Videot osaamisen opettamisessa ja osoittamisessa

Olin mahdottoman innostunut, kun sain pienenä kokeilla videokameraa. Sillä pystyi valitsemaan näkökulman, jonka halusin näyttää muille. Sillä pystyin tallentamaan ja  kertomaan lyhyen tarinan, keskittymään ohi kiitäviin yksityiskohtaan tai tallentamaan tilanteen, jota kaverini ei ollut näkemässä. Kamera oli painava ja kallis. Ei ala-asteikäisille ipanoille annettaisi sitä leluksi kovin hankaliin paikkoihin, joissa arvokas vehje voisi hajota. Videokameraa käytettiin aika harvoin. Yksi tuttavaperheen isä oli kameran käytöstä kiinnostunut. Muita aikuisia ei vain kiinnostanut – kalliiksi leluksi sanoivat.

Nykyään videon tallennusväline löytyy vähintään joka toisen ihmisen taskusta. Visuaalinen kulttuuri elää vahvana arjessamme, kun kamerat ovat aina läsnä ja hetket tallentuvat mobiililaitteille vaivattomasti (niin hyvässä kuin pahassa). Videot ovat merkittävä työkalu osaamisperusteisessa opetuksessa ja osaamisen dokumentoinnissa. Videoiden opetuskäytöllä on monipuoliset mahdollisuudet, joiden hyöty leviää helposti alalle kuin alalle, monenlaisiin oppimisympäristöihin ja kaikenikäisten käyttöön. Jakamisen kulttuurin myötä meidän on mahdollista nähdä ohjeita, esimerkkejä, kohtaamisia, sattumia ja paikkoja, joihin meillä ei olisi ollut mahdollista päästä havainnoijan asemaan kymmenkunta vuotta sitten. Miten videoista tulisi ottaa täysi hyöty irti osaamisperusteisessa opetuksessa?

Yksinkertaisia haasteita toki on: Onko tallennus päällä juuri sinä hetkenä, jonka dokumentoinnista on oppimisen tai osaamisen kannalta hyötyä? Sattuuko juuri minua hyödyttävää videomateriaalia löytymään valmiina vai pitäisikö sitä alkaa tuottamaan? Miten hyvin tekniikka pitäisi osata ennen kuin teen videon? Miten huolehdin tekijänoikeuksista ja tietosuojasta? Näihin kaikkiin löytyy onneksi apua vaikkapa ammatillisesta opettajakorkeakoulusta.

Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa käytetään videoita monipuolisesti osana opetusta ja oppimista. Toteuttamaamme videopedagogiikkaa voidaan kuvailla alla olevassa videossa esitetyn viiden kategorian avulla.

Luentotallenteita käytämme paitsi niitä opiskelijoita varten, jotka eivät päässeet paikalle kuuntelemaan, myös erityisesti sitä varten, että opiskelijat voivat videoneuvottelun tallenteen avulla reflektoida omaa toimintaansa opettajan roolissa, kun he harjoittelevat opettamista ja ohjausta verkkoympäristössä. Valtaosa videoneuvotteluyhteydessä tapahtuneista opetustilanteista tallennetaan nimenomaan osaamisen kehittymistä ja reflektointia varten.

Stimulated-recall video tarkoittaa tilannetta, jossa videotallenteen avulla reflektoidaan esimerkiksi opetusharjoittelua yhdessä opiskelijan ja tuutorin kanssa. Syy tähän voi olla käytännöllinen: ehkä opetustapahtuma tapahtui paikassa, johon ei ollut mahdollista päästä seuraamaan opetusta. Toisaalta video on hyvä keskustelun virittäjä, kun voidaan videon avulla kysyä “Mitä tuossa tapahtui?” “Miksi toimit tässä tilanteessa juuri näin?”

Vastaava malli on myös erinomaiseksi todettu opettajan oman työn kehittämisen menetelmä ja kollegiaalisen tuen toimintatapa elinikäisen oppimisen polulla. Tämä “Video enhanced teacher development” oli teemana Ammatillisen opettajakorkeakoulun ja opetushallituksen yhteistyössä järjestämässä Cidreen seminaarissa Helsingissä, lokakuussa 2016.

www.touchcast.com/vanhitvonder/cidree_unfinished/

Seminaaritallenteesta on tehty hypervideo, joka sisältää interaktiivisia elementtejä.

