Verkostoitumista ja vau-elämyksiä

Kävin liikunnasta vastaavana OSAKOn hallituksen jäsenenä OLL:n vuoden ensimmäisessä sektoritapaamisessa Tampereella 23.-24.2.2017. Siellä… HETKONEN!! Palataanpa vähän taaksepäin. Siis mikä ihmeen Olli? Ei Olli, vaan OLL eli Opiskelijoiden Liikuntaliitto.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry eli tuttavallisemmin OLL on vuonna 1924 perustettu valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Järjestö siis edustaa kaikkia Suomen korkeakouluopiskelijoita. OLL vaikuttaa, palvelee, kouluttaa, tutkii ja toimii niin kansallisilla kuin kansainvälisilläkin kentillä opiskelijaliikunnan puolesta. OLL:n tavoitteena on, että opiskelijat liikkuisivat terveytensä kannalta riittävästi, ja siksi he pyrkivät edistämään opiskelijoiden hyvinvointia ja liikuntakulttuuria. OLL:n sektoritapaamisissa käsitellään korkeakoululiikunnan ajankohtaisia aiheita ja jaetaan parhaita käytänteitä opiskelijaliikunnan toimintakentältä.

Sektoritapaamisen ensimmäinen päivä vietettiin Tampereen yliopiston tiloissa.  Kävimme läpi, mitä sisältää OLL:n vuosi 2017. Mielenkiintoisimpia aiheita olivat varmasti uuden korkeakoululiikuntabarometrin tekeminen ja Liikkuva koulu -hankkeen laajeneminen korkeakouluihin. Lisäksi kävimme läpi ideaa liikunnanedistämissuunnitelmasta eli toisin sanoen LESU:sta. Vähän liikkuvien opiskelijoiden liikuntasuhdetta selvittävän kvalitatiivisen tutkimuksen tulosten läpikäynnin jälkeen teimme myös workshopin, jossa ideoimme viidelle eri ihmistyypille houkutteita liikunnalliseen elämäntapaan.

OLL:n Tampereen sektoritapaamisen (23.-24.2.) osallistujat Tampereen yliopistolla

Torstai-iltapäivänä osallistujille tarjottiin kolmea eri liikuntamahdollisuutta ja illalla saunomista. Valitettavasti allekirjoittanut kuitenkin joutui jättämään nämä kovasti odotetut aktiviteetit välistä ja pysymään huoneessaan, koska vähäpätöisen flunssan oireet alkoivat ärhäkkäästi nostamaan kuumetta.

Toisena sektoritapaamisen päivänä pääsimme tutustumaan Tampereen ammattikorkeakoulun (Tamk) Y-kampukseen ja sen innovatiivisiin tiloihin. Päivän aikana osallistuimme OSM-kisojen (opiskelijoiden suomenmestaruuskisojen) palvelumuotoilu-workshoppiin, kuulimme mitä tapahtuu valtakunnallisessa liikuntapolitiikassa, kuinka markkinoida liikuntatapahtumaa ja saimme vinkkejä kuntavaikuttamiseen liikunnan saralla.

Tutustuimme myös Tampereella Unipoli Sporttiin. Kyllä siinä iski hyvinvointivastaavalla kateus päälle. Kokonainen uusi rakennus oli pyhitetty opiskelijaliikunnalle. Kuntosalit ja liikuntasalit tilavia ja aivan uusia. Kiipeilyseinässä (!!) oli eritasoisille kiipeilijöille hyvin vaihtoehtoja. Rakennus sijaitsi Y-kampuksen vieressä ja siellä pystyi käymään esimerkiksi luentojen välillä liikkumassa.

Sektoritapaaminen Tampereella ei kuitenkaan ollut vain koko ajan vihreänä kateudesta ihmettelyä ja kalvosulkeisia. Siellä pääsi ennen kaikkea tutustumaan muihin toimijoihin ja jakamaan sekä kuulemaan muiden korkeakoulujen opiskelija- ja ylioppilaskuntien ideoita ja toteutuksia korkeakoululiikunnan sekä opiskelijahyvinvoinnin saralta.

Sanna Kangasniemi
OSAKOn hallituksen jäsen, sosiaalipoliittinen vastaava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *