Valkoinen elefantti on värikäs kertomus intialaisen pojan, Jahanin ja hänen perheensä valkoisen norsun Chotanin elämästä 1500-luvulla. Chotan lahjoitetaan Istanbulissa asuvalle sulttaanille, ja Jahan matkustaa norsun mukana toiveissaan parempi elämä. Jahan opettelee elämään palatsin sääntöjen mukaan, ja tutustuu mm. leijonankesyttäjä Olafiin ja itseensä prinsessa Mihrimahiin. Ahne kapteeni Gareth haistaa rikastumisen mahdollisuuden hoviin matkaavassa pojassa, ja pelko varjostaa Jahanin elämää hovissa.

”Osa [Jahanista] oli päättänyt paiskia töitä olan takaa ja tulla oppipoikien kaltaiseksi. Toinen osa ajatteli vain, mitä varastaa ja koska karata. Juopa näiden kahden välillä oli niin syvä ja leveä, että sitä oli yhä vaikeampi ylittää. Ennemmin tai myöhemmin hänen täytyisi valita jompikumpi.” (S. 171)

Jo pienestä asti rakentamisesta kiinnostunut Jahan pääsee näyttämään taitonsa sodassa sillanrakentajana, ja hovin pääarkkitehti Sinan kiinnittää huomionsa taitavaan poikaan. Jahan pääsee arkkitehdin oppipojaksi, ja päätyy rakentamaan valtakunnan näyttävimpiä rakennuksia, kuten moskeijoita ja siltoja. Kasvutarinan ohella kirjassa käsitellään myös naisten asemaa, ajan yhteiskuntaa ja uskontoa turkissa.

Kirjaa lukiessa tulee lämmin ja värikäs olo. Pääosin Istanbuliin sijoittuva kertomus tuo tarinaan eksotiikkaa ja itämaisia mausteita. Kirjasta löytyy kerroksia erilaisille lukijoille: romantiikkaa, politiikkaa, historiaa, jännitystä – ja tietenkin tarinan sitova hellyttävä valkoinen elefantti!

”Arkkitehtuuri on ryhmätyötä”, Sinan sanoi. ”Oppipoika-aika ei ole.”
”Miksi ette halua meidän näkevän toistemme piirustuksia?” Jahan kysyi kerran.
”Koska te vertailette. Jos ajattelet olevasi parempi kuin muut, ylimielisyys myrkyttää mielesi. Jos luulet jonkun muun olevan parempi, kateus myrkyttää sinut. Miten päin vain, se on myrkkyä.” (S. 213.)

Vaikka kirja on paksu, siihen tarttuu mielellään. Suosittelen kirjaa itämaisten kulttuurien ystäville, kasvutarinoista kiinnostuneille ja heille, jotka haluavat karata arjesta jonnekin ihan muualle.

Niina
KIR15SP