Minulla on sellainen käsitys, että ensimmäinen korkeakouluopetuksen laadunvarmistusjärjestelmä Suomessa sai alkunsa Oulun yliopistossa vuonna 1994. Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) perustettiin vuonna 1996 ja korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmien auditoinnin neuvosto aloitti jokseenkin 10 vuotta myöhemmin. Nyt tehdään jo kolmannen kierroksen laatuauditointeja, ja laadunvarmistuksesta on tullut osa korkeakoulujen arkea.

Tänään tuntuu aivan itsestään selvältä se, että opetuksesta kerätään palautetta opiskelijoilta. Kaukana ei vielä kuitenkaan ole aika, kun jo pelkkä ääneen lausuttu ajatus opiskelijapalautteesta aiheutti vihanpurkauksen ja valituskirjelmiä rehtorille. Enpä muista juuri tiukempaa sanan säilän koitosta kuin silloin siellä jossain, kun sinnikkäästi yritin perustella opiskelijapalautteen tärkeyttä luonnontieteiden alaan kuuluvalla yliopiston laitoksella. Kasvatustieteen pelle sai kuulla kunniansa ja opiskelijaparka myös.

Onhan se nyt jo aivan käsittämätöntä, että opetuksen onnistumista kysyttäisiin opiskelijalta, joka ei vielä yhtään edes osaa sitä ainetta, jota hänelle opetetaan…

Jaaha, mutta eikö kuitenkin ole niin, että opettaja tietää siitä, mitä opettaa, mutta opiskelija tietää oppimisesta.

Argumentit olivat puolin ja toisin kohdallaan, ja seurauksena taisi lopulta olla epävirallinen porttikielto laitokselle. Ei postia opetuksen kehittämisestä tähän osoitteeseen. Kiitos!

Nyt kun koulutuksen laadunvarmistusjärjestelmät löytyvät kaikista korkeakouluista, ja niitä tarkastetaan tasaisin väliajoin, kukaan ei enää viitsi ihan samalla tavalla kritisoida. Kriittisiä ajatuksia tietenkin on ja niitä saakin olla. Pitää olla myös kriittistä keskustelua. Kriittinen keskustelu avartaa näkökulmaa, auttaa ideoimaan uutta ja kehittämään toimintaa paremmaksi. Hyvän laadunvarmistusjärjestelmän tunnuspiirteenä voi pitää monen muun seikan ohella sitä, että se auttaa korkeakouluyhteisöä positiivisella tavalla keskustelemaan laadusta. Tässä keskustelussa on tärkeää kysyä itseltään ja muilta, että miksi tätä kaikkea oikein tehdään. Miksi juuri tällä tavalla? Onko tämä tarpeellista?

Miksi laadunvarmistusta tehdään? Miksi se on tarpeellista? Annan tähän kysymykseen nyt oman vastaukseni, vanhan kasvatustieteen pellen vastauksen. Koulutuksen laadunvarmistusta tehdään pohjimmiltaan siksi, että sen avulla edistettäisiin opiskelijoiden oppimistuloksia. Mikään järjestelmä tai sen toiminto ei ole itseisarvo. Oppiminen on. Saammeko sellaisia oppimistuloksia, joita tavoittelemme? Tukeeko opetus oppimista? Saavatko opiskelijat riittävästi ohjausta oppiakseen paremmin? Tukeeko korkeakoulun organisaatio riittävästi tai oikealla tavoin oppimista edistävää opetusta ja ohjausta? Laadunvarmistusjärjestelmän perustehtävää voidaan lähteä onnistuneesti määrittelemään monesta muustakin näkökulmasta. Korkeakoulun laadunvarmistus on kaikissa tapauksissa korkeakouluyhteisön itsearviointia, ja itsearviointiin perustuvaa jatkuvaa parantamista.

Asko Karjalainen
Koulutus- ja tki-johtaja
Ammatillinen opettajakoulutus