Osakolainen kertoo opiskelijoiden asiasta

Neljä kertaa vuodessa kampuksiemme lehtitelineisiin jaetaan tuore numero lehteä, joka kantaa nimeä Osakolainen. Kyseessä on opiskelijoille suunnattu lehti, jonka tarkoitus on kertoa pienistä ja suurista, tärkeistä ja kevyistäkin opiskelijoita koskevista aiheista. Nimensä mukaisesti lehti on suunnattu osakolaisille, eli Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Se on silti hyvin yleismaailmallisesti kaikkia opiskelijoita puhuttava lehti, joka kertoo korkeakouluopiskelijan elämästä.

Oulun kaltaisessa, vilkkaassa opiskelijakaupungissa, opiskelijavaikuttaminen ja opiskelijoiden esilläolo on tärkeää. Se on yksi monista syistä, miksi Osakolaista jaetaan myös muualle kuin Oamkin kampuksille. Osakolainen on hyvä tapa tehdä itsensä tutuksi ammattikorkeakouluopiskelijoiden elämään. Lehti on puhtaasti opiskelijoiden ja OSAKOn tekemä ja tuottama lehti. Sen juttuaiheet, kuvitukset ja näkökulmat tulevat opiskelijoilta itseltään.

Haluan rohkaista kaikkia tutustumaan lehteen, jos se ei vielä ole tullut tutuksi. Seuraavan kerran, kun kävelet Osakolaisen lehtitelineen ohitse, nappaa lehti mukaasi. Tutustu, innostu ja mikäli heittäydyt aivan hurjaksi, tule mukaan tekemään lehdestä entistäkin parempi!

Lehtihyllyssä
Paperia pinossa
Luetaan sitä

Salla Laurila
Osakolaisen päätoimittaja


Lehtitelineiden lisäksi Osakolaisen saa käsiinsä myös netistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *