Suoraan töistä koulun penkille

Ensimmäiset viikot koulua takana ja syyslukukauden tavoitteet ovat jo hyvin selvillä. Tarkoituksena olisi saada syksyn aikana kasaan 33 opintopistettä. Töitähän siinä riittää, mutta kun työskenteli kesän voiteluhuoltomiehen hommissa, intoa koulun penkille kyllä löytyy. Jousiammunnan osalta kesäkausi sujui itseltä alavireisesti. Alkukauden loukkaantuminen varjosti koko kautta, vaikka vamma ei enää loppukesästä ammuntaan vaikuttanutkaan, alkukesän vähäinen treenimäärä näkyi kyllä (varsinkin tiukoissa paikoissa). Kesäkausi päättyi omalta osaltani heinäkuun lopussa Kemissä järjestettyihin tauluammunnan SM-kilpailuihin. Ammunta oli kilpailuissa takkuilevaa, eikä onnistunut oikein missään vaiheessa, lopullinen sijoitukseni oli yhdeksäs. Joukkuekilpailussa Pohjan Jousi hävisi pronssin vasta uusintanuolella Kokkolan Achillesta vastaan. Päätös kesäkauden päättämisestä johtui täysin loppukesän tiiviistä työtahdista, kun kaksi viimeistä viikkoa tehtiin 12 tunnin päivää, joten treeneihin ei hirveästi ollut työpäivän jälkeen enää intoa. Muutaman viikon tauko ammunnasta teki kuitenkin aivan hyvää ja ajatuksia sai ammunnan osalta vähän tuulettaa. Nyt selkein tavoittein kohti ensi vuoden kilpailuita, suurimpana tavoitteena ensi kesän Universiadit.

Jaakko

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *