Mä vaan tunnen et oon melkein perillä

Mun on erittäin vaikeaa uskoa, että eletään jo syyskuuta ja kirjoitan tätä postausta tässä ja nyt. Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet sellaista tunteiden vuoristorataa pienistä pettymyksistä ja välillä syvästä epätoivostakin riemun kiljahduksiin. Mutta nyt voi jo alkaa – tai ainakin yrittää – sisäistää sitä faktaa, että 18 päivän päästä olen Coventryn yliopistossa aloittamassa induction weekiä!

Ehkä olisi hieman syytä myös esitellä itseäni. Olen siis Noora, 22-vuotias opiskelija kotoisin Pirkanmaalta, mutta viime syksystä lähtien oululaistunut. Tätä nykyä opiskelen Oulun ammattikorkeakoulussa liiketaloutta erikoistuen oikeuden ja hallinnon puolelle. Kipinä matkailuun ja halu seikkailla on ollut jollakin tapaa aina osa minua, mutta kukkaron kanssa ei asiasta pääse yhteisymmärrykseen niin usein kuin haluaisi. 😀 Se on yksi syistä, minkä takia on aivan mahtavaa, että vihdoinkin pääsen toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ei paitsi vaihtoon lähtemisestä ulkomaille, mutta sen lisäksi Briteissä asumisesta, ja kolmantena unelman täyttymisenä pääsen opiskelemaan yliopistossa oikeustiedettä!

Sain jo itse asiassa mahdollisuuden kokea hieman, millaista Coventryssä eläminen mahtaa olla, kun lähdin pari viikkoa sitten sinne muutamaksi päiväksi asuntonäyttöjä varten. Täytyy sanoa, että ensimmäisenä päivänä olin matkustamisesta aivan poikki (kestihän sitä 16h päästä perille kaikkien lentojen vaihtamisen jälkeen…), ja Coventryn masentavan sateinen sää ei auttanut yhtään mielialaani, kun mietin että tätäkö sitten on elämä seuraavat 10 kuukautta. Aamulla herättyäni mieli oli kuitenkin paljon parempi, ja tajusin että hotellin sijainti hevonkuusessa saattoi myös vaikuttaa hieman negatiiviseen ensivaikutelmaani kaupungista. Kun pääsin oikeasti Coventryn keskustaan ja aurinkokin kurkisti pilven takaa, alkoivat asiat näyttää rutkasti valoisammalta – etenkin kun näki kaikki shoppailupaikat. Nelikerroksisen Primarkin koko pelkästään sai ajattelemaan, että olen varmaankin kuollut ja noussut taivaaseen. 😀 Lompakkoni voi tosin olla jälleen asiasta hieman eri mieltä.

Jos jotain opin, niin kävely vedettävän 15kg painavan matkalaukun ja suuren käsilaukun (isäni sanoin: ”vedät sieltä laukusta joku päivä varmaan jonkun norsun kun se on noin iso”) kanssa edestakaisin neljän tunnin verran ei ollut paras mahdollinen idea. Muutakaan mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut, koska en halunnut antaa huonoa ensivaikutelmaa myöhästymällä ensimmäisistä asuntonäytöistä. Pelkäsin myös kuollakseni läppärini puolesta, jonka olin pakannut aamulla hotellilta lähtiessä matkalaukkuun ja joka näin ollen joutui kestämään kaikki mukulakivimäisten ja rikkinäisten teiden iskut, mutta siitäkin lopulta selvittiin! Kun saavuin airbnb-majoitukseeni eli parikymppisten Abigailin ja Andyn kotiin, sain kokea vierailuni olevan mukava heti alusta lähtien: Abi pyysi minua mukaan kavereidensa kanssa katsomaan Finding Dory’n. Oli ihan mahtava ilta, ja leffa oli yksi parhaista Pixar-leffoista, jonka olen nähnyt, ellei jopa paras. Päätin myös, että haluan jotenkin adoptoida elokuvan vauva-Dorin, koska en ole varmaan ikinä nähnyt söpömpää hahmoa elokuvassa. Just keep fishin’. <3

Andy ja Abigail olivat molemmat todella ystävällisiä vierailuni ajan, vaikka minusta tuntui että olin häiriöksi heidän pänttäämiselleen – etenkin Abillä oli tärkeät tentit edessä. Siksi halusin viettää suurimman osan ajastani heitä häiritsemättä tutustuen tulevaan kotikaupunkiini, ja mikäs sen mukavampaa, kun molempina päivinä lämpöä riitti melkein 25C! 🙂

Löysinpä yliopistollekin!

Asunnot, joita kävin katsomassa, olivat valitettavasti suurimmaksi osaksi huonoilta alueilta. Sen jollain tapaa näki heti ympäristöstäkin siellä kävellessä. Yksi asunnoista oli todella ihana, ja paremmalta alueelta – itseasiassa vain kahden korttelin päässä Abin ja Andyn luota. Minun oli tarkoitus saada siitä huone, mutta tämän viikon alussa vuokranantaja ilmoitti, etten kelpaa vuokralaiseksi, koska muut hakijat olivat opintojensa post grad –vaiheessa ja minä vasta undergrad (en kyllä ymmärtänyt miten tämä vaikuttaa yhtään mihinkään… oh well).

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen pikareissuni Coventryyn oli tosi mukava, mutta kämpän suhteen asiat ovat vielä auki. Tunnelmani vaihtoon lähdöstä ovat edelleen aika ristiriitaiset: toisaalta en malttaisi odottaa, että pääsen Englantiin, mutta tiedän että minulla tulee varmasti myös järjetön ikävä läheisiä ihmisiä ja tällä hetkellä stressin määrä on vielä aika valtava. Mutta eiköhän se tästä, kun tämän kuukauden vielä jaksaa puurtaa näiden käytännön asioiden järjestämisen kanssa.

Jos seikkailuani opiskelijavaihdossa haluaa seurata muutenkin kuin täällä OSAKOn blogissa, minua voi seurata myös instagramissa ja/tai snapchatissa: nnoooraw . Lisäksi olen aloittanut kirjoittamaan omaa vaihtariblogia englanniksi osoitteessa covunicalling.blogspot.fi , mutta en ole vielä ihan varma, kuinka aktiivisesti sitä tulen päivittämään. 🙂

”Ristiriitaista”,
miettii tämä tyttö kun
Coventry kutsuu.

Noora Wesin
Oamkin liiketalouden opiskelija, OSAKOn Going Abroad -apurahan saaja