Terveiset Alankomaista ja Intiasta!
Olen toisen vuoden sosionomiopiskelija, ja syksyllä 2016 lähdin viiden kuukauden vaihtojaksolle Alankomaihin. Lopulta päädyin kuukaudeksi ammattiharjoitteluun Intiaan.
Jo Oamkille opiskelemaan hakiessani tiesin, että sieltä on hyvät mahdollisuudet päästä Erasmus-vaihtoon ulkomaille. Ensin halusin hakea Ruotsiin, mutta Pohjoismaihin vaihtohaku loppuu pari viikkoa aiemmin, enkä ehtinyt deadlineen ajoissa. Selasin Oamkin vaihtokumppanikouluja eri Euroopan maissa, ja vaihdoin hakukohdetta Tilburgiin Alankomaihin. Tilburgissa sijaitseva Fontys-ammattikorkeakoulu tarjosi mielenkiintoisen opintokokonaisuuden, Global Development Issues, johon kuuluu kuukauden työharjoittelu kehittyvässä maassa. Itse lähdin Intiaan kahden italialaisen opiskelijakaverin kanssa tekemään töitä köyhyysrajan alapuolella elävien lasten ja nuorten kanssa.
Vaihtokohde Tilburg on asukasmäärältään noin Oulun kokoinen opiskelijakaupunki, josta on junayhteydet Alankomaiden joka kolkkaan. Lisäksi junalla tai bussilla pääsee helposti ja nopeasti päiväreissulle Belgiaan tai viikonlopuksi Saksaan. Monta kertaa viikossa International Erasmus Student Network eli IESN järjestää yhteisiä tapahtumia, matkoja ja illallisia, jotka on tosi hyvä keino tutustua sekä paikallisiin että muihin kansainvälisiin opiskelijoihin.
Olen myös tyytyväinen siihen, että valitsin vaihtokohteeksi juuri Fontysin: opetuksen laatu ja opetustilat ovat mielettömän hyvät. Pienet opetusryhmät ja asialleen omistautuneet opettajat toivat opiskeluun aivan uuden ulottuvuuden.
Kaiken kaikkiaan nämä viisi kuukautta ovat olleet täynnä mahtavia uusia tuttavuuksia, hauskoja tapahtumia ja bileitä, edullista reissaamista ja uuden oppimista. Totta kai kulttuurisokki on odotettavissa vaikka vaihtokohteena Alankomaat ei niin paljon koto-Suomesta poikkeakaan. Ulkomailla asumisen myötä kynnys lähteä itsenäisesti reissuun on madaltunut ja mahdollisuus hakea tulevaisuudessa töitä ulkomailta tuntuu yhtäkkiä aivan mahdolliselta. En vaihtaisi kokemusta pois mistään hinnasta!
Hanne Mällinen, sosionomiopiskelija Oamkista
Hannen terveiset ovat osa OSAKOn #FlyFurther-kalenteria, jossa esitellään vaihtohaun ajan oamkilaisia, jotka ovat parhaillaan vaihdossa maailmalla. Uusi luukku avautuu kerran viikossa helmikuun loppuun asti Instagramissa @osakoweb ja Facebookissa. Lisää vaihtomahdollisuuksista osoitteessa oamk.fi/flyfurther.

Pongal-festivaalin viettoa eteläisessä Intiassa sadonkorjuun kunniaksi / Pongal festival in southern India to celebrate the harvest