Minna Lindgren : Kuolema Ehtoolehdossa

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Helsingissä sijaitsevaan palvelutalo Ehtoolehtoon. Ehtoolehdossa tapahtuu outoja asioita, joita kirjan päähenkilöt, yli 90-vuotiaan mummot Siiri ja Irma, alkavat tutkia ajankuluksi. He ovat huomanneet työntekijöiden käytöksen olevan omituista, ja monien asukkaiden ajautuvan epäilyttävän nopeasti huonoon kuntoon. Huonokuntoiset asukkaat joutuvat suljetulle dementia-osastolle ja sinnehän ei kukaan halua.

Kirja tempaa mukaansa ikäihmisten seikkailuun ja heidän elämästään palvelutalossa on kiinnostavaa lukea. Tarinassa nousee pinnalle myös haikeutta, kun asukkaiden lapset ja lapsenlapset eivät osoita suurta kiinnostusta palvelutalossa asuvia läheisiään kohtaan, vaikka päähenkilöt vaikuttavat olevan varsin hyväkuntoisia mieleltään. Talon asukkaan kuluttavat aikaa perinteisesti jumpan ja askartelun parissa sekä osallistuvat hautajaisiin, jotka ovat heille ikään kuin irtautuminen tavallisesta arjesta, kun saa arvuutella kuka on kuollut ja hautajaisiin saa pukeutua hienosti. Rikosten vyyhti Ehtoolehdossa antaa uutta virtaa Siirille ja Irmalle, sillä rikokset ovat arjesta poikkeavaa ja siten mielenkiintoista ja vaatii ehdottomasti heidän salapoliisikykyjään.

Kuolema Ehtoolehdossa on kertomus palvelutalossa vallitsevasta ikäihmisten välisestä ystävyydestä, ystävien merkityksestä, hoidon epäkohdista ja vanhusten omista mielipiteistä. Kirja on jännittävä, huumorintäyteinen ja poikkeuksellinen, koska usein kirjojen päähenkilöt ovat huomattavasti nuorempia. Kirja on trilogian ensimmäinen osa.

Sanna Rautio/ kir16sp

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *