Oletteko koskaan laskeneet, minä vuonna kouluttamamme opettajat tai heidän opiskelijansa ovat vielä työelämässä?  Laskelma osoittaa selvästi +/- 2060-luvulle. Se tarkoittaa, että työmme ei saa suuntautua eiliseen eikä tähän päivään, vaan kauas tulevaisuuteen. Tosin Goethe sanoi, että ihminen, joka ei tunne ihmiskunnan historiaa edeltävien 3000 vuoden ajalta, elää kädestä suuhun! Paitsi tulevaisuuden ennakointia, meidän on siis otettava oppia myös menneestä.

Miltä näyttää Suomi sadan vuoden päästä, pohtii Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen professori Sirkka Heinonen. Tulevaisuus ei ole ennustettavissa. Käsityksiä siitä, mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan, voidaan kuitenkin muodostaa. Tulevaisuuteen voidaan kyllä vaikuttaa valinnoilla. Seuraavassa kurkistus muutamiin tutkimustuloksiin.

Työstä tutkija toteaa, että etätyö yleistyy niin, että suurin osa työstä tehdään muualla kuin perinteisellä työpaikalla. Automatisaatio ja robotisaatio korvaavat jopa kolmanneksen työstä, mikä synnyttää työttömyyttä ja toisaalta syrjäytymisen uhkaa. Palkkatyön käsite haudataan, ja tilalle nousee mielekkään työn ja toiminnan käsite. Olemme menossa kohti merkitysyhteiskuntaa, jossa ihminen hakee merkityksiä kaikista toimistaan. Tulevassa elämystaloudessa tuotteet, palvelut ja niiden kysyntä liittyvät elämyksiin.

Koulutuksesta tulee kaikkiallista. Opettajat ovat valmentajia ja mahdollistajia. Opiskelijat voivat itse tuottaa oppimateriaalit ja opettavat toisiaan. Työssä oppiminen yleistyy, erityislahjakkuuksien erityisasema tunnustetaan, ja erityisoppimista vaativien opiskelijoiden tarpeet otetaan paremmin huomioon.

Käteistä rahaa ei ole sadan vuoden kuluttua paljonkaan käytössä. Raha muuttuu virtuaaliseksi. Kun vertais- ja jakamistalous yleistyy, lähestytään vaihdantataloutta, jossa vaihdetaan hyödykkeitä, ei rahaa. Maksuvälineet voivat myös muuttua rahasta joksikin muuksi. Esimerkiksi luottamus ja autenttisuus ovat jo nyt havaittavissa olevia vaihdantavälineitä.

Luottamus näkyy tänä päivänä laajemmin esimerkiksi matkailussa. Airbnb-palvelu, joka tukee matkailijan asettumista vuokrakoteihin, perustuu luottamukselle: että vieras on vastuullinen toisen omaisuuden käytössä. Myös autenttisuus, aitous on jo nostanut päätään: lähiruokaa suositaan ja ”ikään kuin elämä” on saanut kritiikkiä.

Lähivyöhykkeellä, ihmissuhteissa luottamus on ikiaikainen, keskeinen tänään ja huomenna. Se ei ole itsestäänselvyys: se on rakennettava ja sitä on vaalittava. Kukaan ei voi ostaa eikä lainata luottamusta itselleen vaan se on ansaittava tai lunastettava kunkin ihmisen omalla käyttäytymisellä.

Mitä luottamus oikein on? Se on sitä, että toisen kanssa voi olla oma itsensä. Voi jakaa sen, mitä tahtoo, myös kipeitä asioita. Kaikkea ei kuitenkaan ole pakko kertoa. Meillä on kaksi korvaa ja yksi suu; on tärkeää osata kuunnella aidosti toista ja pitää välillä oma suu kiinni. Luottamus synnyttää vastuullisuutta kanssakulkijoista ja halun olla luottamuksen arvoinen. Se tarkoittaa myös, että on valmis tulemaan avuksi tarpeen tullen.

Luottamukseen liittyy ihmisen kunnioittaminen hänen lähtökohdistaan riippumatta. Jos toinen on erilainen kuin minä, on muistettava, että minä itse en ole mittapuu. Erilainen ei ole vähempiarvoinen. Kun kohtaamme ihmisiä, jotka ovat eri mieltä, meillä ei ole oikeutta väheksyä tai mitätöidä heitä sen vuoksi.

Yhdessä tekeminen auttaa luottamuksen syntymistä. Kokemukset voivat olla näennäisesti samanlaisia, mutta tapa kokea ne tai suhtautua haasteisiin on yksilöllinen. Siinä voimme tukea toisiamme vertaisina, vaikka erilaisina. Vain luottamuksen ilmapiirissä voi tapahtua henkistä ja ammatillista kasvua. Luottamus on toiminnallisesti siis sitä, mitä teemme ja miten suhtaudumme kanssakulkijoihimme.

Miten luottamuksen ilmapiirin saisi syntymään ja pysymään omassa oppimisorganisaatiossa? Ensiksikin toimintaperiaatteiden tulisi olla johdonmukaisia, kaikkia työyhteisön jäseniä tulisi kohdella tasapuolisesti ja annetuista lupauksista pitää kiinni. Työyhteisön jäsenten tulisi voida kokea olonsa turvalliseksi ja että heistä välitetään, eli hyväksytään kukin ihminen omana itsenään. Lisäksi oppimisyhteisössä tulisi arvostaa osaamista ja kehittää sitä edelleen. Hienoa on, jos ihmisten omat ja työyhteisön arvot ja tavoitteet ovat yhdensuuntaisia.

Mentorit voivat olla avainasemassa työyhteisön hyvinvoinnin ja luottamuksen edistäjinä nyt ja tulevaisuudessa, huolehtia uusien opettajien kotoutumisesta opettajayhteisöön ja tukea uransa lopulla olevien jaksamista luottamuksen ja sydämellisyyden hengessä.  Thomas Carlyle (1795-1881) kysyi ja vastasi: Miten on ystävyys mahdollista? Siten, että molemmin puolin suositaan hyvää ja totta.