Osaamisperusteisen koulutuksen prosessi on monimuotoinen kokonaisuus. Sen vuoksi oikea-aikaisen ja jatkuvan ohjauksen ja palautteen saaminen on koulutuksen onnistumisen edellytys. Opiskelijan osallisuus omaan opintopolkuunsa toteutuu osaamisen hankkimisena ja osoittamisen suunnitteluna ja toteuttamisena itselle sopivalla tavalla. Koska valmiita oppimistehtäviä tai ennalta sovittuja opintosuorituksia ei ole tarjolla, opiskelija ottaa henkilökohtaisen opintopolun toteutumisesta suuren vastuun. Osaamisperusteisen prosessin jokaisessa vaiheessa hän tarvitsee kuitenkin yksilöllistä ohjausta ja jatkuvaa palautetta oppimisestaan ja osaamisen kehittymisestä. (Ks. Kuvio 1.) Tässä blogitekstissä pohdimme osaamisperusteisen koulutuksen ohjauksen ja palautteen merkitystä hyödyntäen opettajaopiskelijoilta kerättyä haastatteluaineistoa.

Kuvio 1. Osaamisperusteisen koulutuksen prosessi (mukaillen Happo & Perunka 2016).

Opettajalta edellytetään jatkuvaa ohjausta ja palautteen antoa, kun opiskelija arvioi omaa osaamistaan, suunnittelee ja toteuttaa osaamisen hankkimista ja osoittaa osaamistaan. Ohjauksessa on tärkeää, että se vastaa opiskelijan ohjaustarpeisiin ja tukee sen hetkistä oppimisen prosessia. Ohjaajat voivat tasapainoilla siinä, antaisivatko he opiskelijoilleen suoria ohjeita, vai ohjaavatko yksilöllistä oppimisprosessia opiskelijan osallisuutta ja päätöksentekoa tukien (ks. Pajak 2001; Perunka 2015).

Ohjauksessa voidaan erottaa praktinen, humanistis-konstruktivistinen ja tutkivan dialoginen ohjausulottuvuus. Praktisessa käytäntöön painottuvassa ohjauksessa ohjaajan omat käsitykset määrittävät sitä, miten opiskelijan tulee toimia tai edetä opintopolullaan. Vuorovaikutus on luonteeltaan ohjaajan käsitysten siirtoa opiskelijalle. Humanistis-konstruktivistisessa ohjausulottuvuudessa vuorovaikutus on vastavuoroista siten, että ohjaaja pyrkii esimerkiksi kysymyksin aktivoimaan opiskelijaa tunnistamaan omaa osaamistaan ja valitsemaan juuri hänelle sopivan tavan hankkia ja osoittaa osaamistaan. Tutkivan-dialogisessa ohjausulottuvuudessa ohjaaja ja opiskelija kohtaavat toisensa täysin tasavertaisina, jolloin he tarkastelevat esimerkiksi oppimistilanteita ilmiöinä ja pyrkivät kehittämään uusia ratkaisuja opiskelijan opintojen etenemiseen dialogisen keskustelun pohjalta. Ohjaussuhde, keskustelun sisältö ja suunta rakentuvat tällöin ainoastaan yhteisessä keskustelussa viriävien ajatusten ohjaamana (ks. Perunka 2015.)

Edellä kuvatut ohjausulottuvuudet eivät ole toisiaan poissulkevia vaan yksittäisessä tilanteessa voidaan tunnistaa kaikkia ulottuvuuksia. Tärkeää on, että ohjaaja tunnistaisi, mitkä ovat hänen ohjaustoimintansa pyrkimykset ja perusteet. Koulutuksen tavoite on edesauttaa autonomisen asiantuntijuuden kehittymistä. Jos opettajan ohjauksessa painottuu normatiivinen, pelkästään ohjeita antava ote, se saattaa joissakin tilanteissa jopa estää opiskelijaa kokeilemasta omia ratkaisujaan ja yksilöllisiä osaamisen hankkimisen ja osoittamisen tapoja. Tämä saattaa lisätä opiskelijan riippuvuutta ohjaajastaan, jolloin opiskelija toteuttaa enemmänkin ohjaajansa käsitysten mukaista toimintaa kuin omaansa. (Ks. Perunka 2015.) Yksi opettajaopiskelijamme kuvasi kokemustaan osaamisperusteisesta opiskelustaan seuraavasti:

Että sun täytyy itse kaivaa se tieto. Sitten hoksasit, että toisaalta on hyvä, ettei tuputettu. Se oli siksi hyvä, että oli pakko käydä se prosessi alusta loppuun. (Opiskelija 1)

Joissakin tilanteissa konkreettiset ohjeet ovat tarpeellisia. Jos ohjaava opettaja ei anna riittävästi ohjeita, opiskelija ei välttämättä osaa hyödyntää kokemuksiaan ja ”puhkeamassa” olevaa osaamistaan ilman ohjausta. Tällöin opettajan konkreettiset ohjeet ja tukeminen voi auttaa opiskelijaa selviytymään sellaisistakin tilanteista, joissa hänen oma osaamisensa ei vielä ole riittävää itsenäiseen selviytymiseen. Ohjaajan tulee tunnistaa tämä lähikehityksen vyöhyke (Vygotsky 1978), ja hyödyntää sitä ohjauksessa.  Seuraava opiskelijan kokemus kuvaa osaamisen kehittymistä ohjauskeskustelun pohjalta:

