Työharjoittelua hankkeiden parissa

Minulla oli agrologiopinnoissani viimeinen vuosi käynnissä, vailla kuitenkin työharjoittelupaikkaa sekä opinnäytetyön aihetta. Mutta onnekseni olin mukana eräällä opintojaksolla, jossa hanketyön asiantuntija kävi opiskelijoille esittelemässä hanketoimintaa. Tartuin häntä hihasta, ja niin oli pian minullakin harjoittelupaikka.

Pääsin siis työharjoitteluun vuoden vaihteessa kolmeksi kuukaudeksi Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymään, tutustumaan hanketyöhön. Hankkeet, joiden parissa työskentelin, liittyivät maaseutujen kehittämiseen. Pääasiassa osallistuin Kylillä kelpaa -hankkeen toimintaan. Tässä hankkeessa tavoitteena on ollut lisätä kylien elinvoimaisuutta sekä nuorten aktivoiminen yhdistys- ja vapaaehtoistoimintaan. Isoimpana työtehtävänäni oli osallistua kyselyn tekoon, mikä koski Siikalatvalta poismuuttaneita asukkaita. Kyselyn osalta minun tehtäväni oli suunnitella kyselyn sisältöä, tehdä kyselyn postittamiseen liittyviä tehtäviä sekä koota kyselyn tulokset. Välistä autoin toisia hanketyöntekijöitä heidän vetämissään hankkeissa, ja osallistuin joidenkin tilaisuuksien järjestämiseen tai niissä toimimiseen.

Harjoittelussani oli muutakin kuin vain tietokoneella näpyttelyä. Pääsin mukaan kuulemaan ja näkemään hankkeiden eri vaiheista mm. hankkeiden suunnittelusta, niiden hakemisesta ja rahoituksesta. Osallistuin hankkeiden erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, kuten tupailtoihin, kyläpajoihin ja kokouksiin. Pääsin myös mukaan hanketoimijoille suunnattuun verkostoitumispäiville Tornioon. Siellä oli paljon meidän alan ja alueen toimijoita, mikä oli myös minulle mahdollisuus hyödyntää se ja verkostoitua.

Parasta työharjoittelupaikassani oli, että harjoitteluni sisällössä huomioitiin alani opinnot sekä tuleva työllistymiseni, ja sitä varten siihen haluttiin sisällyttää erilaisia kokemusta antavia työtehtäviä ja osallistumisia. Sain olla tekemisissä oman alani muidenkin organisaatioiden ja toimijoiden kanssa, mistä voi olla hyötyä jatkossa töitä hakiessa.

Hyvää harjoittelupaikassa oli totta kai se, että nyt sain kokemusta ja tietoa itse hanketoiminnasta, josta olisin kiinnostunut työllistymistäkin ajatellen. Itse ainakin opin hanketyöstä enemmän tällä tavoin, työharjoittelun kautta, kun taas jos asiat olisi pitänyt opetella pelkästään luentojen kautta.

Positiivista oli myös se, että harjoittelija otettiin mielellään vastaan ja minua ohjattiin työssä aina kun sitä tarvitsin. Harjoittelupaikassani työporukka oli todella mukava ja yhteistyö sujui hyvin! Harjoittelun päätteeksi sain palkkiota tehdystä työstä, mikä on toki hyvä etu opiskelijalle. Toiseksi, sain sen kaipaamani opinnäytetyön aiheen harjoitteluni kautta, joten valmistumiseni ei jää ainakaan siitä kiinni.

Jos hanketoiminta ja maaseutujen parissa työskentely kiinnostaa, kannatan ehdottomasti harjoittelua Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymässä!

Teksti: Essi Vakkuri, 4. vuoden agrologiopiskelija 

Haapaveden, Siikalatvan ja Pyhännän välinen kuntayhtymä on perustettu vuonna 1996, ja sen alkuperäinen nimi oli Siikalatvan seutukunta, joka vaihtoi nimensä Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymäksi vuonna 2000. Tuolloin Haapavesi ja Rantsila liittyivät Kestilän, Pulkkilan, Piippolan ja Pyhännän seuraksi kuntayhtymään ja seutukuntaan. Kuntayhtymän toiminta-ajatus on edistää Haapaveden-Siikalatvan seudun elinvoiman säilymistä ja kehittämistä. Elinkeinojen kehittämisessä kuntayhtymän keskeisintä toimintaa ovat EU -rahoitteiset kehittämishankkeet. Kuntayhtymän toimintaan kuuluvat myös alkavien ja toimivien yritysten yritysneuvonta sekä alueellinen edunvalvonta.

Käyhän tutustumassa kuntayhtymän sivuilla tai kuntayhtymän Facebook -sivuilla

Tässä myös Kylillä kelpaa -hankkeen Facebook -sivut

Saatat pitää myös näistä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *