Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat

Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat on yhdysvaltalaisen Robert C. O’Brienin kirjoittama nuorten tieteisromaani. Kirja on pää osin seikkailu kertomus mutta se kertoo myös siitä mitä voi tapahtua kun ihmisen harjoittaman tiede ja luonto kohtaavat. Asia on kuitenkin kerrottu kirjassa siten, että siitä tulee osa seikkailu kertomusta.

Kirja kertoo maalaishiirestä nimeltä rouva Frisby. Hän asuu erään maalaistalon pellolla kolmen lapsensa kanssa. Eräänä keväänä hänen poikansa Timothy sairastuu vakavasti eikä näin ollen pysty liikkumaan. Tämän lisäksi heidän pitäisi muuttaa pois ennen kuin maatilan isäntä kääntää pellon siementen kylvöä varten. Rouva Frisby lähtee etsimään apua hänen poikansa pelastamiseksi ja saa kuulla, että maatilan ruusupensaassa asuvat rotat voivat auttaa häntä. Kaikki muut maatilan eläimet kuitenkin pysyttelevät poissa näiden rottien lähettyviltä, mutta tästä kaikesta huolimatta rouva Frisby lähtee tapaamaan rottia.

Robert C. O’Brien julkaisi kirjan 70- luvun alussa ja mielestäni tuon aikakauden teema näkyy kirjassa. Kirjan tarina ja teema ovat kuitenkin mielestäni sellaiset, että ne voivat puhuttaa jopa tänä päivänä. Niinpä se on mielestäni todella hyvä nuorten kirja ja voisin suositella sitä lähes kaikille.

Kir15sp: Harri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.