Ohjauskeskustelun jälkeen tuli varmuus etten ole hakoteillä. (Opiskelija 1)

Ohjaustoiminta on siis tasapainoilua erilaisten ohjaustarpeiden ristipaineessa. Ohjaajalta vaaditaan tilannekohtaista herkkyyttä tunnistaa opiskelijansa ammatillisen kehittymisen vaihe ja ohjaustarpeet. Yksi tärkeä osa ohjausta on palautteen antaminen, joka tukee ammatillista kehittymistä osaamistavoitteiden suuntaan. Palautteen antamiseen opiskelijalle on ainakin kaksi syytä: halu mahdollistaa opiskelijan kehittyminen ja vahvistaa osaamistavoitteiden saavuttamisen kannalta oleellista toimintaa. Palaute voi olla kannustavaa tai korjaavaa. Kannustava palaute kertoo, että opiskelijan osaaminen on osaamistavoitteen mukaista, ja edelleen vahvistaa opiskelijan tapaa toimia. Korjaava palaute kertoo, missä opiskelijalla on vielä kehittymisen tarvetta ja osaamista tulee hankkia lisää. Korjaava palaute antaa opiskelijalle mahdollisuuden täydentää osaamistaan siten, että osaamistavoite pystytään saavuttamaan. (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011.) Opettajaopiskelija kuvasi saamaansa palautetta oman ammatillisen kehittymisen kannalta seuraavasti:

Sai siellä (opinnoissa) sitten myös positiivista palautetta siitäkin, mitä itekkin uskon, että mitä osaan, niin sillä tavalla vastasi omia odotuksia. Myös semmoisia neutraaleja, mitkä itekki tiedosti, ettei tämä nyt välttämättä huippusuoritus ole. Minun mielestä kulki aika hyvin käsi kädessä ne, mitä odottikin kommentteja tulevan. (Opiskelija 2)

Saatavilla oleva ohjaus takaa sen, että ohjausta vaativiin tilanteisiin voidaan reagoida tarkoituksenmukaisesti ja palautetta voidaan antaa kulloisenkin tilanteen mukaan. Palautteen tehtävänä on lisätä opiskelijan itseä ja omaa toimintaa koskevaa ymmärrystä. Oman onnistumisen huomaaminen innostaa oppimaan, ja palautteen avulla osoitettu onnistuminen tuo lisää onnistumisia. (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011.) Seuraava kuvaus osoittaa palautteen merkitystä opiskelijalle:

Minä jäin jo ite kesälomalle ja taoin sitten niitä tehtäviä ja palautin. Sitte niistä nopeasti tuli palautteet ja oli kerrottu, mitä oli hyvvää ja miltä kohin voi lähteä kehittämään. Niin ne palautteethan on semmonen kyllä, mikä innosti tekkeen. (Opiskelija 3)

Palautteen tehtävä on lisätä itseä ja omaa osaamista koskevaa ymmärrystä. Se on lahja, jonka opiskelija käyttää haluamallaan tavalla. Pelkät ohjeet eivät välttämättä saa aikaan pysyviä muutoksia, vaan opiskelijan on itse ratkaistava, mitä tekee palautteelle ja miten mahdollisesti muuttaa käyttäytymistään. (Ahonen & Lohtaja-Ahonen 2011.) Palautteen käsittelyyn opiskelija voi tarvita ohjausta, jotta ammatillinen kehittyminen etenee toivottuun suuntaan, ja opiskelija oppii tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kehittymisen kohteitaan. Ohjaustilanne voi parhaimmillaan avata opiskelijalle myös kokonaan uudenlaisia näkymiä omiin mahdollisuuksiin.

Yliopettaja Iiris Happo & Lehtori Sirpa Perunka
Oulun ammattikorkeakoulu
Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Lähteet:

Ahonen, R., & Lohtaja-Ahonen, S. (2011). Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Infor.

Happo, I., & Perunka, S. (2016). Miten sinä haluaisit osaamisesi osoittaa? Henkilökohtaistetun opintopolun toteutuminen Ammatillisen opettajakorkeakoulun opetusharjoittelussa Oulun ammattikorkeakoulussa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 18(2), 54–72.

Pajak, E. (2001). Clinical Supervision in a Standards-Based Environment: Opportunities and Challenges. Journal of Teacher Education 52(3), 233–243.

Perunka, S. (2015). ”Tässä on hyvä syy ammatillisesti keskustella.” Ohjaavien opettajien käsityksiä ohjauksesta ammatillisessa opettajankoulutuksessa. Acta Universitatits Lapponiensis 310. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Vygotsky, L. S. (1978). Mind in Society. The Development of Higher Psychological Processes. M. Cole, V. John-Steiner, S. Scribner & E. Souberman (eds.), Cambridge: Harvard University Press.