kajakkiemme ali ja hyppivät aivan vieressämme. Se oli kyllä yksi ikimuistoisimmista ja hienoimmista kokemuksista tähän saakka!

Kerrottavaa olisi niin paljon, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa tämän postauksen ammatillisesta näkökulmasta, aiheeksi valitsin vieraslajit. Olen suuntautunut opinnoissani ympäristöasioihin, joten koen aiheen kiinnostavaksi. Suomessakinhan tavataan useita vieraslajeja, osa niistä on erittäin haitallisia ympäristölle ja maataloudelle. Uusi-Seelanti on kahdesta saaresta muodostuva saarivaltio keskellä Tyyntä valtamerta. Lähimpiin mantereisiin (lukuunottamatta pieniä saaria) on tuhansia kilometrejä. Maan ekosysteemi on muotoutunut ainutlaatuiseksi: saarilla elää esimerkiksi useita lentokyvyttömiä lintulajeja. Lintulajeilla ei ole siipiä, sillä niiden ei ole tarvinnut osata lentää. Saarilla ei ole ollut petoja. Useita tällaisia lintulajeja on kuollut sukupuuttoon ja nykyään monet niistä ovat uhanalaisia – ihmisten toiminnan (metsästyksen) lisäksi yhtenä pääsyynä on maahan tuodut pedot, eli vieraslajit. Katsoisin ainakin tällä alueella haitallisimpien vieraslajien ”top kolmoseen” kuuluvan männyn, opossumin ja villiintyneet kotieläimet.

Täällä vieraslajina laajasti esiintyvä mänty on Kalifornian Montereysta kotoisin oleva puu, joka muistuttaa ulkonäöltään melko paljon pohjoismaisia mäntyjä. Laji on tuotu Uuteen-Seelantiin, sillä se kasvaa täällä monta kertaa nopeammin, kuin Kaliforniassa. Laji on syrjäyttänyt tai sillä on syrjäytetty massiivinen määrä maan luonnollista metsää, jota kutsutaan ”native bush” -nimellä. Uuden-Seelannin kasvillisuuteen kuuluu luonnollisesti palmut ja erilaiset lehtipuut, muttei missään nimessä mänty. Laji aiheuttaa paljon ympäristöongelmia. Sitä kasvatetaan sen tuottavuuden vuoksi ja se myös leviää erittäin tehokkaasti. Mänty imee valtavat määrät vettä maasta, aiheuttaa eroosiota ja ihmiset, jotka yrittävät myrkyttää puita omalta maaltaan, tuovat ympäristöön haitallisia kasvintorjunta-aineita.

Opossumi taas on pieni pussieläin, joka on tuotu Uuteen-Seelantiin Australiasta. Se on täällä hyvin vihattu tuholainen, joka tappaa paikallisia natiivieläimiä (esim. lintuja) ja pieniä kotieläimiä. Opossumeita pyydystetään ja loukutetaan paljon, ja niiden turkista maksetaan hyvin. Laji on kuitenkin niin tehokas lisääntymään, ettei sitä ole saatu hävitettyä saarilta. Ostin muuten itselleni opossumin karvasta tehdyt sukat, ja ne kyllä voittaa suomalaiset villasukat ihan mennen tullen. Pitänee ostaa kotiin lähtiessä useammat, niin kovin mukavat ja lämpimät ne ovat jalassa.

Villisiat ja -vuohet ovat myös ongelmana täällä, sillä ne lisääntyvät kotieläinten kanssa. Myöskään näitä kantoja ei ole pystytty saamaan kuriin metsästyksestä huolimatta. Eurooppalaiset toivat aikoinaan erilaiset sorkkaeläimet saarelle, ja nämä villikannat ovat jalostuneet näistä kotieläimistä. Villisiat ja -vuohet paitsi lisääntyvät laiduntavien kotieläinten kanssa, myös tuhoavat monia herkkiä natiivikasveja.

Uuden-Seelannin maahantulosaadökset ovat hyvin tiukat. Meiltäkin tarkistettiin ja läpivalaistiin kaikki meidän matkatavarat – ei varsinaisesti huumeiden varalta, vaan ruoka-aineiden, siementen ja kasvien varalta. Lentokentällä oli huumekoirien sijasta ruokakoiria, jotka etsivät ruoka-aineita matkalaukuista. Ymmärrän nyt, miksi säädökset ja kontrolli on niin tarkkaa: vieraslajit voivat olla todella haitallisia tämän kaltaisille herkille ekosysteemeille. Uuden-Seelannin luonto on täysin ainutlaatuista, joten olisi sääli menettää se. Myös Suomessa on omat ongelmansa vieraslajien kanssa. Tiedämme nyt, ettei lajeja pidä siirtää tai jalostaa niihin kuulumattomiin elinympäristöihin. Onko kuitenkin mahdollista, että jos eläin- tai kasvilaji on kerran siirretty ja se on alkanut levitä, sitä ei ole mahdollista enää saada pois?

Tällaisia vieraslajimietteitä tänään – ensi kerralla jotakin muuta. Terkkuja täältä valtamerten takaa, pitäkäähän siellä Suomessa lippu korkealla!

Terkuin, Aino

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa