Kanadalaisen Alan Bradleyn Piiraan maku makea aloittaa kiehtovan Flavia De Luce -dekkarisarjan. Sarja tekee kunniaa brittidekkareille, ja sopiikin mielestäni varsin hyvin luettavaksi perinteisen dekkarigenren faneille, sekä myös henkilöille, jotka eivät ole aiemmin dekkareista juuri innostuneet.

Sarjan nimikkohenkilö, Flavia De Luce on 11-vuotias tyttö. Hän voisi olla kuin kuka tahansa nuori, 1950-luvun brittityttö sinisine silmineen ja vaaleine hiuksineen, mutta ei kannata antaa ulkokuoren hämätä! Todellisuudessa hän on mitä mainion myrkynkeittäjä, jonka todellinen intohimo on kemia ja erilaisten, mitä mielenkiintoisempien seosten kehittely.

Flavian kanssa samassa, suvun rapistuvassa kartanossa asuvat hänen isänsä (jonka intohimona ovat postimerkit sekä isosiskonsa Daphne (lukutoukka) ja Ophelia (joka rakastaa peilikuvaansa). Perheen äiti, Harriet on kuollut, ja perheen elämä on suhteellisen boheemia. Joukkoa täydentää hysteerinen taloudenhoitajatar rouva Mullet ja outoja kohtauksia saava sotaveteraani Dogger. Siskojensa kanssa Flavia ei ole maailman parhaissa väleissä, puolin ja toisin keksitään mitä erikoisempia jäyniä. Flavian kemistintaidot näyttelevät tässäkin sodassa osaa.

Kirja alkaa tilanteesta, jossa De Lucen kartanon pihalta löytyy muukalaisen ruumis. Flavia ei suoraan sanottuna viitsi jäädä katselemaan poliisien tehotonta etenemistä, eikä hän liioin arvosta poliisien alentuvaa asennetta itseään kohtaan. Hän alkaa selvitää tapausta omin päin. Kysymyksiä onkin paljon: Kuka toi kuolleen linnu sisälle, ja miksi sen nokassa oli postimerkki? Mitä suljetun oven takaa kuultu keskustelu kuolleen muukalaisen ja Flavian isän välillä tarkoitti, tuo lause ”ja me tapoimme hänet”? Ja mitä tekemistä rouva Mulletin leipomalla, yököttävällä vaniljavanukaspiiraalla on kaiken kanssa?

Ajattelin ennen kirjaan tarttumista, että en varmaan jaksa lukea kovin pitkälle, kaikista kuulemistani kehuista huolimatta. Olin väärässä! Vaikka kirjan pääosassa onkin 11-vuotias tyttö, ei päähenkilö ole mikään tyttömäinen kihertelijä, eikä kirja ole alkuunkaan lastenkirja. Flavia ei anna sukupuolensa rajoittaa itseään millään tavalla (esimerkiksi askarrellessaan hammasraudoistaan tiirikan), mutta osaa käyttää ihmisten ennakkoluuloja hyväkseen. Kirjan parasta antia ovatkin päähenkilö Flavian ohella sujuva juoni sekä tarinankuljetus (joka ottaa huomioon lapsen ajatusmaailman), ja loistava huumori. En muista, milloin olisin nauranut näin aidosti jonkin kirjan äärellä! Mikä parasta, huumori ei ole itseistarkoitus, eikä syö tarinan uskottavuutta, vaan se antaa kerronnalle mukavan mausteen.

P.S En ole ikinä liiemmin ollut kemian ystävä, mutta Flavian rakkaus kemiaa kohtaan, ja innokkaat kuvaukset erilaisista kemian prosesseista olivat niin kiehtovia, että väkisinkin kiinnostuin aiheesta.

Kirjaan voi tutustua osoitteessa:
https://kirja.elisa.fi/ekirja/piiraan-maku-makea#

Armi R. / KIR15SP