Videot osaamisen opettamisessa ja osoittamisessa

Olin mahdottoman innostunut, kun sain pienenä kokeilla videokameraa. Sillä pystyi valitsemaan näkökulman, jonka halusin näyttää muille. Sillä pystyin tallentamaan ja kertomaan lyhyen tarinan, keskittymään ohi kiitäviin yksityiskohtaan tai tallentamaan tilanteen, jota kaverini ei ollut näkemässä. Kamera oli painava ja kallis. Ei ala-asteikäisille ipanoille annettaisi sitä leluksi kovin hankaliin paikkoihin, joissa arvokas vehje voisi hajota. Videokameraa käytettiin aika harvoin. Yksi tuttavaperheen isä oli kameran käytöstä kiinnostunut. Muita aikuisia ei vain kiinnostanut – kalliiksi leluksi sanoivat.