Iceberg Slim: Parittaja

Omaelämäkerrallinen Parittaja kertoo Iceberg Slimin (oik. Robert Beck) kivikkoisesta parittajanurasta 1940- ja 1950-lukujen Chicagossa. Teos kertoo kaunistelematta parittajan arjesta ja avaa syitä siihen, miksi älykäs nuori mies ryhtyi rikolliselle uralle. Kirjassa kuvataan elävästi Beckin karikkoista lapsuutta ja vaikeaa äitisuhdetta, vankilareissuja sekä rikollista elämää huumeiden ja väkivaltaisuuksien keskellä.

Paikoin Parittaja on melkoisen karua luettavaa, ja onnellista käännettä odotellessaan saattaa moni herkempi lukija turhautua. Prostituoidut eivät tarinassa nauti lähellekään ihmisarvoista kohtelua, eivätkä väkivallalta välty sen paremmin muutkaan ryhmät. Erikoista tarinassa on se, ettei Slim niinkään ajaudu rikoksen poluille pakon sanelemana, vaan parittajan ammatista muodostuu hänelle unelma. Nuori Slim jättää collegeopintonsa kesken ja ryhtyy parittajaksi vain 18-vuotiaana.

Kulttisuosiota nauttiva Iceberg Slim on toiminut innoittajana monille rap- ja hiphop-artisteille, kuten Parittajan esipuheen kirjoittaneelle Ice-T:lle. Teos on julkaistu ensimmäisen kerran 1967. Suomennettu versio ilmestyi 2011. Kaikesta karusta rehellisyydestään ja paikoin ontuvasta suomennoksestaan huolimatta Parittaja on lukemisen arvoinen.

-Riikka, KIR3SN

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *