Tieteen popularisointi voi parhaimmillaan tuoda lähellemme asioita, joita emme pelkän teoriatiedon luettuamme kykenisi ymmärtämään. Eräs todellinen onnistuja tässä on brittiläinen neurologian professori Oliver Sacks, joka on kirjoittanut useita teoksia, jotka koostuvat hänen potilaidensa tapauskertomuksista. Enlanninkielinen alkuperäisteos  An Anthropologist on Mars: Seven Paradoxical Tales julkaistiin jo vuonna 1995, mutta teoksen suomenkielinen painos ilmestyi vasta vuonna 2006 Selja Kerttulan kääntämänä.

”Mies joka luuli vaimoaan hatuksi” on Sacksin ensimmäinen ja lienee tunnetuin teoksensa. Vähintään yhtä mielenkiintoinen on hänen seuraava kirjansa. Tarinoissa Sacks raottaa arkea, jota elää ihminen, joka on neurologisesti erilainen. Kirjassa kurkistetaan mm. autistisen, lähimuistinsa menettäneen, näkövammaisen ja ns. idiot savantin elämään.

Sacksin kertomukset ovat kaukana tosi tv-tyyppisestä tirkistelystä. Kertomuksissa hän jakaa tarninan ollen ikäänkuin osa potilaansa arkea tasa-arvoisesti ilman lääkäristatusta. Sacksista paistaa paitsi tieteellinen, myös inhimillinen halu ymmärtää ihmistä ja hänen kokemustaan maailmasta.

Sacksin tapauskertomukset antavat lukijalle mahdollisuuden ymmärtää erilaisuutta. Tarinoista käy ilmi kuinka moni tavoin ihminen sopeutuu elämään käyttäen erilaisia tapoja aistia tai kommunikoida. Herää ajatus, missä määrin inhimillistä tai edes järkevää on pyrkiä hajottamaan yksilön ominainen tapa toimia ja selvitä. Kertomusten tärkein viesti on kuitenkin ajatus siitä, ettei ”tavanomaisuus” ole itseisarvo, joka tekee elämästä automaattisesti laadukkaampaa.

Outi Lintula, KIR16SP