Ihmiset ovat erilaisia, joten meidän täytyy myös oppia eri tavoin. Persoonallinen oppimistyyli tarkoittaa sitä, että henkilö oppii ensisijaisesti joko näkemällä eli visuaalisesti, kuulemalla – auditiivisesti tai tekemällä – kinesteettisesti. [3] Internetissä on lukuisia erilaisia oppimistyylitestejä, joiden perusteella henkilö voi selvittää itselleen parhaiten sopivan oppimistyylin eli tavan oppia.

Oppimistyylitestien suosion perusteella vaikuttaa siltä, että ihmiset haluavat tietää mikä on juuri hänelle mielekäs tapa oppia. Oppimistyylin selvittäminen testillä on mukavaa ajanvietettä, mutta minkäänlaista tieteellisesti todennettua perää niiden tuottamissa tuloksissa ei ole. Ne ovat pelkkiä olettamuksia, arvauksia. [3]

Jo lähtökohtaisesti on vaikeaa ja oikeastaan ihmisen toiminnalle vierasta rakentaa tutkimusasetelma, jossa tarkastellaan oppimista oppimistyylien luokittelun mukaan. Ylipäätään ihmisten luokitteleminen selvärajaisiin kategorioihin psyykkisten ominaisuuksien perusteella on tutkimusten mukaan erittäin ongelmallista [1].

Oletetaan, että henkilö on tehnyt oppimistyylitestin ja saanut tulokseksi olevansa kinesteettinen eli fyysisesti tekemällä oppiva. Jotta oppimistyylin paikkansapitävyys voidaan varmistaa, tutkimuksissa täytyisi pystyä osoittamaan, että henkilö oppii kiistatta paremmin tekemällä kuin esimerkiksi näkemällä. Samoin pitäisi tietysti pystyä osoittamaan, että hän ei opi näkemällä tai kuulemalla paremmin kuin tekemällä. Tällaisesta ei ole tutkimusnäyttöä. [3] Lisäksi voidaan kysyä: miten tekemällä oppimisesta voidaan rajata näkeminen ja kuuleminen pois? Miksi vaikkapa lukeminen tai kuunteleminen eivät ole tekemistä?

Oppimistyylitestien tulokset perustuvat henkilön omiin oppimismieltymyksiin, joilla ei ole havaittu olevan positiivista yhteyttä tulokselliseen oppimiseen. Ihmisen oppimista sääteleviä tekijöitä ei voida rajata oppimistyyleittäin. Syy löytyy tutkijoiden mukaan ihmisen aivoissa tapahtuvista kognitiivisista prosesseista, joilla pyrimme ensisijaisesti rakentamaan asioille merkityksiä. Oppimisessa kyse ei ole joko näkemisestä, kuulemisesta tai tekemisestä, vaan merkityksen rakentamisesta. Jos näin ei olisi niin suoraviivaistaen esimerkiksi visuaalinen, näkemällä oppiva henkilö muistaisi a²+b²=c², mutta ei ymmärtäisi, eikä välttämättä edes välittäisi, mitä se tarkoittaa tai missä ja miten sitä sovelletaan. [1]

Oppimistyyleihin uskominen ei sinänsä ole vahingollista. Ongelmalliseksi tilanteen tekee, jos oppimistyyleihin uskova opettaja alkaa tarjota vain opiskelijoidensa oppimistyyleihin “sopivaa” opetusta. Hän soveltaa esimerkiksi oppimisvaikeuksien ratkaisuksi menetelmää, joka ei perustu mihinkään. Tutkimuksissa, joissa oppimistyylitestien jälkeen on opetettu kutakin oppijaa heille sopivalla tyylillä, ei ole havaittu aikaisempaa parempaa oppimista. Tulokset ovat olleet jopa päinvastaisia. [3] Ihmisten käsitys omasta oppimisesta on usein samankaltainen kuin käsitys ravinnosta. Välttämättä henkilölle ei ole aina terveellisintä se ruoka, jota hän mieluiten söisi. [1]

Ovatko kaikki oppijat sitten samanlaisia? Eivät tietenkään. Tiedollisissa ja taidollisissa valmiuksissa, temperamentissa, motivaatiossakin on eroja [2]. Vahva tieteellinen näyttö on kuitenkin siitä, että oppimista edistää, kun opiskelijat pohtivat aktiivisesti opittavaa asiaa ja työskentelevät sen parissa mahdollisimman monipuolisesti eri tehtävin [1]. Samoin kaikkien oppimista edesauttaa, kun osaava henkilö – esim. opettaja – ohjaa ja tukee oppijaa kannustaen ja rohkaisten. Tällöin haastavimmatkaan oppimistehtävät eivät ole mahdottomia.

Esa Virkkula
Yliopettaja
Oulun ammattikorkeakoulu / Ammatillinen opettajakorkeakoulu
esa.virkkula@oamk.fi
p. 050 360 4911

Lähteet

1. De Bruyckere, P., Kirschner, P.A. & Hulshof, C.D. 2015. People have different styles of learning. In P. De Bruyckere, P.A. Kirschner & C.D. Hulshof. (eds.) Urban myths about learning and education, pp. 20–27. Elsevier: London.
2. Niemivirta, M. 2015. Väärinkäsitys: jokaisella ihmisellä on oma oppimistyylinsä. Yle: Prisma Studio. Hakupäivä 1/2018. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/16/vaarinkasitys-jokaisella-oma-oppimistyylinsa
3. Pashler, H., McDaniel, M., Rohrer, D. & Björk, R. 2008. Learning styles: Concepts and evidence. Psychological Science in the Public Interest 9 (3), 105–119.
4. Valtonen, J. 2010. Oppimisen psykologian villi länsi. Psykologia 45 (2), 184–186.

Julkaisun pysyvä osoite:
http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201901212648