Tartuin tilaisuuteen lähteä mukaan Yhteiskampus 2020-työryhmään, koska koin sen mielenkiintoisena mahdollisuutena päästä seuraamaan, miten tällaista suurta hanketta lähdetään ideoimaan eteenpäin. Opiskelen kolmatta vuotta rakennusarkkitehdiksi, ja motivoiduin ajatuksesta päästä haistelemaan ilmapiiriä ”oikeissa” suunnittelutilanteissa.

Hanke on mittakaavaltaan suuri, yliopiston tontti on Oulun keskustan kokoinen. OAMK:n tulevat tilat 23 000 m2, joka on melkein puolet vähemmän mitä nykyiset tilat sisältävät. Tältä pohjalta ajateltuna on ymmärrettävää, että OAMK:n väen keskuudessa koettiin haastavana saada uudet tilat toimiviksi.

Työryhmien ensimmäinen kokoontuminen oli 9.2. Se oli hieman erilainen entä tulevat kokoukset, sillä siellä kaikki läsnäolijat osallistuivat toiminnallisesti. Vaihdeltiin rooleja ja kirjattiin ylös mieleen juolahtavia asioita. Aiheena kokoontumisessa oli tulevan uuden tilanteen uhat, mahdollisuudet ja visiot. Esiin tulleet huolet ja murheet olivat aiheellisia, koskien esimerkiksi tilojen riittävyyttä ja toimivuutta, sekä OAMK:n olemuksen hukkumista yliopiston kupeessa. Mahdollisuuksiakin uudessa nähtiin varovaisen toiveikkaasti. Koettiin jopa, että muutos voi jopa olla parempaan, ja OAMK:n maine ja näkyvyys voi parantua entisestään.

Jatkossa kokoonnuttiin suurin piirtein joka torstai. Osa tapaamisista oli kaikille avoimia ja osassa käsiteltiin millaisia tarpeita opetustiloille, eli oppimisympäristöille tulisi määritellä. Projektin vetäjät esittelivät ajatuksiaan muun muassa monitilatoimistoista ja opiskelijoiden ja opettajien kohtaamispaikoista, sekä kuuntelivat osallistujia tarkasti. Vielä tässä vaiheessa ei suunnitelmia lyöty lukkoon, kerättiin vaan informaatiota tilojen suunnittelun pohjalle.

Työryhmien tavoitteena oli saada suunnittelijat (ja käyttäjätkin) ymmärtämään tilantarvitsijan toimintaa sekä löytämään hyviä olemassa olevia tiloja, jotta niitä voisi jossain muodossa siirtää uuteen paikkaan. Toisaalta mietittiin miten toimintaa voisi muuntaa tehokkaammaksi, eli pohdittiin pienemmän käyttöasteen tilojen yhdistämistä ja tiivistämistä. Haettiin yhteistä visiota ja otettiin talteen asioita ja ideoita, joita suunnittelussa voisi hyödyntää.

Uutena asiana ymmärsin, että oppimisympäristöt eivät koostu pelkästään luokkatiloista, vaan esimerkiksi välitila-alueet toimistojen ja muiden kiinteiden pisteiden välillä muodostuvat oppimisympäristöksi. Ja kun ryhdyin asiaa henkilökohtaisestikin ajattelemaan, ei omakaan oppiminen ole mitenkään sidoksissa luokkatiloihin. Näihin tiloihin tuleekin panostaa, kun toiminta sijoitetaan nykyistä tiiviimpään tilaan.

Mielenkiintoisin anti itselleni oli ehdottomasti seurata keskustelua, mikä tulevien käyttäjien ja tilojen suunnittelijoiden välille syntyi. Opettajilla ja henkilökunnalla oli kaikilla omia tarpeitaan ja kärkkäitäkin mielipiteitä tulevista tiloista yliopistolla. En saanut päähäni mitään uusia ideoita, joten omaksuin lähinnä kuuntelijan roolin, joka oli itselleni mielenkiintoinen sekin. Koin että ryhmät olivat hyvin vedettyjä ja sisälsivät paljon puheenvuoroja ja keskustelua. Suunnittelijoiden toiminta oli asiantuntevaa ja osallistuvaa, yritin ottaa oppia tulevaisuutta varten.

Sain myös kesätyön projektin parissa arkkitehtitoimistolta, joten kaiken kaikkiaan työryhmäkokemus oli minulle hyvin positiivinen.