Trigger videot eli virikevideot ovat mielestäni ihastuttava mahdollisuus opettajille hyödyntää omaa ja opiskelijoiden luovuutta! Virikevideoiden mahdollisuudet ovat rajattomat! Joskus video voi olla simppeli alustusluento, mutta elokuvallisempiakin intohimoja on mahdollisuus toteuttaa virikevideoiden muodossa. Ne on suunniteltu sellaiseksi, etteivät virikevideot sellaisenaan vielä varsinaisesti opeta mitään kokonaisuutta, mutta niitä kannattaa käyttää virikkeenä oppimistehtävään, jonka tavoite on kehittää osaamista. Olen kokenut virikevideoeiden tuotantoprosessin hyvin innostavana työyhteisössämme! Suosittelen tätä kaikille työyhteisöille! Opetustehtävän lisäksi ne ovat olleet mainio käyntikortti maailmalla meidän koulun osaamisesta:

https://www.youtube.com/watch?v=9m3eGWpVM-c&t=48s

Videoraportit ovat hyviä vaihtoehtoja vaikkapa oppimispäiväkirjalle, joka tehdään videoblogin muotoon. Videoraporttiin on vallan näppärä sisällyttää haastatteluja ja ryhmäkeskusteluja, jotka tukevat oppimisprosessin dokumentointia. Videoraportit ovat mainio vaihtoehto myös henkilöille, jotka kokevat kirjoittamisen työlääksi, mutta osaavat mainiosti kertoa keskustellen oman kokemuksensa ja perustelunsa videolla.

Demonstraatiovideot voivat olla yksinkertaisia opasvideoita, joita netti on täynnä. Arvaisitteko mikä on Amokin eniten katsottu video? Se on videokameran käyttöohjevideo!

Demonstraatiovideolla voidaan opettaa jokin tarpeellinen asia  tai toimenpide katsojalle, mutta osaamisperusteisessa opiskelussa demonstraatiovideot ovat osoituksia nimenomaan tekijän osaamisesta. Demonstraatiovideolla näytetään, että osataan!

Videoiden rooli mitä todennäköisemmin kasvattaa rooliaan koulutuksessa. 360 asteen kamerat ovat jo markkinoilla. Kamera voi kuvata koko ajan työsalia, luokkaa, ravintolaa tms. jokaiseen suuntaan yhtä aikaa. Katsoja voi tallenteen tai live-katselun aikana valita mihin suuntaan tilassa hän haluaa huomionsa kohdentaa. Emme ole enää loukussa, jossa pitäisi kameran olla valmiina kuvaamaan juuri oikeaan paikkaan oikeana aikana. Työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen 360 videot avaavat myös mahdollisuuksia.

Virtuaalisen todellisuuden avulla voimme mennä tarkkailijaksi maailmoihin, joihin emme muutoin pääsisi. Voimme kustannustehokkaasti tutustua vaikkapa suunnittelun tasolla oleviin rakennuksiin tai ympäristöihin, joita ei kustannussyistä koskaan voida saada fyysiseksi harjoitteluympäristöksi oppimiskäyttöön. Lisätty todellisuus heijastuu mobiililaitteen näytöille ja silmälasin pinnalle simulaatioksi, jonka avulla voidaan harjoitella ammatilliseen osaamiseen liittyviä taitoja. Videoteknologia on koko ajan entistä pienempää, nopeampaa, tarkempaa ja edullisempaa. Vain mielikuvituksemme on rajana videoiden mahdollisuuksille osaamisperusteisessa opetuksessa! Kannustan kaikkia innovatiivisia opetusalan ihmisiä jakamaan kokemuksianne kollegoillenne ja vinkkaamaan opiskelijoillenne, että heidän taskussaan on tehokas työkalu, jolla voidaan aidosti kehittää oman osaamista!

AMOKin lehtori
Janne Länsitie

Ps. Edit2016 – Educational video challenge editchallenge.wordpress.com on Oulun ammatillisen opettajakorkeakoulun perustama kansainvälinen opetusvideotapahtuma, johon osallistuu korkeakouluja kuudesta maasta. Voit seurata 28. ja 29.11. tapahtuman satoa täältä:

https://www.youtube.com/playlist?list=PLchoC6D8QCxQ-5GZU1hPLITntnrQN8LZb

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *